Mies ja nainen ovat ennen kaikkea sukupuoli-identiteettejä

Monille  meistä käsite ”sukupuoli” avautuu oman elämänkokemuksen kautta  vankkana  uskomuksena  siitä, että  ihmisen sukupuoli olisi määriteltävissä aina ja yksiselitteisesti kaksijakoisena. Mies ja nainen ovat käsitteinä seuloutuneet historian saatossa tarkoittamaan yleisessä merkityksessä toisistaan olennaisesti lisääntymisfunktioon sidotusti eroaviksi olennoiksi, joilla oletetaan samaan uskomusperinteeseen kuuluvasti jopa  olevan toisistaan erillisesti, mutta samaan aikaan toisiaan täydentävästi,  omanlaisensa ”tarkoituksensa” myös sosiaalisesti.

Keskimääräisesti tämä näkemys toki pitää paikkansa erilaisissa tilastoissa ja romanttisessa massaviihteessä (uskomus ylläpitää itseään)  ja toimii vallan hyvin esimerkiksi joidenkin mikroyhteisöjen sisäisessä järjestymisessä koherentiksi yhteisökseen, mutta hyvinvointiyhteiskunnan ylimmällä säädäntätasolla tämä binäärijärjestys ei enää tuotakaan kovin onnistunutta lopputulosta – pitäytyminen lisääntymisominaisuuksiin pohjaavassa sukupuolijärjestelmässä näet sivuuttaa kehittyneelle yhteiskunnalle tyypilliset, tieteellisiin havintoihin perustuvat, arvot ja niistä johdetut  ihmis- ja perusoikeudet.

Käsite ”sukupuoli” olisikin nyt viimeistään  syytä ymmärtää yksilössä vaikuttavana sukupuoli-identiteetin dominanssina ja termit ”mies” ja ”nainen” suhteuttaa yksilön ihmisarvoa kunnioittavasti sensitiivisesti joka kohtaannossa 🙂

jiihooantikainen

aktiivinen 🐟, miesasia-aktivisti, feministi ja vasemmistolainen. muuten ihan mukava mies :)

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu