James Hirvisaari — liioittelun ja kärjistämisen politiikka
Luettuani Teemu
Hiilisen kirjoituksen ”persujen logiikasta”, aloin miettimään
kysymystä, miksi eräät perussuomalaiset kansanedustajat
liioittelevat ja kärjistävät sanomaansa — ja myöntävät
sen.
Politiikan
tutkimuksessa eli politologiassa puhutaan tyyli-intensiivisestä politiikan tekemisestä.
Sillä tarkoitetaan voimakasta erottelua ”meidän” ja ”vihollisten” välillä poliittisessa retoriikassa.
Yksi vastaus on se,
että ilman liioittelua ja kärjistystä ei nykyisessä
mediailmapiirissä pääse esille. Tuomas Enbuske ja Jari Sarasvuo puhuisivat huomiotaloudesta.
Se on näiden perussuomalaisten
kansanedustajien ainoa mahdollisuus saada julkisuutta ja uusia reilun
kahden vuoden kuluttua veronmaksajien sponsoroimat reilun 6 000 euron
kuukausipalkat.
Toinen selitysmalli on
se, että todellisuus ei ole sen mukainen kuin nämä
perussuomalaiset kansanedustajat haluaisivat.
Heidän on
liioittelemalla ja kärjistämällä muokattava todellisuutta, jotta
siitä tulisi sellainen, että se palvelisi heidän poliittisia
tarkoitusperiään.
Esimerkiksi James
Hirvisaaren on liioiteltava ja kärjistettävä, jotta hän saisi
maailman näyttäytymään mustavalkoiselta, koska maailma ei
todellisuudessa ole mustavalkoinen.
Sen lisäksi, että
Hirvisaari on myöntänyt liioittelevansa ja kärjistettävänsä, on
hän sanonut maahanmuuttopolitiikan olevan ainoa häntä
kiinnostava politiikan osa-alue.
Mutta ei nähtävästi saa siitäkään tarpeeksi irti politiikkaa ilman liioittelua ja
kärjistystä!
Ehkä se ei
sittenkään ole niin merkittävä asia, koska normaalilla kielenkäytöllä, ilma tyyli-intensiivisyyttä,
asia ei ketään kiinnostaisi?
Kyse on samasta
ilmiöstä kuin modernissa sodankäynnissä. Ihminen on luonnostaan
rauhallinen ja mukavuudenhaluinen, laiska. Saadakseen ihmiset
tappamaan toisiaan on käytettävä valtavasti resursseja vastapuolen
epäinhimillistämiseen, koska vastapuoli ei todellisuudessa
keskimäärin ole sen epäinhimillisempi kuin ihminen, jota katsot
aamuisin peilistä.
Perussuomalaiset
kansanedustajat tietävät varsin hyvin mitä he tekevät. Heidän
ammattinsa on todellisuuden liioitteleminen ja kärjistäminen,
kauniisti sanottuna totuuden muunteleminen.
Monet äänestäjät
menevät halpaan, koska ihmisillä on tapana rakentaa identiteettiään
vastakkainasetteluilla ja mustavalkoinen liioittelu ja kärjistäminen
on helppo tie päästä osaksi suurta kertomusta, löytää paikkansa
maailmasta pienenä aatteen soturina näinä hämmennyksen aikoina.
Sitä paitsi vielä
nolompaa olisi myöntää olleensa väärässä.
Hirvisaaren kollegan
Jussi Halla-ahon profetiat 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen
puolessa välin alkavat tulla jo siihen ikään, että niiden todenperäisyyttä alkaa
olla mahdollisuus koetella.
Ovatko ne pitäneet paikkaansa vai eivät; tarvitaanko edelleen liitoittelua ja kärjistämistä, jotta todellisuus saataisiin vastaamaan Halla-ahon profetioita?
Tässä vaiheessa
monen Halla-ahon Pyhistä teksteistä haltioituneet joutuvat
myöntämään — mikä vaatii kieltämättä rohkeutta –, että Maapallo ei
sittenkään ole mikään Keski-Maa, jossa käydään hyvän ja pahan
välistä taistelua.
Niin ikään vaikkapa Mestarin profetioiden taustalla vaikuttaneet kirjoitukset Eurabiasta paljastuvat aikansa kaunokirjalliseksi kuvaukseksi
George W. Bushin terrorismin vastaisesta sodasta ja kristillisen
oikeiston lopunajan ennustusten vaikutuksesta siihen.
Ne joutanevat samaan
romukoppaan Siionin viisaiden pöytäkirjojen kanssa.
James Hirvisharia on enää yksi vitsi samoin kuin hänen pari uskonveljeään eduskunnassa taistelussa olematonta vihollista vastaan. Nauru on ainea toimiva ase rasis/fasimia vastaan.
Ilmoita asiaton viesti
”Se on näiden perussuomalaisten kansanedustajien ainoa mahdollisuus saada julkisuutta ja uusia reilun kahden vuoden kuluttua veronmaksajien sponsoroimat reilut 6 000 euron kuukausipalkat.”
He ovatkin ainoat kansanedustajat jotka saavat palkkaa. Kaikki muuthan lahjoittavat tulonsa maahanmuuttoon. Which is nice.
Ilmoita asiaton viesti
Noo, jotain on Perussuomalaisissa tehty oikeinkin. Kun katsoo äänestäjien määrää. Vastoin Vasemmistoliitossa, minkä kannatus matelee pohjalukemissa. Tsemppiä loosereille!
Ilmoita asiaton viesti
Jep, tyyli-intensiivisyys on tehkoas tapa tehdä politiikkaa ja vasemmistolta vähän hukassa.
Ilman sitä, että Paavo Väyrynen 1980-luvulla haastoi SDP:n kaikessa voimakkailla vastakkainasetteluilla, keskustakin ois marginalisoitunut samalla tavalla kuin Ruotsin sisarpuolue.
Ilmoita asiaton viesti
Vasemmistossa kypsytellään toimintaa en vaan viitsi paljastaa tässä. Vouhkaaminen jätetään persuille. jos on olemassa äänestäjiä joilla ei ole itsekunniotusta niin se on niiden oma ongelma.
Ilmoita asiaton viesti
”Vasemmistossa kypsytellään toimintaa en vaan viitsi paljastaa tässä.”
Vaikea uskoa todeksi. Se nähköön, ken elää.
Ilmoita asiaton viesti
Toivon ja luotan suomalaisiin.
Harvoin on niin yksimielistä ja yhteenkuuluvaa poliittista tahoa suomalaisten äänestäjien joukossa nähty.
Hienoa porukkaa,sympaattista,muita huomioonottavaa.
Kansallinen etumme vaatii uusia vaalia.
Presidentti on kyseenalainen ja etenkin entinen.
Eduskunnan puhemiehistössä ainakin kolmas kunnon jäbäinen.
Hallitus on repeämässä kun Arhinmäen punaiset tossut,
Calle on sivari,perkele ja se ruotsalaisten kannattama Stubb.
Niinistöähän kehutaan ylikansallisesti,Villeä.
Kuu kiurusta kesään ja vähän västäräkeillekin.
Tuomion päivä kun koittaa saadaan apua orvoilta ja jos pahemmin käy vapaat markkinat on meillä, jos ne käteisen varat ja rakkaussuhde siihen
lintuseen joka urpuna liitää, saataisiin silvion syliin.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Jiri hieno kirjoitus.
Sun pitäisi analysoida ja kirjoittaa siitä, miten näissä aina tätä politiikan alaa koskevissa keskusteluissa on aina samat ja virttyneet kommentit ja miten argumentaatiot. Yleensä semmoinen ”tekin ootte tyhmiä, lällälää” ja ”mites sitten muut?” yms. tasoa.
Se ois mielenkiintoista.
Ilmoita asiaton viesti
Erinomainen kirjoitus, olen miettinyt juuri samaa ja tämä kirjoitus toi sanat suuhuni. Kerrataan sen pääasiat:
Politiikan tutkimuksessa eli politologiassa puhutaan tyyli-intensiivisestä politiikan tekemisestä. Sillä tarkoitetaan voimakasta erottelua ”meidän” ja ”vihollisten” välillä poliittisessa retoriikassa.
Yksi vastaus on se, että ilman liioittelua ja kärjistystä ei nykyisessä mediailmapiirissä pääse esille. Tuomas Enbuske ja Jari Sarasvuo puhuisivat huomiotaloudesta.
Se on näiden feministien ainoa mahdollisuus saada julkisuutta ja uusia veronmaksajien sponsoroimat tuhansien eurojen kuukausipalkat.
Toinen selitysmalli on se, että todellisuus ei ole sen mukainen kuin nämä feministit haluaisivat.
Heidän on liioittelemalla ja kärjistämällä muokattava todellisuutta, jotta siitä tulisi sellainen, että se palvelisi heidän poliittisia tarkoitusperiään.
Esimerkiksi Anne Moilasen on liioiteltava ja kärjistettävä, jotta hän saisi maailman näyttäytymään mustavalkoiselta, koska maailma ei todellisuudessa ole mustavalkoinen.
Sen lisäksi, että Atlas Saarikoski, on hän sanonut genderpolitiikan olevan ainoa häntä kiinnostava politiikan osa-alue.
Mutta ei nähtävästi saa siitäkään tarpeeksi irti politiikkaa ilman liioittelua ja kärjistystä!
Ehkä se ei sittenkään ole niin merkittävä asia, koska normaalilla kielenkäytöllä, ilma tyyli-intensiivisyyttä, asia ei ketään kiinnostaisi?
Kyse on samasta ilmiöstä kuin modernissa sodankäynnissä. Ihminen on luonnostaan rauhallinen ja mukavuudenhaluinen, laiska. Saadakseen ihmiset tappamaan toisiaan on käytettävä valtavasti resursseja vastapuolen epäinhimillistämiseen, koska vastakkainen sukupuoli ei todellisuudessa keskimäärin ole sen epäinhimillisempi kuin ihminen, jota katsot aamuisin peilistä.
Feministit tietävät varsin hyvin mitä he tekevät. Heidän ammattinsa on todellisuuden liioitteleminen ja kärjistäminen, kauniisti sanottuna totuuden muunteleminen.
Monet naiset menevät halpaan, koska ihmisillä on tapana rakentaa identiteettiään vastakkainasetteluilla ja mustavalkoinen liioittelu ja kärjistäminen on helppo tie päästä osaksi suurta kertomusta, löytää paikkansa maailmasta pienenä aatteen soturina näinä hämmennyksen aikoina.
Sitä paitsi vielä nolompaa olisi myöntää olleensa väärässä.
Feministien profetiat 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolessa välin alkavat tulla jo siihen ikään, että niiden todenperäisyyttä alkaa olla mahdollisuus koetella.
Ovatko ne pitäneet paikkaansa vai eivät; tarvitaanko edelleen liioittelua ja kärjistämistä, jotta todellisuus saataisiin vastaamaan feministien profetioita?
Tässä vaiheessa monen Johanna Korhosen teksteistä haltioituneet joutuvat myöntämään — mikä vaatii kieltämättä rohkeutta –, että Maapallo ei sittenkään ole mikään Keski-Maa, jossa käydään hyvän ja pahan välistä taistelua sukupuolten välillä.
Niin ikään vaikkapa Mestarin profetioiden taustalla vaikuttaneet kirjoitukset Patriarkaatista paljastuvat aikansa kaunokirjalliseksi kuvaukseksi George W. Bushin ihmiskaupan vastaisesta ristiretkestä ja kristillisen oikeiston Sodoman ja Gomorran ennustusten vaikutuksesta siihen.
Ne joutanevat samaan romukoppaan Siionin viisaiden pöytäkirjojen kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä kirjoitus ja vastapaino Hirvisaaren sanomisiin. Olen vasta ajamassa itseäni sisään tähän viimeisimpään Hirvisaareen. Ajattelutapa hänellä on toki aina se sama. Miehen muuttumista ei tarvitse pelätä. Hänen ideologiansa on luotettavaa Suomi valkoiseksi propagandaa. Lumen ja pakkasen aikaan se toive toki toteutuukin.
Ilmoita asiaton viesti