James Hirvisaari — liioittelun ja kärjistämisen politiikka

Luettuani Teemu
Hiilisen kirjoituksen ”persujen logiikasta”
, aloin miettimään
kysymystä, miksi eräät perussuomalaiset kansanedustajat
liioittelevat ja kärjistävät sanomaansa — ja myöntävät
sen.

 

Politiikan
tutkimuksessa eli politologiassa puhutaan tyyli-intensiivisestä politiikan tekemisestä.
Sillä tarkoitetaan voimakasta erottelua ”meidän” ja ”vihollisten” välillä poliittisessa retoriikassa.

 

Yksi vastaus on se,
että ilman liioittelua ja kärjistystä ei nykyisessä
mediailmapiirissä pääse esille. Tuomas Enbuske ja Jari Sarasvuo puhuisivat huomiotaloudesta.

 

Se on näiden perussuomalaisten
kansanedustajien ainoa mahdollisuus saada julkisuutta ja uusia reilun
kahden vuoden kuluttua veronmaksajien sponsoroimat reilun 6 000 euron
kuukausipalkat.

 

Toinen selitysmalli on
se, että todellisuus ei ole sen mukainen kuin nämä
perussuomalaiset kansanedustajat haluaisivat.

 

Heidän on
liioittelemalla ja kärjistämällä muokattava todellisuutta, jotta
siitä tulisi sellainen, että se palvelisi heidän poliittisia
tarkoitusperiään.

 

Esimerkiksi James
Hirvisaaren on liioiteltava ja kärjistettävä, jotta hän saisi
maailman näyttäytymään mustavalkoiselta, koska maailma ei
todellisuudessa ole mustavalkoinen.

 

Sen lisäksi, että
Hirvisaari on myöntänyt liioittelevansa ja kärjistettävänsä, on
hän sanonut maahanmuuttopolitiikan olevan ainoa häntä
kiinnostava politiikan osa-alue.

 

Mutta ei nähtävästi saa siitäkään tarpeeksi irti politiikkaa ilman liioittelua ja
kärjistystä!

 

Ehkä se ei
sittenkään ole niin merkittävä asia, koska normaalilla kielenkäytöllä, ilma tyyli-intensiivisyyttä,
asia ei ketään kiinnostaisi?

 

Kyse on samasta
ilmiöstä kuin modernissa sodankäynnissä. Ihminen on luonnostaan
rauhallinen ja mukavuudenhaluinen, laiska. Saadakseen ihmiset
tappamaan toisiaan on käytettävä valtavasti resursseja vastapuolen
epäinhimillistämiseen, koska vastapuoli ei todellisuudessa
keskimäärin ole sen epäinhimillisempi kuin ihminen, jota katsot
aamuisin peilistä.

 

Perussuomalaiset
kansanedustajat tietävät varsin hyvin mitä he tekevät. Heidän
ammattinsa on todellisuuden liioitteleminen ja kärjistäminen,
kauniisti sanottuna totuuden muunteleminen.

 

Monet äänestäjät
menevät halpaan, koska ihmisillä on tapana rakentaa identiteettiään
vastakkainasetteluilla ja mustavalkoinen liioittelu ja kärjistäminen
on helppo tie päästä osaksi suurta kertomusta, löytää paikkansa
maailmasta pienenä aatteen soturina näinä hämmennyksen aikoina.

 

Sitä paitsi vielä
nolompaa olisi myöntää olleensa väärässä.

 

Hirvisaaren kollegan
Jussi Halla-ahon profetiat 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen
puolessa välin alkavat tulla jo siihen ikään, että niiden todenperäisyyttä alkaa
olla mahdollisuus koetella.

 

Ovatko ne pitäneet paikkaansa vai eivät; tarvitaanko edelleen liitoittelua ja kärjistämistä, jotta todellisuus saataisiin vastaamaan Halla-ahon profetioita?

 

Tässä vaiheessa
monen Halla-ahon Pyhistä teksteistä haltioituneet joutuvat
myöntämään — mikä vaatii kieltämättä rohkeutta –, että Maapallo ei
sittenkään ole mikään Keski-Maa, jossa käydään hyvän ja pahan
välistä taistelua.

 

Niin ikään vaikkapa Mestarin profetioiden taustalla vaikuttaneet kirjoitukset Eurabiasta paljastuvat aikansa kaunokirjalliseksi kuvaukseksi
George W. Bushin terrorismin vastaisesta sodasta ja kristillisen
oikeiston lopunajan ennustusten vaikutuksesta siihen.

 

Ne joutanevat samaan
romukoppaan Siionin viisaiden pöytäkirjojen kanssa.

JiriNieminen
Tampere

Kirjoittaja on 40-vuotias yhteiskuntatieteiden tohtori, sosiologisesti suuntautunut politiikan tutkija ja yhteiskunnallinen aktiivi, joka liioittelee, härnää, väärinymmärtää ja pahoittaa mielensä Uuden Suomen blogipalvelun parhaimpia perinteitä noudattaen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu