Oikeus olla -kansalaisaloite eduskunnan lähetekeskustelussa

Kansalaisaloite oikeudenmukaisemman translain puolesta on tänään eduskunnan täysistunnon käsittelyssä ensimmäistä mutta  tuskinpa vain vielä ’viimeistä kertaa. Aloitteen lähetekeskustelun voi ennakoida sujuvan ennakoidusti – aloite siis tullaan hyväksymään sisällöltään asialliseksi ja asiallisesti muotoilluksi ja se tullaan siirtämään jatkojalostettavaksi asianmukaisiin valiokuntiin.

Täysistunnon asiaa koskevan asiakohdan nro 10 mukaisesti puheenvuoropyyntöjä tätä asiaa koskien on varattu ainoastaan 8 kappaletta, joista ainoastaan yksi on ennakolta aloitteen asiasisältöön kriittisesti suhtautuvan kansanedustajan kaikkien muiden puheenvuoropyyntöjen kuuluessa hallituspuolueiden kansanedustajille.

Lyhyesti vielä itse aloitteesta voi mainita keskeisimmät aloite-ehdotukset, selkeyden vuoksi ja huvin ja urheilun kannalta siis, ranskalaisin viivoituksin esitettynä  :

Lakia sukupuolen vahvistamisesta tulee muuttaa seuraavasti

– vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä poistetaan

– vaatimus lääketieteellisestä diagnoosista poistetaan

– sukupuolen vahvistamisesta tulee ilmoitusasia kaikille 15 vuotta täyttäneille  ja tätä nuorempien kohdalla vahvistamisen esitetään vaativan huoltajan suostumuksen

– rekisteröidyssä parisuhteessa olevan henkilön puolison oikeus estää juridinen korjaus poistetaan

–  väestörekisterissä ylläpidetty niin sanottu ”transrekisteri”, eli rekisteri sukupuoltaan juridisesti korjanneista henkilöistä, poistetaan

 

Niin, ei ole paljoa vaadittu.

+5
jiihooantikainen
Vasemmistoliitto Kuopio

aktiivinen 🐟, miesasia-aktivisti, feministi ja vasemmistolainen.
muuten ihan mukava mies :)

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu