Ukrainan jälleenrakentaminen vaatii myös Suomelta mittavia tekoja

Venäjän aloittaman hyökkäyssodan Ukrainaan seurauksena Euroopassa on koettu ennen näkemätöntä yhtenäisyyttä – sotapakolaisten auttamisen ohella kaikki Euroopan valtiot ovat osallistuneet Ukrainan tukemiseen mittavilta sotatarvikepaketeilla, minkä ohella valtiollisesti on tuettu kansalaisjärjestöjen suoraa avustustoimintaa sekä paikan päällä että sotaa pakeneville ihmisille alueellisesti.

Suomi on reilun vuoden aikana tukenut Ukrainaa noin miljardin euron arvosta. Mikä on mielestäni ihan kohtuullista.

Avustustarve tulee kuitenkin  jatkumaan vielä vuosikausia – adekvaattien arvailujen mukaan Ukrainan jälleenrakentamisen kustannukset liikkuvat 400…1 000 miljardissa eurossa ja koska Ukrainan taloudellinen ja poliittisesti vakauttava  jälleenrakentaminen on lähinnä Euroopan valtioiden intresseissä, niin kustannuksetkin lankeavat silloin Euroopan unionin jäsenmaille. Yhdysvalloilla on tulevaisuudessa tuskin juurikaan kiinnostusta tukea vanhan mantereen eheyttä etenkin, jos desantilaiset ihmisvihaajat onnistuvat seuraavissa presidentinvaaleissa kaappaamaan liittovaltion ylimmät valtaportaat.

Ukrainan jälleenrakentaminen on toki moniulotteinen projekti, mihin sisältyy kaupankäynnin tehostamista, investointeja ja Ukrainan poliittista sitouttamista EU:n tiukkaan jäsenyyteen. Mikä tarkoittaa Suomen osalta aikaisempaa tiiviimpää EU-yhteistyötä, diplomaattista taitavuutta ja myös sitoutumista yhteisiin velkajärjestelyihin.

 

Niin, miten EU-Suomi tulee sitten sopeuttamaan keskenään ilmastonmuutokseen liittyvät tavoitteensa,  kansantalouden vakauttamiseksi tarpeelliset julkisten menojen leikkaukset ja EU:n tiivistymisen liittovaltionomaiseksi koalitioksi?

Ainakin käynnissä olevien hallitusneuvotteluiden valossa hataraa tulee olemaan. Selkeä visio tulevasta siis puuttuu poliittisilta päättäjiltämme.

 

jiihooantikainen
Vasemmistoliitto Kuopio

aktiivinen 🐟, woke, miesasia-aktivisti, feministi ja vasemmistolainen.
muuten ihan mukava mies :)

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu