Suomalaiset ovat maltillista sakkia

Aikaisemminkin on ollut puhetta, ja nyt erityisesti Elokapinan lakkauttamista vaativan kansalaisaloitteen  saadessa vaaditut 50 000 allekirjoitusta, suomalaisten maltillisesta suhtautumisesta poliittiseen vaikuttamiseen. Asioista  muka sovitaan keskustelemalla ja päätökset tehdään edustuksellisen demokratian (edunvalvonnan) puitteissa turhia äänenpainoja ja mielenilmauksia osoittamatta.

Tämä sama maltillinen ”hidas hämäläisyys” ilmenee myös mielenosoituksissa – jos yhtään ääntä kuuluu mielenosoitusjoukosta tai hieman vesiväriä leviää julkisen tilan pintamateriaaleihin, niin heti alkaa pennalismi nousta pintaan ja mieltä osoittavia ”vandaaleja” aletaan suuriäänisesti paheksumaan ja vaatia  heitä rikosvastuuseen.

Kun mennään vanhoille kulttuurialueille keski-Eurooppaan, niin ero  Suomeen on selkeä.  Pariisissa, Antwerpenissa, Haagissa, Brysselissä ja ihan missä tahansa  väen kokiessa tarvetta osoittaa mieltään jotain vastaan tai protestoida (pro-test, puolto) jonkin puolesta mielipidettä ei tosiaankaan ilmaista paperista lukemalla ja nyökyttelemällä, vaan mielipide demonstroidaan usein hyvinkin ”aistillisesti”. Esimerkiksi paikallisesti harjoitettuun maatalouspolitiikkaan suivaantuneet maanviljelijät saattavat ruiskuttaa lietelantaa pitkin kulttuurihistoriallisia seiniä ja eläkeuudistuksista suuttuneet palomiehet kastella mellakkapoliisin ohella paikalla olevat paikallispoliitikot litimäriksi.

 

Niin. Onko suomalainen tapa, jossa mieltä osoitetaan kunnollisesti vai eurooppalainen tyyli, missä temperamentti roiskuu yli äyräitten sitten parempi?

jiihooantikainen
Vasemmistoliitto Kuopio

aktiivinen 🐟, woke, miesasia-aktivisti, feministi ja vasemmistolainen.
muuten ihan mukava mies :)

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu