Arvostelu: Steve Jobsin ja Jenna Jamesonin elämänkerrat
Näin heinäkuussa
niin sanotulla kesälomalla olen performoinut ylemmän keskiuokan mieheyttä ostamalla iPhoneen yhdistettävän Adidaksen miCoach -sykemittarin sekä urakoimalla kaksi elämänkertaa, joista varsinkin jälkimmäistä tulisi hehkuttaa.
Ensimmäinen
elämänkerta kertoi pornotähti Jenna Jamesonista. Neil Straussin
kirjoittama kirja on sekava eikä kovin informatiivinen. Se piirtää
kuvaa Las Vegasissa syntyneestä nuoresta naisesta, jolla on heikko
itsetunto ja tätä kompensoidakseen työskentelee ensin
erotiikkaravintolassa ja myöhemmin tekee urakalla pornoelokuvia Los
Angelesissa — sekä vetää amfetamiinia nokkaan.
Mitään
draamankaarta, opetusta, syvempää symbolista, yhteiskunnallista tai poliittista tasoa
Jamesonin elämänkerrasta en löytänyt.
Toinenkin elämänkerta, Walter Isaacsonin
kirjoittama teos Steve Jobisista, niin ikään oli jotenkin
epätasapainoinen — kuten kirjan sankarikin. Jobs vaikuttaa
elämänkertansa perusteella lähinnä psykopaatilta, toisten
ideoiden ja työn varastajalta. Ei ihme, että hän on ihanne monelle
niin sanotun luovan talouden johtajalle tai sellaiseksi halajavalle.
On vaikea ymmärtää,
miksi Jobsia hehkutetaan.
Ensinnäkään
vannoutuneena antihumanistina katson, että teknologian kehitys tai
edes tuotteistaminen ja kaupallistaminen ei ole yhdestä ihmisestä
kiinni.
Esimerkiksi jos
Apple ei oli tuonut vuonna 1984 graafista käyttöliittymää
markkinoilla Machintosh-tietokoneiden yhteydessä, olisi sen tehnyt
joku toinen, kuten Microsoft tekikin pari vuotta myöhemmin. Sitä
paitsi graafinen käyttöliittymä ja hiiri eivät olleet Applen vaan
Xeroxin keksintö.
Applen tuotteet ovat
täynnä erilaisia komponentteja, jotka ovat eri ihmisten ja
yritysten keksimiä, ja ilman niitä Applen tuotteet eivät olisi
sitä, mitä ne ovat. Yritän siis sanoa, että yhdenkin palan
ottaminen pois olisi fataalia: ei voi sanoa, että jokin tietty
keksintö olisi tärkeämpi kuin toinen.
On mieletöntä väittää, että
koneenkäyttäjä olisi tärkeämpi kuin tehdassiivooja, puhumattakaan
suunnittelijasta, insinööristä tai tehtaanjohtajasta — ja toisin päin.
Vaikka tätäkin
tekstiä kirjoitan MacBook Airilla, väitän sukupolvelleni paljon tärkeämmän tietokoneen olleen Commodore 64. Ei suinkaan Machintoshin tai edes Apple II:n vaan
nimenomaan Commodore 64:n ansiosta myös työväenluokasta
ponnistavilla lapsilla oli mahdollisuus astua tietokoneiden
maailmaan.
En tiedä ketään,
joka tänä päivänä ohjelmoimalla työllistää itsensä ja pitää yllä Suomen kansantaloutta kunnioittaen
sotiemme veteraanien perintöä, olisi ansainnut kannuksensa käyttäen
Applea. Sen sijaan lähes kaikki ovat opiskelleet ohjelmointia aluksi
Commodore 64:lla tai Vic-20:llä.
Harmi, ettei
Commodoren perustajan eli Jack Tramielin elämänkertaa ole
suomennettu. Sieltä löytyisi muun muassa selitys sille, miksi
Commodore 64:ssa on niin köyhä BASIC:in versio.
Nokialaista nihilismiä Tampereelta
Ilmoita asiaton viesti
Nihilismi tarkoittaa käsittääkseni arvoristiriitaa, jossa arvo kumoaa itse itsensä (esimerkiksi protestanttinen etiikka), tai merkityksettömyyttä. Merkityksiä löysin kyllä kyseisestä kirjoista (ja yhtymäkohtia omaan elämäntarinaani), mutta en niiden kuvaamaa maailmaa silti osaa kauheasti arvostaa.
Ilmoita asiaton viesti
Meillä oli yläasteella sen ajan alkuperäiset 128-Macintoshit. Opin ATK-tunneilla ainakin sen verran, että ymmärsin täydellisesti sen Pahkasian vitsin siitä, miten 99% Mapple AcIntoshiban pois lahjoittaneista on pirun tyytyväisiä.
Typerä kone, jota en enää eläissäni käytä. Meikäläisen perspektiivistä tämä Mac-masiinoita käyttävä sukupolvi on täydellinen anomalia, jota ei järjellä pysty käsittämään. Sanomattakin pitäisi olla selvää, että ainoa oikea tietokone on PC.
Commodoren vaikutusvallan suhteen olen samaa mieltä, mutta yhden soraäänen laittaisin. ”Työväenluokasta ponnistavat lapset”? Pidetään mielessä se, että konteksti on 1980-luku, jolloin tuloerot olivat tässä maassa kenties pienimmillään. Työväenluokka toki oli olemassa, mutta ainakin se oli vielä sellainen työväenluokka, jolla oli kohtalaisen turvattu työ, ja sitä myöten myös säännöllinen ansiotaso.
Mahdollisuuksia oli siis hankkia Commodorea kovempikin rauta, mutta tietysti se edellytti hiukan säästämistä. Oma teekkari-isoveljeni tuli aikoinaan hankkineeksi ensimmäisellä opiskeluaikaisilla työtuloillaan IBM Ps-kakkosen — vaikka laitetaan nyt toki se myönnytys, että oli hänkin sitä ennen tainnut lukiossa jo askarrella Vic-kakskymppisen kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, ois voinut jatkaa et C64:n halpuuden ja erinomaisuuden lisäksi paljon enemmän jonkin graafisen käyttöjärjestelmän lansaarauksen sijaan nyky-yhteiskunta on sellainen kuin on, koska IBM antoi luvan kloonata kehittämäänsä henkilökohtaista tietokonetta. Sen merkitystä ei voi aliarvioida ihmiskunnan kulttuurihistoriaa tarkasteltaessa.
Ilmoita asiaton viesti
Mutta itse asiasta, porno kiinnostaa kyllä enemmän kuin Mac.
Ilmoita asiaton viesti
Korjaan hieman Jiriä: hiiri ja GUI eivät tulleet Xeroxista, vaan ovat vanhempaa perua. Projektin isä Engelbart kuoli juuri hiljattain, ja verkko on pullollaan mielenkiintoisia artikkeleita projektista.
http://sloan.stanford.edu/mousesite/1968Demo.html
Ilmoita asiaton viesti
Mjoo, mut tuon elämänkerran mukaan Jobs & co. bongasivat Xeroxin PARC:ista graafisen käyttöliittymän ja hiiren ja naureskelivat jälkikäteen kun eivät olleet tajunneet tuotteistaa sitä kuluttajille.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Palo_Alto_Research_Ce…
Ilmoita asiaton viesti
Milläs Jiri aloitteli ohjelmointia? Commodorellako?
Ilmoita asiaton viesti
Mjoo, C64:llä tuli joskus jotain tekstipohjaista seikkailupelin tynkää väännettyä, samoin yritin jotain grafiikkaakin harrastaa tekemällä spirtejä, mut siihen se sit jäi.
Ilmoita asiaton viesti
Lie jopa Wikipediassa, ensimmäinen pallohiiri tehtiin Canadalaisella tutkaasemalla.
Pallona toimi reiltään tukittu keilapallo.
Tämä yli kakskyt vuotta ennen Jobsin syntymää.
Ilmoita asiaton viesti