Marxilainen topologia: Pekka Himanen perustan heijastumana päällysrakenteessa
Aamun Helsingin
Sanomissa käännetään katse filosofi Pekka Himasen eilisen ilmestyksen
innoittamana hänen kollegaansa Manuel Castellsiin. Toimittaja Saska
Saarikoski väittää lauantaiesseessään, että Castellsin olevan
radikaali marxilainen sosiologi.
Saarikoski antaa
ymmärtää Castellsin yhteiskunta-analyysin seuraavan Karl Marxia ja Friedrich Engelsiä,
jotka kuvasivat yhteiskuntaa rakennuksena, joka seisoo perustan eli
infrastruktuurin, taloudellisen tason, päällä. Perustan
muodostaman pohjakerroksen päälle kohoavat ylärakenteen kerrokset,
joita nimitetään oikeudellis-poliittiseksi ja ideologiseksi
päällysrakenteeksi.
Castellsin opus
magnum Information Age olisi pyrkimys käsitteellistää
marxilaisella topologialla myöhäismodernia kapitalismia vähän
samaan tapaan kuin Jussi Vähämäki tekee teoksessaan Itsen
alistus: työ, tuotanto ja valta tietokykykapitalismissa (joka
löytyy äänikirjana täältä).
Mutta väitän, että Castellsin
marxilaista topologiaa seuraten saamme myös uuden näkökulman itse
tapaus Himaseen tai siihen, mikä allekirjoittanutta on siinä mietityttänyt. Kuvaavaa
nimittäin on se, että Saarikosken esiinkaivama Castellsin
haastattelu on vuodelta 2000.
Vuonna 2000
elettiin niin sanottua IT-kuplaa, Castells oli juuri saanut
päätökseen trilogiansa ja Himanen viimeisteli Hakkerietiikkaansa, jolla hän osoitti olevansa
kansainvälisesti muita alan tutkijoita pari vuotta edellä kuin
Nokia matkapuhelinalalla samoihin aikoihin.
Marxilaista
topologiaa seuraten voisi sanoa Himasen ajattelu heijastelleen Nokian luomaa uutta taloudellista perustaa ideologisessaa
päällysrakenteessa eli akateemissa maailmassa.
Kolikon kääntöpuoli
oli se, että IT-kupla meni ja tuli, Nokia syöksyi alas.
Tässäkin
marxilainen topologia puolustaa paikkaansa: Nokian ei ole onnistunut
uudistamaan konseptiaan sitten 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen
puolenvälin. Muutaman vuoden se kykeni sinnittelemään kierrättämällä vanhoja ideoita kunnes sen osakkeenarvo romahti ja
Nokiasta tuli bulkkikännyköiden toimittaja, yritys muiden joukossa.
Himaselle ja
osittain Castellsille on käynyt samoin ideologisessa
päällysrakenteessa. Kukaan ei kiistä, etteivätkö he olisi olleet
edellä aikaansa vielä kymmenen vuotta sitten. Mutta sen jälkeen he
ovat lähinnä toistaneen aikaisempia teesejään, ainoastaan kuoret tai kannet ovat vaihtuneet.
Myös kokoomuksen
nousu Suomen suosituimmaksi puolueeksi voidaan nähdä Nokia-Suomen
taloudellisen perustan heijastumana oikeudellis-poliittisessa päällysrakenteessa. Tosin
tämä tapahtui parin vuoden viiveellä, Nokia alamäen jo alettua.
(Niin ikään perussuomalaisten jytky voidaan ymmärtää kapitalismin kriisin heijastumana poliittisessa järjestelmässä, ideologisessa ylärakenteessa.)
Siksi Jyrki Kataisella
oli kiire koetella Louis Althusserin Engelsiltä löytämää ajatusta (jota mm.
nykyinen valtio-opin yliopistolehtori Mikko Lahtinen käsiteli
samoihin aikoihin työstämässään väitöskirjassaan kun Katainen opiskeli Tampereen
punaisessa yliopistossa), että Marx olisi ajatellut taloudellisen
perustan ohjaavan ylärakennetta vain ja ainoastaan ”viime
kädessä”.
Toisin sanoen
Althusser antoi ymmärtää (mitä Lahtinen vielä nykyäänkin opiskelijoille alleviivaa) myös oikeudellis-poliittisella ja
ideologisella päällysrakenteella kyettävän vaikuttamaan
perustaan, infrastruktuurin ja taloudelliseen tasoon.
Siitähän Sofos oy:ltä tilatussa projektissa on kyse: Katainen rekrytoi Pekka Himasen vaikuttamaan taloudelliseen perustaan ideologisen ylärakenteen kautta (sikäli kun se on mahdollista)!
Hmmm… kaikki kunnia Althusserille ja muille teoreetikoille, mutta astetelma ei taida olla nykymaailmassa ihan noin yksinkertainen.
Tämän mukaanhan se olisi seuraava:
1. Päällysrakenne: oikeudellis-poliittinen ja ideologinen taso.
2. Perusta: taloudellinen, tekninen ja teollinen taso.
Ajatus on, että päällysrakenteen tasolla oleva pieni eliitti vaikuttaa siihen, millaiseksi taloudellinen perusta muodostuu ja keitä se palvelee, eli eliitin omaa etua.
Ihanteeksi marxismin teoreetikot asettivat, että päällysrakenteeseen kuuluisi kansanvalta.
Kansanvaltahan on nykyisin kuviosta kokonaan hukassa, tai se on seuraava:
1. Päällysrakenne: oikeudellis-poliittinen ja ideologinen taso.
2. Perusta: taloudellinen, tekninen ja teollinen taso.
3. Alin rakenne: kansanvalta (lue: orjuus).
Nykyisin tilanne on se, että tasot 1 ja 2 ovat sekoittuneet. Oikeudellis-poliittinen ja ideologinen taso ON OSA taloudellista, teknistä ja teollista porrasta, eikä kansanvaltaa tunnusteta oikeastaan missään, ei myöskään EU:ssa, jota hallitsee talouden talutusnuorassa oleva virkamiehistö (Himanen ym. kuuluvat tähän). Päällysrakenteen ja perustan sekoittuminen näkyy esim. tavassa, jonka mukaisesti Jorma Ollila on Helsingin yliopiston hallituksessa, Björn Wahlroos Hankenin puheenjohtaja ja Matti Alahuhta Aalto-yliopiston yliopistosäätiössä.
Itse olen omassa ”Kansallisfilosofisessa manifestissani” (2011) pyrkinyt siihen, että ylimmäksi tasoksi asetettaisiin kansanvalta: ihmisille tärkeät arvot, arvostukset ja päämäärät, jotka ohjaisivat tuotantokoneistoa ja taloutta:
1. Päällysrakenne: kansanvalta, kulttuuriarvot ja ihmisten sosiaalinen hyvinvointi.
2. Perusta: taloudellinen, tekninen ja teollinen taso.
Metodinani näen kansallisen itsemääräämisoikeuden palauttamisen ja lisäämisen, sillä hyvää sosiaalipolitiikkaa voidaan nähdäkseni tehdä vain kansallisvaltioiden kokoisten yksiköiden sisällä. Ne ovat siis tärkeitä kansanvallan ja hegeliläisen Järjen instrumentteja.
Ilmoita asiaton viesti
Marxin käsitys taloudellis-tuotannollisesta perustasta ja kulttuurista päällysrakenteena on säilynyt tärkeänä tekijänä kultturiantropologiassa, jossa antropologit jakautuvat idealisteihin ja materialisteihin, joista materialistit ovat tämän Marxin teorian kannattajia. Tosin antropologit pudottivat Marxin pois teoriansa nimestä, koska halusivat rahoitusta myös USA:ssa kylämän sodan aikana.
Materialistisest anropologit siis tosiaan näkeävät kulttuuri viime kädessä rakentuvan talouden ja tuotannon perustalle. Uuutena lisäluokkana tähän ovat viime vuosikymmeninä tulleet myös ekologiset antropologit, jotka tutkivat kuinka tuotannon ja ihmisten elämän sopeutuminen ympäristön ekologisiin ehtoihin määrittää kulttuuria, esimerkiksi sianlaihan syöntikieltoa.
Jos ajattelee omaa tutkimusalaasi, niin feminismikin voidaan nähdä materialistisesti päällyrakenteen muutoksena, joka jotuu perustan muutoksista. Perustassa tapahtui muutos, kun talous muuttui niin, että työvoiman tarve kasvoi niin voimakkaasti, että myös naisia tarvittiin työelämässä ja heille voitiin maksaa työstä kunnon palkka. Feminismi olisi täten päällysrakenteena ilmiö, jossa naisten kulttuuri ja asenteet muuttuvat työelämään sopeutuviksi.
Perusta/päällysrakenne teorian mukaisesti miesten ja naisten sukupuoliroolit syntyvät lähinnä miesten ja naisten työnjaon eriytymisestä. Tässä materialistisen antoropologian mukaisesti keskeinen työnjaon tekijä on ollut se, että naiset imettävät lapsia, jolloin naisten työt ovat olleet niitä, joissa he jäävät lähelle lapsia ja kotia.
Materialistien vastakohtana idealistit selitäävät kulttuureja, uskontoja ja muuta päällysrkennetta ajatusten historiana. Lähtökohtana heillä on se, että ajatukset ja käsitykset syntyvät aina jostain, ja he näkevät perinteen ja aikaisemmat ajatukset kulttuuriin voimakkaasti vaikuttavana ja jopa määräävänä tekijänä.
En ole aivan varma, mutta vaikuttaa siltä, että focaultilainen genealogia olisi tyypillistä idealistista tutkimusta. Marxilainen foucaultilaisuus olisi siis metodologinen epäsikiö, jossa kaksi vastakkaista tutkimuksen lähtökohtaa sekotettisiin tehosekottimilla yhteen.
Hankamäelle voisin esimerkinomaisesti kiteyttää homoseksuaalisuuden materialistisen historian seuraavasti:
1800-luvulla teollisuuden kehittyessä tulotaso nousi ja rahatalouden myötä naisen ja miehen taloudellinen asema muuttui siten, että miehestä tuli perheen elättäjä ja naisen kontolle jäädessä kodinhoidon. Samanaikaisesti suvun merkitys taloudellisessa väheni ratkaisesvasti ja tilalle tuli perhe talouden yksikkönä. Tämä johti siihen, että perheen suojaksi tarvittiin tiukkenevaa seksuaalista kuria, ja seksuaalisuuden yhteiskunnallinen kontrolli voimistui, jolloin myös homseksuaalisuutta alettiin vahtia entistä tarkemmin. Kun naisten taloudellinen asema muuttui 1960-luvulta alkaen, niin naiset eivät olleet enää riippuvaisia avioliitosta ja aviomiehistään, ja naiset pystyivät elämään taloudellisesti itsenäisesti myös avoeron jälkeen. Tämä johti seksuaalisuuden kontrollin ratkaisevaan vähenemiseen ja seksuaalisen vapauden lisääntymiseen. Yleinen kontrollin heikkeneminen johti myös siihen, että homoseksuaalisuuden kontrolli väheni ratkaisevasti ja homot ja lesbot pystyivät tuomaan elämäntapansa hyväksytysti julkisuuteen.
Tulevaisuudessa voi kaikki jälleen muuttua, jos työn määrä vähenee, ja työtä ei riitä enää kaikille. Voi käydä niin, että naiset jäävät taas kotirouviksi ja tämä palauttaa seksuaalisen kontrollin ja samalla tiukemman kontrollin seksuaalisuuden kaikkia poikkeavuuksia kohtaan. Esimerkiksi Italiassa tälläkin hetkellä vain 57 % työikäisestä väestöstä tekee työtä (tosin työikäiseksi lasketaan yleensä ikä 16 – 75 ikävuoteen saakka).
Ilmoita asiaton viesti
http://valtioneuvosto.fi/tiedostot/julkinen/pdf/20…
Tässä linkki Himasen kohuteokseen. Lukekaa ja arvioikaa, mitä se heijastaa – ainakin koukeroista ajattelua.
Ilmoita asiaton viesti