Arvostelu: Steve Jobsin ja Jenna Jamesonin elämänkerrat

Näin heinäkuussa
niin sanotulla kesälomalla olen performoinut ylemmän keskiuokan mieheyttä ostamalla iPhoneen yhdistettävän Adidaksen miCoach -sykemittarin sekä urakoimalla kaksi elämänkertaa, joista varsinkin jälkimmäistä tulisi hehkuttaa.

 

Ensimmäinen
elämänkerta kertoi pornotähti Jenna Jamesonista. Neil Straussin
kirjoittama kirja on sekava eikä kovin informatiivinen. Se piirtää
kuvaa Las Vegasissa syntyneestä nuoresta naisesta, jolla on heikko
itsetunto ja tätä kompensoidakseen työskentelee ensin
erotiikkaravintolassa ja myöhemmin tekee urakalla pornoelokuvia Los
Angelesissa — sekä vetää amfetamiinia nokkaan.

 

Mitään
draamankaarta, opetusta, syvempää symbolista, yhteiskunnallista tai poliittista tasoa
Jamesonin elämänkerrasta en löytänyt.

 

Toinenkin elämänkerta, Walter Isaacsonin
kirjoittama teos Steve Jobisista, niin ikään oli jotenkin
epätasapainoinen — kuten kirjan sankarikin. Jobs vaikuttaa
elämänkertansa perusteella lähinnä psykopaatilta, toisten
ideoiden ja työn varastajalta. Ei ihme, että hän on ihanne monelle
niin sanotun luovan talouden johtajalle tai sellaiseksi halajavalle.

 

On vaikea ymmärtää,
miksi Jobsia hehkutetaan.

 

Ensinnäkään
vannoutuneena antihumanistina katson, että teknologian kehitys tai
edes tuotteistaminen ja kaupallistaminen ei ole yhdestä ihmisestä
kiinni.

 

Esimerkiksi jos
Apple ei oli tuonut vuonna 1984 graafista käyttöliittymää
markkinoilla Machintosh-tietokoneiden yhteydessä, olisi sen tehnyt
joku toinen, kuten Microsoft tekikin pari vuotta myöhemmin. Sitä
paitsi graafinen käyttöliittymä ja hiiri eivät olleet Applen vaan
Xeroxin keksintö.

 

Applen tuotteet ovat
täynnä erilaisia komponentteja, jotka ovat eri ihmisten ja
yritysten keksimiä, ja ilman niitä Applen tuotteet eivät olisi
sitä, mitä ne ovat. Yritän siis sanoa, että yhdenkin palan
ottaminen pois olisi fataalia: ei voi sanoa, että jokin tietty
keksintö olisi tärkeämpi kuin toinen.

 

On mieletöntä väittää, että
koneenkäyttäjä olisi tärkeämpi kuin tehdassiivooja, puhumattakaan
suunnittelijasta, insinööristä tai tehtaanjohtajasta — ja toisin päin.

 

Vaikka tätäkin
tekstiä kirjoitan MacBook Airilla, väitän sukupolvelleni paljon tärkeämmän tietokoneen olleen Commodore 64. Ei suinkaan Machintoshin tai edes Apple II:n vaan
nimenomaan Commodore 64:n ansiosta myös työväenluokasta
ponnistavilla lapsilla oli mahdollisuus astua tietokoneiden
maailmaan.

 

En tiedä ketään,
joka tänä päivänä ohjelmoimalla työllistää itsensä ja pitää yllä Suomen kansantaloutta kunnioittaen
sotiemme veteraanien perintöä, olisi ansainnut kannuksensa käyttäen
Applea. Sen sijaan lähes kaikki ovat opiskelleet ohjelmointia aluksi
Commodore 64:lla tai Vic-20:llä.

 

Harmi, ettei
Commodoren perustajan eli Jack Tramielin elämänkertaa ole
suomennettu. Sieltä löytyisi muun muassa selitys sille, miksi
Commodore 64:ssa on niin köyhä BASIC:in versio.

JiriNieminen
Tampere

Kirjoittaja on 40-vuotias yhteiskuntatieteiden tohtori, sosiologisesti suuntautunut politiikan tutkija ja yhteiskunnallinen aktiivi, joka liioittelee, härnää, väärinymmärtää ja pahoittaa mielensä Uuden Suomen blogipalvelun parhaimpia perinteitä noudattaen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu