Mitä on drag?

Eräs pääkaupunkiseudun kulttuuritapahtumassa esitettäväksi tarkoitettu kanadalainen  dokumentti,  joka kertoo drag-taiteesta kiinnostuneista lapsista, on herättänyt  tavan mukaisesti kohua  nyt suomalaisesssa mediassa.  Kohu itsessään olisi  toki tutkimisen arvoinen ilmiö, missä pääosissa vuorottelevat ihmisten sosiaaliset pelot ja toiveet, kulttuuriset meemit sekä poliittisesti latautuneet mielentilat intersubjektiivisten tunneleiden pimeimmissä sokkeloissa.

Yliminä ja matelijanaivot käyvät siis tässäkin raivokasta valtataistelua egon eksistenssista 🙂

 

Drag itsessään liukuu ajallisesti tämän psykoanalyyttisen ajatusmallin päälle, sillä nykymuotoisena taiteenlajina se kehittyi samalla, kun ajatus kahdesta erillisestä ja toisiaan täydentävästä sukupuolesta sukupuolirooleineen muotoutui yhteiskunnalliseksi normiksi. Dragin kantavana ideana on nimensä mukaisesti leikkimielisesti dramatisoida sukupuolirooleja laventamalla niiden ilmentämismuodot vakiintuneen normin rajojen yli.

Drag on siis populaaria modernia taidetta ja vastaa viihteenlajina hyvinkin esimerkiksi anime- ja mangakerholaisten larppailua. ”Miehen” ja ”naisen” sukupuoliroolien kriittinen tarkastelu oli toisen aallon feminismin tärkeintä työsarkaa ja mielestäni drag operoi sillä alueella yhteiskuntaa edelleen järkevöittävänä välineenä.

 

 

Niin.

 

 

 

 

jiihooantikainen
Vasemmistoliitto Kuopio

aktiivinen 🐟, woke, miesasia-aktivisti, feministi ja vasemmistolainen.
muuten ihan mukava mies :)

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu