Väestöllinen ennätysten vuosi 2022
Vuonna 2022 Suomessa syntyi noin 44 993 lasta, mikä on pienin lukema sitten 1800-luvulle sijoittuvien suurten nälkävuosien. Samana vuonna kuoleman kohtasi henkilökohtaisella tasolla noin 66 886 ihmistä, mikä taas on sekin ennätyslukema sitten sotavuosien.
Maamme väestömäärä on siis periatteessa pienentymässä ripeää vauhtia, mitä tilannetta kansantalouden kestokyvyn kannalta heikentää väestön ikäjakaumassa tapahtuva voimakas maturatisaatio ja oldster-väestöryhmien jengiytyminen omille asuinalueilleen 🙂
Väki vähenee ja vanhenee samaan aikaan näillä spekseillä.
Onneksemme tilanne ei kuitenkaan ole todellisuudessa aivan näin synkeä, sillä maapallo on täynnään Suomenkin tarvitsemia ”varaihmisiä” – ihmisiä, joilla on voimakas sisäinen tarve tulla osalliseksi suomalaiseen yhteiskuntaan autonomisesti omaa elinympäristöään tukevina ja kehittävinä kansalaisina.
Vuonna 2022 nettomaahanmuutto Suomeen oli mittaushistorian korkein – maahan muutti 48 086 henkilöä ja maasta muutti muualle oleskelemaan 13 336 henkilöä.
Jos poliitikoilla ja muilla asiaan vaikuttavilla tahoilla on oikeasti halua pitää Suomi jatkossakin edistyksellisenä hyvinvointivaltiona, niin maahanmuuttoa tulisi pyrkiä suosimaan kaikilla elämän ja yhteiskunnan tasoilla. Tämä tarkoittaa käsitykseni mukaan rasismin vastaisen työn tehostamista, monikulttuurisuuspolitiikan valtavirtaistamista kaiken päätöksenteon ytimeen sekä ainakin myös suoria taloudellisten etujen tarjoamista maahanmuuttajille heidän kohtaamiensa sosio-kulttuuristen esteiden madaltamiseksi.
Niin?
Kuka mihinkin arvoihin pyrkii.
Minusta onnellisen elämän keskeisimmät tekijät ovat juuri ne tavanomaiset: aviopuoliso, lapsia, perhe.
Suomen syntyvyyteen voi pyrkiä vaikuttamaan puhumalla perhearvojen puolesta. Individualismi on turhan suosittua. Ja niinpä naiset ja miehet ryhtyvät ”perhepuuhiin” vasta kun hedelmällisyys on vähentynyt jo vuosia.
Ps. Asiasta miesten näkökulmasta asiallinen erittely.
https://www.hs.fi/perhe/art-2000009726858.html
Ilmoita asiaton viesti
Työ ja uran luominen 2. aallon feminismin myötä viivästyttävät perheellistymistä minkä ohella ympäristön aiheuttama ja elämäntapoihin liittyvä hedelmättömyys toki selittävät lähihistoriassa tapahtuneen väestökehityksen.
Kyllä perheellistymistä voi edistää, tai ainakin pyrkiä edistää, markkinoimalla perhe-elämän myönteisiä piirteitä. Elämän jatkuminen omissa jälkeläisissä tuo ja luo itsessään merkityksellisyyttä olemassaololle.
Markkinointikikat eivät kuitenkaan tuo pikaista apua kansantalouteen – yritykset tarvitsevat jo nyt koulutettua työvoimaa ja julkinen sektori myös väestöllisen huoltosuhteen kohotessa yli 60 prosentin. Nykyinen ja etenkin tuleva vanhusväestö on myös aikaisempaa vaativampaa – elintason noustessa eksponentiaalisesti vuosituhannen vaihteessa ruuhkavuosiaan eläneet tuskin tyytyvät pelkkään kaurapuuroon ja leivän päällä makua antavaan lauantaimakkarasiivuun palvelutalon aamiaispöydässä 2040-luvulla.
Ilmoita asiaton viesti
Vähenevä väestö on se mihin kaiken järjen mukaan pitää pyrkiä, tietysti siis luonnollisen poistuman kautta, ei keinotekoisesti avittamalla. Ainakin monta vuotta on kuulutettu kuinka ihmiskunta kuluttaa resursseja yli maapallon kantokyvyn.
Ilmoita asiaton viesti
Väestö vähenee kyllä aikanaan, ja siihen on kaksi erilaista tapaa – hallittu väestön väheneminen tai sitten erilaiset liikakansoituksesta aiheutuneet katastrofit vähentävät väestöä isolla kädellä.
Ilmoita asiaton viesti
Väestoennuste, huoltosuhde :
https://pxdata.stat.fi/PxWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vaenn/statfin_vaenn_pxt_139h.px/table/tableViewLayout1/
Ilmoita asiaton viesti
Suomenkin tarvitsemia ”varaihmisiä” – ihmisiä, joilla on voimakas sisäinen tarve tulla osalliseksi suomalaiseen yhteiskuntaan autonomisesti omaa elinympäristöään tukevina ja kehittävinä kansalaisina.
Niin onko tämä kirjoittajan omaa päättelyä vai onko näiltä ihmisiltä ihan kysytty tätä?
Muistelen Trumpin sanoneen että kaikki maahanmuuttajat eivät ole hyviä ihmisiä. Mutta siis kaikki Suomeen tulevat ovat hyviä ihmisiä?
Ilmoita asiaton viesti
Kirjoituksessani en tosiaankaan suoranaisesti jaottele maahanmuuttajia hyviin ja huonoihin, mutta en myöskään ”silmittömänä” katso maahanmuuttoa pelkästään määrällisesti mitattavana elementtinä.
Suomesta olisi siis tehtävä paikka, jonne muualta halutaan muuttaa pysyvästi kehittämään ja tukemaan omaa elinympäristöä.
Trump lienee kokemusasiantuntijana oikea henkilö arvioimaan toisten hyvyyden ja huonouden.
Ilmoita asiaton viesti
Trump tai ei, luulisin ihan yleisen elämänkokemuksen perusteella olevan aika selvää että kaikki ihmiset eivät jaa tätä Juho Antikaisen maahanmuuttajien nimissä antamaa tavoitetta.
Kyllä on luultavaa että joillakin on poikkeavia tavoitteita.
Ainakin näyttäisi siltä että Ruotsissa, Ranskassa, Englannissa, Hollannissa jne. kaikilla tulleilla ei ole ollut Antikaisen olettamia tavoitteita tai sitten tavoitteet ovat vaihtuneet toisiin tavoitteisiin.
Ilmoita asiaton viesti
Millainen huoltosuhteen pitäisi olla? Luulisin ettei sen tarvitse olla samanlainen kuin 50 vuotta sitten kun nykyään on automatiota, on tietokoneet tietojen käsittelyyn jne. Ja kun kaikki kulutustavarat tehdään Aasiassa ja iso osa ruoasta muualla EU:ssa.
Vientituotteemme ovat hevosta isompia ja niitä tehdään isoissa tehtaissa joissa on vain muutama ihminen.
Jopa metsätyö on koneellistettu motoilla.
Edistääkö maahanmuutto kestävää kehitystä Suomessa kun kaikki maahanmuuttajat tunkevat muutamaan kaupunkiin ja valtaosa tunkee pääkaupunkiseudulle missä asunnot eivät meinaa riittää.
On aika kallista rakentaa tulijoille ihka uusia asuintaloja joiden vuokria eivät aina kykene itse maksamaan.
Ilmoita asiaton viesti
Vaihtoehtoinen trendi olisi tokikin ”leppoistaminen”, missä työn tekemisen määrää vähennetään, rutiinitehtäviä koneellistetaan ja aikaa vietetään sisällön tuottamiseen ja sen kuluttamiseen sävyisässä myöhäiskeski-iän hengessä.
Henkilökohtaisena valintana tuo kävisi ja olisi jopa ajankohtainenkin iän puolesta, mutta nyt pitää muistaa hallituksenkin usein toistama valtionvelka ja sen kustannukset tuleville sukupolville. Suomi siis tarvitsee osaavaa, motivoitunutta, työvoimaa kansainvälisen kilpailukyvyn säilyttämiseksi ja valtiolaivan kurssin oikaisemiseksi.
Ilmoita asiaton viesti
Suomi siis tarvitsee osaavaa, motivoitunutta, työvoimaa kansainvälisen kilpailukyvyn säilyttämiseksi ja valtiolaivan kurssin oikaisemiseksi.
Aivan näin, varmasti tarvitsee. Mutta onko nyt ihan varmaa että sitä saadaan valikoimatta tapahtuvan maahanmuuton kautta?
Entäpä jos saamme enemmän ongelmia kuin hyötyjä?
Ilmoita asiaton viesti
Ruotsin tietä Suomi -neito pyrkii kovasti kulkemaan. Tanska laittoi asiansa kuntoon.
Viron talous – joka tosin pohjilta lähti – on viimeiset 30 vuotta porhaltanut. Suomi pudonnnut siitäkin kelkasta.
Ilmoita asiaton viesti
Viro on EU:n lellikki – nettosaajana sillä on mahdollisuus nousta yhteiskuntana Suomen tasoiseksi. Saa nähdä nouseeko?
Virolaisilla elintasovaatimukset kasvavat ja siten myös tarve parantaa julkisia palveluita, mikä sitten ruokkii inflaatiota ja veronkiristyksiä.
Ilmoita asiaton viesti
Virolaiset on rokotettu sosialismin varalta, mitä rokotusta suomalaiset eivät ole saaneet.
Ilmoita asiaton viesti