Niinistön tavalliset asiat ja sosiologiset faktat

Ottaakseni osaa Savon Sanomissa käytyyn keskusteluun tai lähinnä
siihen, että sanomalehden pääkirjoitussivulla — kauniisti
sanottuna — mielenkiintoisella tavalla hyökättiin Li Anderssonin
ja Emilia Kukkalan Helsingin Sanomissa ollutta kirjoitusta vastaan, lähetin
puolitoista viikkoa sitten toimitukseen oman puheenvuoroni.

 

Kirjoituksessa halusin tuoda esille Savon Sanomien toimittajalle,
että Itä-Suomenkin yliopistossa on kokonainen tutkimusala ja oppiaine,
joka käsittelee yhteisöllisyyttä. Sitä kutsutaan sosiologiaksi. Kuvaavaa kuitenkin on, että
presidentti Sauli Niinistön työryhmä sivuuttaa sen yli 100 vuoden
aikana tuottamat faktat idealismissaan.

 

Kirjoitustani ei tietääkseni julkaisu Savon Sanomissa, mutta tässä
se on kokonaisuudessaan:

 

Yhteisöllisyys
ja Niinistön työryhmä

 

Vesa
Kärkkäinen kirjoitti Savon Sanomissa (20.9.), otsikolla Liian
tavallisia asioita
että ”[y]hteisöllisyys […] on rakennettava
itse, sukulaisten, ystävien, harrastuskavereiden ja työkavereiden
kanssa” puolustaessaan kommunitarismia lasten ja nuorten
kasvatuksessa liberalistista arvokäsitystä vastaan.

 

Kärkkäisen
kirjoitus kuitenkin sivuuttaa saman asian, minkä tasavallan
presidentti Sauli Niinistön asettama työryhmä: vallitsevaan
taloudellisen järjestelmän sivuvaikutukset yhteisöllisyyteen.

 


Sosiologian klassikoihin kuuluva Émile Durkheim käsitteli jo
1800-luvun lopulla yhteisöllisyyden murtumista siirtyessämme
maatalousvaltaisesta yhteiskunnasta teolliseen kapitalismiin.
Edellisessä vaikuttavaa yhteisöllisyyttä hän kuvaisi käsitteellä
mekaaninen solidaarisuus, jolle oli ominaista normien, uskomusten ja
tunteiden yhteisyys.

 

Sen
sijaan teollinen yhteiskunta perustuu orgaaniselle solidaarisuudelle
luoden erilaisia alakulttuureja ja moninaistaen yhteiskuntaa.
Durkheimin mukaan teollisessa yhteiskunnassa oli kuitenkin jäänteitä
mekaanisesta solidaarisuudesta mahdollistaen vielä yhteisöllisyyden
hetkiä.

 

Nyt
2000-luvulla olemme jättämässä myös teolliseen tuotantoon
perustuvan yhteiskunnan taaksemme ja olemme siirtymässä kohti
palveluihin ja informaatioteknologiaan perustuvaa luovaa taloutta.
Jälkiteolliselle yhteiskunnalle on ominaista vaatimus äärimmilleen
viedystä yksilöllisyydestä ja jatkuvasta kilpailusta markkinoilla,
minuuden myynnistä. Luovassa taloudessa mekaanisesta
solidaarisuudesta ja pyrkimyksestä samankaltaisuuteen on tullut
taakka.

 

On
siten ristiriitaista, että samaan aikaan elinkeinoelämä vaatii
sopeutumista luovaan talouteen, olemaan joustavasti työmarkkinoiden
käytettävissä 24/7 (mikäli töitä on) ja olemaan valmis
uhrautumaan kilpailukyvyn puolesta, mutta toisaalla halutaan vaalia
yhteisöllisyyttä tai kuten Kärkkäinen kirjoittaa: hyväksyä
epäonnistuminen, hoitaa omaa jaksamista, antaa nuorelle aikaa…

 

Kapitalismi
ja yhteisöllisyys näyttävät sopivan huonosti yhteen, mikä lienee
myös syy sille, että sen enempää Kärkkäinen kuin Niinistön
työryhmä ei ottanut kyseistä problematiikkaa esille.

 

Jos
halutaan palata jonkinlaiseen Kärkkäisenkin kaipaamaan
kommunitarismiin tai mekaaniseen solidaarisuuteen, myös tuotannon
tapaa, tuotantosuhteita ja talousjärjestelmää olisi radikaalisti
muutettava sosiaalisemmaksi. Siihen ei ole Suomessa enää
neljännesvuosisataan ole löytynyt
poliittista tahtotilaa, laajemmissa kansalaispiireissä.

 

Jiri
Nieminen

Tampere

JiriNieminen
Tampere

Kirjoittaja on 40-vuotias yhteiskuntatieteiden tohtori, sosiologisesti suuntautunut politiikan tutkija ja yhteiskunnallinen aktiivi, joka liioittelee, härnää, väärinymmärtää ja pahoittaa mielensä Uuden Suomen blogipalvelun parhaimpia perinteitä noudattaen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu