Tasa-arvobarometri 2012 — perustelu niin sanotulle positiiviselle syrjinnälle

Viikko sitten kävin
kokoustamassa Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan TANE:n sukupuoli ja
valta -jaoston kokouksessa. Olen sen jäsenenä Suomen
miestutkimuksen seuran edustajana.

 

Käteeni osui vuoden
2012 tasa-arvobarometri.

 

Se sisältää
taulukoita siitä, mitä mieltä kansalaiset ovat sukupuolten
tasa-avon toteutumisesta. Tuloksissa ei ole mitään sellaista
radikaalia, jota keskusteluun perehtynyt ei intuitiollaan arvaisi.

 

Miehet ovat
keskimäärin hieman tyytyväisempiä sukupuolten väliseen
tasa-avoon kuin naiset ja maailma on menossa parempaan suuntaan
ainakin jos kriteeriksi katsotaan kotitöiden tasapuolisempi työnjako
kuin edellisillä vuosikymmenillä.

 

Haluan kuitenkin
nostaa mietittäväksi yhden taulukon, jossa kysytään: kumpi on
sopivampi, mies vai nainen vastuunalaisiin tehtäviin.

 

Sen mukaan sosiaali-
ja terveyspolitiikan vastuunalaisiin tehtäviin joka neljännen
naisen mielestä nainen on lähtökohtaisesti sopivampi ja miesten
mielestä lähes kolmanneksen. Enemmistön mielestä sukupuolella ei
kuitenkaan ole merkitystä.

 

Myös ympäristö ja
kulttuuripolitiikka ovat sukupuolittuneet joidenkin kanssaihmisten
mielissä feminiinisiksi aloiksi ja he olettava naisten olevan
jollain ihmeellisellä tavalla luonnostaan miehiä kykenevämpiä
näillä aloilla vastuullisiin johtotehtäviin.

 

Päinvastainen
tilanne on talous- ja ulkopolitiikassa. Joka kymmenennen miehen ja
hieman harvemman naisen mielestä talouspolitiikan vastuullisissa
tehtävissä olevalla asiantuntijalla olisi oltava mieluummin
kivekset kuin munasarjat, ulkopolitiikan asiantuntijoilla lähes joka
viidennes soisi parran kasvavan kuin Erkki Tuomiojalla.

 

Kaikista hurjin luku
on puolustuspolitiikan alalla, jossa miehistä lähes lähes kaksi
kolmesta olettaa lähtökohtaisesti miehen olevan naista pätevämpi
asiantuntija, naisistakin puolet ajattelee näin.

 

Niin kauan kuin
ihmisten mielikuvat eri aloista ovat näin sukupuolittuneita, että
he määrittelevät ihmisten asiantuntijuuden sukupuolen —
kansankielellä ilmaistuna pärstäkertoimen — perusteella (ennen
kuin ovat esimerkiksi tietoisia heidän työkokemuksestaan tai
koulutuksestaan), on niin sanottu positiivinen syrjintä oikeutettua.

 

Positiivinen syrjinä
on tosin ilmaisuna erinomaisen harhaanjohtava.

 

Sillä kun yritetään
nimenomaan tasapainottaa tilannetta, jossa ihmisten ennakkoluulot ja
mielikuvat vääristävät ”kilpailutilannetta” lähtökohtaisesti,
puuttua vallitsevaan piilosyrjintään.

 

Tilannetta voisi
kuvata metaforilla: positiivinen syrjintä on jo valmiiksi
vääristyneen kepin oikaisemista taivuttamalla sitä vastakkaiseen
suuntaan, jotta se oikenisi.

 

Onneksi
puolustuspolitiikkaa lukuun ottamatta nyt jo enemmistö Suomen
kansalaisista osaa lukea vastuullisiin tehtäviin hakevien ihmisten
ansioluetteloita välittämättä sukupuolesta.

 

Kuvaavaa on kuinka
vähällä nykyinen puolustusministeri Carl Haglund on päässyt
verrattuna Elisabeth Rehniin, vaikka edellä mainittu ei ole käynyt
edes armeijaa, mitä yleensä on pidetty tekosyynä sille, miksi
naiset eivät kykenisi ymmärtämään puolustuspolitiikkaan.

 

Sinä päivänä kun
kaikki — tai ainakin lähes kaikki — kanssaihmiset ovat sitä
mieltä, että henkilön sukupuolella ei ole lähtökohtaisesti
vaikutusta hänen asiantuntijuuteen, olkoon kyse sitten sosiaali- ja
terveys-, ympäristö, kulttuuri-, talous-, ulko-, tai
puolustuspolitiikan sektorista, niin positiivisesta syrjinnästä
voidaan allekirjoittaneen puolesta luopua.

 

Keppiä ei tarvitse
enää oikaista, koska konservatiivisten ja ennakkoluuloisten
ihmisten stereotypiat ja mielikuvat sukupuolen rajoista eivät enää
ole olleet kierouttamassa keppiä.

JiriNieminen
Tampere

Kirjoittaja on 40-vuotias yhteiskuntatieteiden tohtori, sosiologisesti suuntautunut politiikan tutkija ja yhteiskunnallinen aktiivi, joka liioittelee, härnää, väärinymmärtää ja pahoittaa mielensä Uuden Suomen blogipalvelun parhaimpia perinteitä noudattaen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu