Keikarismin oireita: miespoliitikkojen pukeutumisesta

Luin ohimennen Darja
Zaitsevin Lapin yliopiston taiteiden tiedekuntaan tekemää varsin
mainiota pro gradu -tutkielmaa Miehet hameissa: Vaatekuvien
maskuliinisuuksien representaatioita
.

 

Zaitsevin gradu
liippaa väitöskirjani aihetta tai sanotaan, että sitä
olisi hyvinkin voinut laajentaa siihen suuntaan, että olisin
analysoinut miespoliitikkoja vähän samaan tyyliin kuin Zaitsev, pukeutumista semioottisesti.

 

Tutkimuksellisten
intressien lisäksi Zaitsevin gradu on hyvä lisä siihen
virheeseen, minkä tein kaksi vuotta sitten: ostin ohimennen Bernhard
Roetzelin teoksen Täydellinen herrasmies.

 

Sen jälkeen liian paljon vuosibudjetistani on pakollisten asumis- ja ruokamenojen lisäksi
mennyt kledjuihin, kenkiin, asusteisiin tai vaikkapa keskimääräistä
hinnakkaampaan matkalaukkusarjaan
. Se luo mielenkiintoisen kontrastin
sille, että kantapubini on nuhjuinen Wanha Monttu.

 

Lyhyesti sanottuna,
olen kärsinyt lievistä kiekarismin oireista.

 

Keikarismi polveutuu
Dandyistä.

 

Zaitsev käyttää gradussaan sanontaa, että siinä missä muut
ihmiset pukeutuivat elääkseen, niin dandyt elivät pukeutuakseen.
Heini Welligin mukaan dandyismi olisi kehittynyt pukeutumistyylinä
elämäntyyliksi vastareaktiona ja toimi kannanottona
porvarillisuutta vastaan. Porvarismiehet käyttivät vaimoja ja
tyttäriään osoittaakseen luokka-asemaansa ja varallisuuttaan,
dandyt koristautuivat itse.

 

1800-luvun lopulle
tultaessa dandy muuttui porvaristolle turhamaisuuden arkkityypiksi: ”[N]aisemansipaation myötä miehet kokivat
roolinsa uhatuksi ja ja viha kohdistui suffragettien lisäksi
dandyismiä kohtaan. Dandyt nähtiin perversseinä poikkeamina
perusmiehisyydestä [sic]. Miehet, jotka pelkäsivät omia
naisellisia piirteitään, vihasivat niitä myös toisissa miehissä.”
(s. 44.)

 

Gradunsa
johtopäätöksissä Zaitsev toteaa, että miesten pukeutuminen on
konservatiivista ja vain harvojen miesten pyrkivän pukeutumisellaan
kyseenalaistavan hegemonista maskuliinisuutta.

 

Itse olen
väitöskirjassani esittänyt kysymyksen: keskitytäänkö
kriittisessä miestutkimuksessa etsimään hegemonista
maskuliinisuutta väkisin. Ei nähdä vaihtoehtoisia
maskuliinisuuden performatiiveja tai representaatioita; nekin
tulkintaan hegemonisen maskuliinisuuden ilmentyminä. Tällöin
kriittinen miestutkimus itsessään tuottaa sitä, mitä se on
vastustavinaan.

 

Mutta miettiessäni
tämän päivän miesten keikarointia, huomasin itsekin sortuvani
tulkitsemaan sen osaksi uutta ylemmän keskiluokan hegemonista
maskuliinisuutta. Voi tietenkin olla, että vaikkapa keikari.com:in
pukeutumisvinkit kyseenalaistavat sitä jollain tapaa,
hipsteri-ironisesti?

 

Asiaa täytyy joskus miettiä enemmän, paremmalla ajalla.

 

Sosiologian
klassikon Georg Simmelin mukaan vaatetuksella ja muodilla on kaksi
keskenään ristiriitaista tehtävää: muodilla pyritään
sulautumaan sosiaaliseen ryhmään, mutta toisaalta erottautumaan ja
luomaan omaa yksilöllisyyttä.

 

Tästä hyvänä
esimerkkinä nostan lopuksi kolme miespoliitikkoa: Timo Soini, Jyrki
Katainen ja Alexander Stubb. He kaikki käyttävät klassista miesten
pukua julkisuudessa, mutta eroavat toisistaan huomattavasti jos ja
kun osaa hieman lukea klassista miesten muotia.

 

Soini käyttää
huonosti istuvaa valmispukua — pukua kuitenkin, ei hametta. Hänen
hiuksensa ovat kuin kyljyksellä kammatut ja taskuliinasta ei ole
tietoakaan.

 

Kataisella on
useimmin päällä kolmiosainen — oletettavasti —
mittatilauspuku. Liivit antavat kamreerimaisen vaikutelman, samoin
kuin hänen silmälasinsa. Taskuliina luo hieman trendikkyyttä
muuten konservatiiviseen kokonaisolemukseen.

 

Stubbin kaksiosainen
merkkipuku ja kahden napin puvun takki antaa trenditietoisen
vaikutuksen, samoin niin sanottu cutaway collar. Soinin paidoissa on klassinen kaulus, kuten useimmiten Kataisella tai ainakaan se ei ole niin levitetty kuin Stubbilla.

 

Nämä kaikki kolme
miespoliitikkoa pyrkivät viestittämään pukeutumisellaan jotain:
saada sinut äänestämään itseään (sikäli kun olet yli
18-vuotias ja Suomen kansalainen).

JiriNieminen
Tampere

Kirjoittaja on 40-vuotias yhteiskuntatieteiden tohtori, sosiologisesti suuntautunut politiikan tutkija ja yhteiskunnallinen aktiivi, joka liioittelee, härnää, väärinymmärtää ja pahoittaa mielensä Uuden Suomen blogipalvelun parhaimpia perinteitä noudattaen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu