Miksi miesten väkivalta on nykyään yhteiskunnallinen ja moraalinen ongelma?
Perjantaina Uusi
Suomi uutisoi sisäministeriön selvityksestä Miksi nuori surmaa
otsikolla Selitys nuorten miesten järjettömälle
väkivallalle — Tämä selitys on unohdettu.
Jutussa Uudelle
Suomelle tyypillisesti otsikko ei vastannut sisältöä: uutisesta käy ilmi, että väitettyä selitystä nimenomaan ei
ole unohdettu vaan ”[j]o Jokelan kouluammuskelun jälkeen
huomattiin, että vakavien ja suunnitelmallisten väkivallantekojen
taustalla oli yhtenä syynä surmaajan epäonnistuminen miehisen
ihanteen täyttämisessä”.
Sitä paitsi
väkivallan tekojen ymmärtäminen — toisin kuin Uusi Suomi antaa
ymmärtää yhteiskuntatieteissä ei selitetä ilmiötä niin kuin
luonnontieteissä vaan niitä ymmärtämään — epäonnistuneella
mieheydellä on ollut suosittu jo ainakin 1960-luvulta lähtien.
Se, mitä
epäonnistumiselle miehisen ihanteen täyttämisessä tarkoitetaan
tai mistä sen arvelleen johtuvan on kokonaan toinen juttu.
Feministisen
liikkeen ja tutkijoiden enemmistön mielestä ongelmana ovat itse
miehenä olemisen normit ja roolimallit, mitkä ilmenevät miehen
elämässä epäonnistumisina, nöyryytetyksi tulemisina, jatkuvana
kamppailua toisia miehiä vastaan, naisten ja lasten alistamisena.
Näistä normeista ja roolimalleista miesten olisi päästävä
eroon, niin maailma olisi parempi paikkaa elää.
Toisten mielestä
ongelmana sinänsä ei ole perinteisen miehen roolimalli tai normit,
vaan niiden sen saavuttamattomuus nykyisessä maailmanajassa, koska
pojilta puuttuu terve isäsuhde, naiset ovat pilanneet maailman, on
avioeroja, ei uskota Isä Jumalaan jne.
Sitten on olemassa
niitäkin, joiden mielestä väkivalta on luonnollista miehelle, eli
väkivallanteot sinänsä eivät ole ongelma: perheväkivalta on
oikeutettua jos vaimo nalkuttaa, lasten hakkaamisen kieltäminen
vuonna 1984 oli virhe, armeijassa pojasta tehdään pojista
miehiä ja sivarit on homoja.
Uuden Suomen juttu
antaa kuitenkin ymmärtää, että ensimmäinen ymmärtämisen tapa
olisi sisäministeriön selvityksen mukaan mielekkäin, koska
esimerkiksi ”[p]erhetaustalla ei selvityksen mukaan ollut
vaikutusta väkivaltaan”. Kyse ei siis voinut olla siitä, että selvityksen murhaajapojilla olisi ollut miehenmalli hukassa vaan
ongelmana oli nimenomaan miehenmalli itsessään, mikä aiheutti
heille paineita saavuttamattomuudessaan, epäonnistumisen kokemuksen.
Pidin viikonloppuna
Naistutkimuspäivillä mediaa, sukupuolta ja politiikka
käsittelevässä työryhmässä esitelmän, jossa käsittelin
hiljalleen valmistuvaa väitöskirjaani. Sen otsikko on
Hegemonisesta maskuliinisuudesta miesten moneuteen — kriittisen
miestutkimuksen mahdollistuminen valtio-opillisessa ajattelussa.
Otsikon perusteella
se siis käsittelisi samaa tematiikkaa kuin sisäministeriön
selvitys: miehisen ihanteen täyttämisen mahdottomuutta — mutta
jokseenkin teoreettisemmin ja käsitellen koulusurmaajien sijasta
suomalaisia miespoliitikkoja (mikä on melkein sama asia).
Väitöskirjani
keskeisimpiä väitteitä on, että teolliseen massatuotantoon
perustuneessa modernissa monokulttuurisessa ja suljetussa
kuriyhteiskunnassa oli kutakuinkin yksi yhteisesti jaettu
mieskansalaisuuden normi tai miehinen ihanne, jota voi kutsua
hegemoniseksi maskuliinisuudeksi tai vaikkapa Urho Kaleva Kekkoseksi.
Neuvostoliiton
romahdettua ja Suomen rajojen avauduttua niin ihmisten, tavaroiden,
palveluiden kuin pääoman vapaalle liikkuvuudelle aloimme siirtyä tietokykykapitalismiin ja palveluihin perustuvaa
myöhäismodernia kontrolliyhteiskuntaan, jossa ei ole enää
yhteistä miehenä olemisen ihannetta johtuen kokemusmaailmojen eriytymisestä ja monikulttuurisesta luokkayhteiskunnasta.
Yhden Kekkosen sijasta on kaikenmaailman Stubbeja, Haavistoja, Soineja, Arhiksia ja Halliksia.
Allekirjoittaneen
piti toimittaa artikkeliväitöskirjani käsikirjoitus
esitarkastukseen jo viime kuussa, mutta viimeistellessäni sen
loppulukua intouduin hahmottelemaan siihen kuudetta artikkelia
eräänlaisena loppuhuipentumana.
Aloin miettimään nietzscheläisesti sitä, miksi miehistä
ollaan nykyään niin huolissaan tai nuorten miesten väkivalta on
yhteiskunnallinen ja moraalinen ongelma, vaikka miehisiä
väkivallantekoja tapahtuu nykyään vähemmän kuin aikaisemmin.
Tähän mennessä en
ole keksinyt parempaa ymmärtämisen mallia tälle ilmiölle kuin sen, että kyseessä
olisi nykykapitalismiin kuuluvasta hallinnan teknologiasta tai biovallasta, jossa
hoivan nimissä miehiä halutaan kontrolloida; saada miehet huolehtimaan itsestään, alistamaan
itsensä kapitalismin logiikalle kuuliaisiksi ja hyödyllisiksi
kuluttajakansalaisiksi.
Aika pitkiä johtopäätöksiä mutta miksi ei.
Olen vähän miettinyt kun kirjoitin jotain epämääräistä bordellikeskustelussa niin monet alkoivat kutsua minua moralistiksi. Vain siksi etten eksplisiitisti vaatinut täysin vapaata prostituutiota. Niin rupesin miettimään että se että naiset huolestuvat mahdollisesta huonosta kohtelusta jota pelkäävät nuorten prostituuttien joutuvan kohtaamaan sitä voisi sanoa laajennetuksi itsesuojeluvaistoksi (moralismin sijaan) ikään kuin symmetrisesti suhteessa käsitteeseen laajennettu itsemurha jota käytetään perhe ja joukkosurmaajista jotka ampuvat myös itsensä.
Ilmoita asiaton viesti