Mikä on isänmaallisuuden ja rintamakarkuruuden ero?

Helsingin Sanomat
uutisoi kuinka niin sanottu suomalainen eversti haudataan elokuussa
vihdoin ja viimein Suomen maaperään
.

 

Kyseinen eversti kun
lähti heti sodan jälkeen pakolaiseksi Espanjaan, koska nähtävästi
pelkästi tulevansa vainotuksi rodun, uskonnon, sosiaalisen aseman
tai poliittisen mielipiteen johdosta.

 

Itseäni uutinen
mietitytti: kuinka maanpetturuuden ja isänmaallisuuden välinen ero
on kuin veteen piirretty viiva tai paremminkin rajankäynti kulkee
yhteiskunnallisen aseman mukaan.

 

Jos rintamamies ei
kanna vastuuta teoistaan ja lähtee niin sanotusti käpykaartiin
Bahamasaarille, on upseerilla perinteisesti ollut oikeus ampua niin
sanottu maamiehensä siihen paikkaan tai vähintäänkin sotamies on
saanut loppuelämäkseen maanpetturin maineen.

 

Sen sijaan jos
tarpeeksi korkea-arvoinen upseeri ottaa jalat alleen hävittyään
sotansa eikä uskalla kantaa tekojensa seurauksia sekä suorassa
(esimerkiksi teloittamisensa sotilaiden tovereiden ja sukulaisten
edessä vanhanvallan vaihduttua) ja lähtee mieluummin vaikkapa
etelän aurinkoon tai liittyy toisen maan armeijaan, niin tällaista
pidetään taasen hyvinkin isänmaallisena tekona?

 

Historiallisesti tässä kaikessa ei
ole mitenkään uutta.

 

Ennen 1900-lukua se
oli enemmänkin normi, että upseeri saattoi vaihdella kesken sodan
tai ainakin sotien välillä sitä, mitä isänmaata tai kenen
kuninkaan tai keisarin sotavoimissa palveli.

 

Korkea-arvoisimmat
upseerit olivat aatelisia ja avioliittojen kautta sukua toisilleen ympäri Eurooppaa,
vaikka laittoivat alamaisensa tappamaan toisiaan.

 

Niin ikään nyt
2000-luvulla ollaan palaamassa tällaisiin käytäntöihin: pari
vuotta siten Suomen puolustusvoimien kakkosmies loikkasi
Yhdistyneiden arabiemiraattien armeijan palvelukseen
.

 

Rintamamiehellä
vaan ei edelleenkään ole valinnanvaraa. Hänen on tehtävä
isänmaallisesta retoriikasta itselleen hyve, koska hän on sidottu
turpeeseen eikä voi valita isänmaataan.

 

Sama koskee
tämän päivän taloutta ja työelämää: taloudellinen eliitti ja pääoma ovat ylikansallisia,
itseään myyvälle työvoimalle ei jää muuta minuuden
rakennusainesta kuin niin sanottu kansallismielisyys. Se on sublimoitua herravihaa.

JiriNieminen
Tampere

Kirjoittaja on 40-vuotias yhteiskuntatieteiden tohtori, sosiologisesti suuntautunut politiikan tutkija ja yhteiskunnallinen aktiivi, joka liioittelee, härnää, väärinymmärtää ja pahoittaa mielensä Uuden Suomen blogipalvelun parhaimpia perinteitä noudattaen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu