Sukupuolen korjaamista on haettu huhtikuussa melko odotetun runsaasti

Digi- ja väestötietovirasto on saanut huhtikuun aikana 938 uuden lain mukaista hakemusta sukupuolta koskevan rekisteritiedon korjaamiseksi. Laki sukupuolen vahvistamisesta astui voimaan 3. huhtikuuta ja lain valmistelun yhteydessä jo ennakoitiin hakemusten määrän nousevan alussa  lain uudistusta odottaneiden jonon purkautuessa.

 

Ilta-Lehden tuoreessa raportissa DVV:n henkikirjoittaja Kaisa Myrsky toteaa samaa varsin maltillisin sanankääntein :

”– Hakemusmäärän perusteella lakiuudistus vaikuttaa odotetulta. Nyt kun sukupuolen vahvistamisen edellytyksiä on helpotettu, se saattaa nyt näkyä hakemusmäärän kasvuna, Myrsky sanoo.”

 

Hakemusten määrä on siis odotetunlainen ja kertoo osiltaan sekä lakiuudistuksen tarpeellisuudesta että lain valmistelutyön huolellisuudesta. Digi- ja väestötietoviraston mukaan hakemusten joukosta ei myöskään löydy viitteitä ”lain väärinkäytöksestä” – maksuton rekisteritiedon korjaaminen kun ei käytännössä tuo kenellekään oikeudetonta hyötyä ei myöskään mahdollista henkilöllisyyden häivyttämistä esimerkiksi pakoillakseen velkojilta.

 

 

 

Niin. Lakiuudistus itsessään on toki ainoastaan pieni askel suomalaisessa lainsäädännössä, mutta ilmeisen suuri harppaus periaatteessa jopa koko ihmiskunnalle.

 

jiihooantikainen
Vasemmistoliitto Kuopio

aktiivinen 🐟, woke, miesasia-aktivisti, feministi ja vasemmistolainen.
muuten ihan mukava mies :)

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu