Onko Suomessa tarvetta ja etenkin vaikutusmahdollisuuksia uudelle naisjärjestölle?

Oikeus olla -kansalaisaloitteen myötä keskustelupalstoilla on virinnyt aidon oloinen huoli naisten oikeuksista – aloitteen ytimessä olevan radikaalin sukupuolikäsityksen yleistymisen pelätään hämärtävän selkeiksi koettuja sukupuolirajoja ja vesittävän siten feministien vuosisataisen työn tulokset ja johtavan pahimmillaan koko naiseus-käsitteen uudelleen määrittelemiseen mitä erilaisimmilla yhteiskunnallisilla ja yksityisilla  elämänalueilla.  Radikaalin sukupuolikäsityksen pesiytyminen perinteisten naisjärjestöjen lausuntojen ja kannanottojen sisältöön koetaan erityisen merkittäväksi takaiskuksi – verkostoituneiden naisjärjestöjen ei enään koeta edustavan aitobiologisia naisia siis.

Tarvetta uudenlaiselle, aitobiologista sukupuolta korostavalle,  naisjärjestölle siis on jonkin verran  olemassa, mutta onko sellaisella järjestöaktivismilla sitten tosiasiallisia vaikuttamismahdollisuuksia?

 

Nopeana arvionani voin itse todeta, että ainakaan sellaisen naisjärjestön, jonka selkeästi ainoana tavoitteellisena ohjelmaideana olisi transmisogynian levittäminen, vaikuttamismahdollisuudet jäävät Suomessa hyvin heikoiksi eikä järjestöohjelman painottaminenkaan jo vakiintuneilla tasa-arvokysymyksillä (miesten ja naisten välinen palkkaero, naisiin kohdistuva väkivalta, sukupuoliroolien kyseenalaistaminen jne.)  vielä riittäisi  nostamaan järjestöä eturivin asiantuntijakaartiin 🙂

 

 

0
jiihooantikainen
Vasemmistoliitto Kuopio

aktiivinen 🐟, miesasia-aktivisti, feministi ja vasemmistolainen.
muuten ihan mukava mies :)

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu