Mikä on isänmaallisuuden ja rintamakarkuruuden ero?
Helsingin Sanomat
uutisoi kuinka niin sanottu suomalainen eversti haudataan elokuussa
vihdoin ja viimein Suomen maaperään.
Kyseinen eversti kun
lähti heti sodan jälkeen pakolaiseksi Espanjaan, koska nähtävästi
pelkästi tulevansa vainotuksi rodun, uskonnon, sosiaalisen aseman
tai poliittisen mielipiteen johdosta.
Itseäni uutinen
mietitytti: kuinka maanpetturuuden ja isänmaallisuuden välinen ero
on kuin veteen piirretty viiva tai paremminkin rajankäynti kulkee
yhteiskunnallisen aseman mukaan.
Jos rintamamies ei
kanna vastuuta teoistaan ja lähtee niin sanotusti käpykaartiin
Bahamasaarille, on upseerilla perinteisesti ollut oikeus ampua niin
sanottu maamiehensä siihen paikkaan tai vähintäänkin sotamies on
saanut loppuelämäkseen maanpetturin maineen.
Sen sijaan jos
tarpeeksi korkea-arvoinen upseeri ottaa jalat alleen hävittyään
sotansa eikä uskalla kantaa tekojensa seurauksia sekä suorassa
(esimerkiksi teloittamisensa sotilaiden tovereiden ja sukulaisten
edessä vanhanvallan vaihduttua) ja lähtee mieluummin vaikkapa
etelän aurinkoon tai liittyy toisen maan armeijaan, niin tällaista
pidetään taasen hyvinkin isänmaallisena tekona?
Historiallisesti tässä kaikessa ei
ole mitenkään uutta.
Ennen 1900-lukua se
oli enemmänkin normi, että upseeri saattoi vaihdella kesken sodan
tai ainakin sotien välillä sitä, mitä isänmaata tai kenen
kuninkaan tai keisarin sotavoimissa palveli.
Korkea-arvoisimmat
upseerit olivat aatelisia ja avioliittojen kautta sukua toisilleen ympäri Eurooppaa,
vaikka laittoivat alamaisensa tappamaan toisiaan.
Niin ikään nyt
2000-luvulla ollaan palaamassa tällaisiin käytäntöihin: pari
vuotta siten Suomen puolustusvoimien kakkosmies loikkasi
Yhdistyneiden arabiemiraattien armeijan palvelukseen.
Rintamamiehellä
vaan ei edelleenkään ole valinnanvaraa. Hänen on tehtävä
isänmaallisesta retoriikasta itselleen hyve, koska hän on sidottu
turpeeseen eikä voi valita isänmaataan.
Sama koskee
tämän päivän taloutta ja työelämää: taloudellinen eliitti ja pääoma ovat ylikansallisia,
itseään myyvälle työvoimalle ei jää muuta minuuden
rakennusainesta kuin niin sanottu kansallismielisyys. Se on sublimoitua herravihaa.
Näin se on. Aarne Saarinen sanoi minulle aikanaan, jotta sosialismia ei tule, koska ihminen on eläin, aina itsekäs. Isänmaallisuushan on vain riiston välikappale.
Ilmoita asiaton viesti
Aarne Saarinen, isämaallinen riistäjien käsikassara, taisteli ansiokkasti ässä-rykmentin riveissä, ase kädessä idästä maahamme tunkeutuvia sosialisteja, sekä rauhan, suvaitsevaisuuden ja solidaarisuuden ilosanomaa vastaan – aivan kuten Tarja halosen isäkín. Hienoja miehiä kumpikin 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Kysymys voidaan esittä myöskin niin kuinka paljon hallamaan radiotiedustelu juuri säästi näidetä rintamamiehiäturhilta turhalta verenvuodatukselta?
Ilmoita asiaton viesti
Jeps, näinhän kävi mm.Suomen sodassa. Rivisotilas taisteli urheasti, mutta päällystö, aateli, virkamiehistö ym.oli jo päättänyt siirtyä Venäjän puolelle.
Ilmoita asiaton viesti
Näyttää vieläkin karvastelevan myöhäisvalvontakomissiolaista,kun operaatio Stella Polaris toteutettiin ja Hallama Espanjasta saakka käräytti ruotsalaisen neukkuvakoojan. Ehkäpä Nieminen tietää kertoa mitä valvontakomissio löysikään Hallaman kassakaapista.
Ilmoita asiaton viesti
Isäni oli muuten näissä hommissa mukana, kersantti Roponen jäi Suomeen. Siihen liittyy asioita, joita ei edelleenkään voi julkistaa.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt meni toveri Niemisellä vähän väärään osoitteeseen tuo paatos. Hallamaan henkilöhistoria ei liene hälle kovin tuttu. Mutta raivoisasta yrityksesta 3 pistettä.
Hienoa että Hallamaa pääsee isänmaan multiin. Ilman hänen innovaatioitaan olisi Suomen kansan hauta tod näk Siperiassa.
Ilmoita asiaton viesti
Olet oikeassa, en olekaan kiinnostunut niinkään Hallamaan henkilöhistoriasta sinänsä vaan siitä ”epäoikeudenmukaisuudesta”, että historiantulkinta tuntuu kohtelevan upseereita ja rivimiehiä eritavoin.
Ilmoita asiaton viesti
Miten niin eri tavoin?
Jos sota on ohi niin aika outoa rinnastaa se rintamakarkuruuteen.
Päätöksistä yms. vastuussa olevat upseerit katsotaan tietysti syyllisiksi jälkigeimeissä, telotetaan/laitetaan leirille. (Paitsi tietysti neukkulassa, jossa kuulaa riitti tasapuolisesti jokaiselle) Kun taas tavalliset rivimiehet voivat mennä himaan suhteellisen huoleti mahdollisista kutsuista voittajien sotaoikeuteen.
Joten voisiko seuraavan kirjoituksen aihe koskea sitä epäoikeudenmukaisuutta, että sotaoikeudenkäynnit tuntuvat kohtelevan upseereita ja rivimiehiä eri tavoin?
Lähdetään vielä lisää tarkastelemaan tätä duunarilogiikan urpouden multihuipentuman – ”miten sä tän talon, insinööri,, muka rakensit kun et naulakaan lyönnyt”, kautta. Miksi esim. Hermann Göring tuomittiin syylliseksi, vaikka ei niin sanotusti ’lyönyt naulaakaan’. Mutta ne timpurit sai ihan vapaasti mennä himaansa.
Ilmoita asiaton viesti
Eli ymmärsinkö oikein, että rivimiesten pitää kärsiä sodan aikana ja upseerit saavat relleastää ja juoda komentokorsussa konjakkia ja jörniä?
Sitten sodan jälkeen rivimiehet pääsevät kotiin (jos ovat elossa) ja upseerit joutuvat vuorostaa kärsimään, paitsi jos tajuvat ottaa jalat allensa ja lähteä pakolaisiksi vieraille maille?
Ilmoita asiaton viesti
Et ymmärtänyt. Miksi upseerit, jotka eivät ole tappeneet itse ketään, ovat Jälkikäteen vastuussa miehistönsä suorittamista tapoista, yms. _sotarikoksista_?
Ilmoita asiaton viesti
Saattaa hyvinkin olla, että Reino Hallamaan johtama suomalainen radiotiedustelu pelasti Suomen joutumasta imperialistisen Venäjän miehittämäksi sekä Talvisodassa, että Jatkosodassa. Minun silmissäni Hallamaa oli erittäin isänmaallinen mies ja hyvä sotilas.
Ilmoita asiaton viesti
Sodan jälkeen Hallamaa ja Paasonen hoitivat homman ns. loppuun jakamalla tietonsa Ruotsin- ym. länsimaiden tiedustelu-elimille ja täten antoivat oman panoksensa kylmänsodan ensimmäisille vuosille Neuvostoliittoa vastaan.
Heidän vertaaminen miltä taholta tahaansa rintamakarkureiksi osoittaa suurta tietämättömyyttä historiasta…
Mutta ken tietää totuuden ei tästäkään plogista menetä yöuniaan.
Ilmoita asiaton viesti
Eli onko teidän mielestä vieraalle vallalle tiedustelutiedon luovuttaminen isänmaallista?
Itse en kyl alkais jakelemaan luottamuksellista tietoa vieraan vallan agenteille.
Ilmoita asiaton viesti
Jakoihan osa porukasta tietoja myös Neuvostoliitolle…
Mitä mieltä olet heistä?
Ilmoita asiaton viesti
Ai kenestä?
Olisitko itse ollut valmis ”siirtämään turvaan” tiedustelutietoa Neuvostoliittoon, jos pääesikunta olisi sitä pyytänyt?
Ilmoita asiaton viesti
Oliko Törni rintamakarkuri? Ajankohta vain oli sellainen että Mannerheimkin valitsi siirtolaisuuden,miksi ei he jotka mitä ilmeisemmin olisivat joutuneet Valpon kynsiin vain siksi että olivat nerokkaita sotilaita
Ilmoita asiaton viesti
Niin, heissä oliko heissä miestä kantaa vastuutaan loppuun asti. Hylkäsivät Suomenneidon yksinhuoltajuuteen?
Ilmoita asiaton viesti
Onhan tämä blogisi provo? Onhan?
Ilmoita asiaton viesti
Humanistista koulutusta vailla oleva henkilö kirjoitti:
”Sen sijaan jos tarpeeksi korkea-arvoinen upseeri ottaa jalat alleen hävittyään sotansa eikä uskalla kantaa tekojensa seurauksia sekä suorassa (esimerkiksi teloittamisensa sotilaiden tovereiden ja sukulaisten edessä vanhanvallan vaihduttua) ja lähtee mieluummin vaikkapa etelän aurinkoon tai liittyy toisen maan armeijaan, niin tällaista pidetään taasen hyvinkin isänmaallisena tekona?”
Herää kysymys, mitä seurauksia Hallamaalla olisi ollut kannettavanaan. Paitsi tietysti se, että hän oli ollut hävinneellä puolella, ja voittaja ei pitänyt hänestä. Pienemmän riesan tie on siinä kohtaa nostaa kytkintä.
”Vanhan vallan vaihduttua”… no tämähän on hupaisa rinnastus, kun muistaa että hävityn sodan jälkeen presidenttinä istuikin sen hävityn sodan ylipäällikkö. Siis se samainen ylipäällikkö, jonka sodanaikaista luottamuksellista kirjeenvaihtoa Hallamaa ja muut olivat parhaansa mukaan kuljettaneet Pohjanlahden toiselle puolelle.
Everstin arvoinen sotilaskin on viime kädessä pelkkä sotilas, jolla hänelläkin on ylempänsä. Hän tekee mitä käsketään, toimii niissä puitteissa mitä on annettu, ja yrittää tulla toimeen.
Rivisotilas ei myöskään ole turpeeseen sidottu. Vaikka kotimaisessa kapeakatseisessa sotahistoriassa sitä ei usein ole julki tuotukaan, niin valinnan mahdollisuutensa on hänelläkin.
Mitä taas tulee isänmaallisuuteen, se on häilyvä käsitys. Viime kädessä riippuu, minkä viiteryhmän kunnioituksen haluaa osakseen. Kuskaamalla salaiseksi luokiteltua materiaalia tuulensuojaan länsinaapuriin saa yhden viiteryhmän kunnioituksen. Räjäyttelemällä tavarajunia Tampereen rautateillä ja muonittamalla desantteja saa taas sen toisen viiteryhmän kunnioituksen. Ihan mikä kullekin kelpaa ja millä haluaa mennä.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, en viittaa niinkään Hallamaahan kuin yleensä siihen, kuinka kansallisessa historiantulkinnassa upseereita ja rivimiehiä kohdallaan eri kriteerein suhteessa isänmaallisuuteen / rintamakarkuruuteen.
Sotavangeillakin on Euroopassa olleet eri oltavat riippuen siitä, paljonko on rautaa kauluksessa.
Uutinen Hallamaasta vain herätti sunnuntai-iltana kovan juoksulenkin jälkeen tällaisia mietteitä odottaessani sinappisillin kera syötävien perunoiden kypsymistä.
Ilmoita asiaton viesti
Suosittelen vilpittömästi blogistia lukemaan Unto Parvilahden kirjan ”Berijan tarhat”, niin hän ymmärtää, miksi niin moni isänmaallinen suomalainen joutui jättämään kotimaansa sodan jälkeen.
Toisena vaihtoehtona olisi ollut luovutus Neuvostoliittoon. Eversti Hallamaa olisi varmasti ollut yksi nimi lisää niiden 19 miehen joukkoon, jotka kommunistisen sisäministerimme Yrjö Leinon valtakaudella v. 1945 pidätettiin ja luovutettiin neuvostoviranomaisille. Heistä 11 miestä oli Suomen kansalaisia. Sitä voi kutsua ihmisryöstöksi. Matka alkoi Malmin lentokentältä ja päätyi Moskovaan Lubjankan vankilaan.
Kirja kannattaa lukea. Se on yksi mielenkiintoisimmista kirjoista, jonka olen koskaan lukenut.
Ilmoita asiaton viesti
Joutui?
Eikö todella isänmaallinen mies ole valmis katsomaan teloittajan piippua ja seisovan selkä suorana katkeraan loppuun? Niin ikään Isänmaallinen mies ei vankeutta pelkää vaan pitää tuliasemansa.
Ilmoita asiaton viesti
”Eikö todella isänmaallinen mies ole valmis katsomaan teloittajan piippua ja seisovan selkä suorana?”
Järjenkäyttö kai on sallittua isänmaallisellekin. EU:n talutusnuorassa ja liittovaltiokehityksessä (integraatio) olisi hyvä miettiä tuota isänmaallisuutta laajemminkin tänäpäivänä.
Ilmoita asiaton viesti
Onneksi Tali-ihantalan torjuntataistelussa suomalaiset miehet eivät ”käyttäneet järkeään” vaan pitivät asemansa toisin kuin eräät upseerit sodan jälkeen.
Ilmoita asiaton viesti
Sotilas ei käytä järkeään vaan kuuntelee ylempien komentoja, siihen meidät aivopestään asevelvollisena. Siviilissä taas järjenkäyttö on mielestäni suotavaa, mutta ehkä sinun ideologiasi on toista mieltä.
Ilmoita asiaton viesti
Oon vähän eri mieltä siitä, että sodan ja rauhan logiikan välillä olisi suuri eroa ainakaan työ- ja organisaatiososiologian kannalta.
Se, miten moderni työelämä toimi ja oli organisoitua, ei juurikaan eronnut siitä, miten teollinen sodankäynti oli organisoitu. Kummassakin on sotilaat (työläiset liukuhihnalla), aliupseeristo (esimiehet), reserviupseerit (insinöörit jne.) ja ylemmät upseerit (vuorineuvokset). Naiset olivat avustavissa tehtävissä tai keskittyivät uusitavaan työhön.
Miksi nykyään sotaväki ja työelämä eivät tunnu kohtaavaan johtuu siitä, että suomessa työelämässä ollaan siirrytty jo myöhäismoderniin, mutta armeija elää edelleen massateollisuuden aikaan. Työelämässä jokaiselta odotetaan nykyään luovutta, järjenkäyttöä ja yksilöllisyyttä, armeijassa ei.
Siitä, että Suomen puolustusvoimien toimintakulttuuria on jälkeenjäänyt kannattaa olla huolissaan, vaikka on kait sitä yritetty uudistaa viimevuosina muistuttamaan enemmän nykyaikaisia johtamisoppeja?
Ilmoita asiaton viesti
Isänmaan kannalta Hallaman ja kumppaneiden kuoleminen olisi ollut lopullinen niitti mahdollisen sissisodan ja organisoidun vastarinnan osalta, jos NL olisi miehittänyt suomen. Evakuointi ruotsiin oli siis varautumista vastarinnan jatkamiseen.
Tämänhän blogistikin varmaan ymmärtää, mutta provosointi on toki tosiasioita mukavampaa.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä kirjoituksessa ei esitetä vastauksia vaan ainoastaan otsikossa esitetty kysymys.
Kaikki kommentoijat eivät ole valitettavasti sitä huomannut tai he kuvittelevat löytäneensä jotain sanomattomia ennakkoehtoja. 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Jiri kyselee:
”Eikö todella isänmaallinen mies ole valmis katsomaan teloittajan piippua ja seisovan selkä suorana katkeraan loppuun?”
Tiedetäänhän se totta kai jo vanhastaan, että diktaattori Antonescu lukeutuu ihanteisiisi.
Suomessa ei ollut kenelläkään kuolemantuomion vaaraa, ja harvalla upseerilla edes sitä vankeustuomion pelkoa. Se nyt vain on niin, että viisikymppisenä on muutakin tekemistä kuin istua kuulusteltavana muuten vain.
Ilmoita asiaton viesti
WW2 Saksan valloittamista maista monikin ”rintamakarkuri” pakeni ja jatkoi sotaa jonkun toisen valtion (usein Britannia) lipun alla, eikä jäänyt ”isänmaallisesti odottamaan mitä saksalainen miehitysvalta tekee”.
Suomalaisia osallistui Espanjan sisällissotaan myös Francoa vastaan, olivatko hekin epäisänmaallisia, ehkä jopa rikollisia palkkasotureita?
Ilmoita asiaton viesti
Olen lukenut ”Berijan tarhat” kolmesti.
Kukaanhan vastuullisista, siis niistä, jotka luovuttivat miehet Neuvostoliitton ei joutunut koskaan vastuuseen.
Ilmoita asiaton viesti
Pääsääntöisesti poliitikot lietsovat sotia, eivät sotilaat.
Ilmoita asiaton viesti
Sain tänään lahjaksi joukon vanhoja Suomen Kuvalehtiä. Niistä yhdessä on juttu ”Hrushtshev muistelee osa 3 Berijan nousu ja tuho”.
Hrushtshev kirjoittaa Berijan mielisutkauksesta: ”Kuulkaahan, antakaa hänet minun haltuuni yhdeksi yöksi, niin saan hänet tunnustamaan olevansa Englannin kuningas!” (Suomen Kuvalehti 49/1970 sivu 22).
Lubjankassa oli käytössä hammaslääkärintuoli, jossa porattiin tunnustusten saamiseksi reikiä poskihampaisiin, kuten Parvilahti kirjoittaa. Tällainen kohtalo tuli yhden hänen sellitoverinsa osalle, joka näytti selliin palatessaan porattuja poskihampaitaan Parvilahdelle.
Ilmoita asiaton viesti
Sotien oikeudenmukaisuus on voittajien sanelemaa. Suomenkin vallassa olleet poliitikot tuomittiin vankeuteen voittajien painostuksesta tehtyjen lakien mukaan, joilla tehtiin jälkikäteen heidän tekonsa laittomiksi. Yleinen skandinaavisperustainen oikeuskäytäntö ei hyväksy tätä. Jos nyt esimrkiksi laadittaisiin laki, jolla tuomittaisiin matkapuhelimen käyttö rangaistavaksi teoksi vuodesta 2000 alkaen, uskoisin useimpien suomalaisten vastustavan, vai mitä Jiri?
Hallamaa ja Mannerheim pelkäsivät tätä voittajien oikeutta niin, että päättivät siirtyä turvallisille vesille. Suomessa oli myös asekätkijöitä, jotka Neuvostoliiton valloituksen pelossa kätkivät aseita peltoihin, metsiin ja soihin. Kaikkia ei ole vieläkään löydetty, vaikka vuosittain poliisin armopäivinä niitä edelleen luovutetaan ilman rangaistusta hävitettäväksi. Valtiollinen poliisi jahtasi asekätkijöitä ja kaikki kiinni jääneet tuomittiin. Siinä oli rivimiehet ja upseerit oikeudenkäyntipöytäkirjojen mukaan samalla viivalla, jota sinä peräänkuulutat.
Minä pidän Mannerheimia, Hallamaata ja asekätkijöitä isänmaan ystävinä, joilla ei olisi pitänyt olla mitään pelättävää. Heillä oli, ja se on suuri vääryys suomalaisen isänmaan ystävän kannalta.
Valpo ja kommunistit olivat ilmeisesti toista mieltä, mutta ”so what” niinkuin Lipponen sanoisi.
Ilmoita asiaton viesti
Monia ei edes tuomittu missään oikeudessa. Istuivat vaan kuukausitolkulla!
Ilmoita asiaton viesti
Kun Sevastopolin linnoitus Krimin niemimaalla oli romahtamaisillaan, haettiin pikaveneillä ylemmät upseerit turvaan, vaikka Stalin oli vaatinut taistelua viimeiseen mieheen asti.
En osaa arvostaa kyseistä politiikkaa! 🙁
Ilmoita asiaton viesti
Suomi syntyi sisällissodasta, minkä Jirin uskoisi tietävän. Espanjassa sisällisota oli kuin maailmansodan alkusoittona. Suomesta häipyi tuhansia ”punaisia sotilaita” NL:oon. Osa palasi Valvontakomission leivissä, ja ”valkoiset” siirtyivät länteen.
Hallamaan kohdalla juttu oli siinäkin, että hänellä oli käsissään ”tietoa,” joka joskus saatiin kyseellisin keinoin. Hän tiesi sodan loppuajan sotkut. Hänestä oli helppo tehdä ”sotarikollinen.” Roosevelt myös käski Donovanin antamaan NL:n Washingtonin lähetystölle mm. Petsamosta siepatut koodikirjat, joiden lähde oli helppo tunnistaa.
Tiedustelulla lienee rooli myös Mannerheimin ja Churchillin sanomien vaihdossa. Noita kuriireja jahtasivat Gestapo että sen ajan Supo. Muistan hyvin, miten Rooseveltin ”kommunismi” oli selitys Espanjassa 1954 ja miten 15 vuotta myöhemmin kirjoitin ”työtodistuksen” Mannerheimin kuriiria Pyreneillä auttaneelle ranskalaiselle.
Näissä jutuissa on paljon humpuukkia. Se oli tosi, että koko joukko upserejakin pidätettiin ja kuulusteltiin 1944-45. Sodan jälkeinen tilanne muuttui, kun Stalin kuoli ja Korean sota päättyi. Sen jälkeen sotaa hyväksyttiin historiana, jota jopa julkisteltiin.
Ajankohtainen kysymys ”rintamakarkuruudesta” olisi Yya-ajan omituisen yhteistyön muodot suuren NL:n lähetystön kanssa, ja toisaalta yritykset kätkeä läntistä yhteistyötä panemalla sen vastuut sivullisille niskoille. Eli tietty ”maanpetos” oli maan politiikan metodi, jota sen oma poliisi suojasi, ei tutkinut. Karkuruutta rintamavastuusta sekin.
Ilmoita asiaton viesti
Tuota noin, sanotaanko nyt vaikka niin, että sotilaallisen tiedustelun ja erikoisjoukkojen huippunimet palvelivat varmasti isänmaataan Suomea myös siellä minne he kukin ikinä täältä lähtivätkin.
Tämän enempää aiheeseen nyt kommentoimatta.
Ilmoita asiaton viesti
Jos Hommafoorumia on uskominen, niin Suomeenkin eri Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän maista pakolaisina tulleet ”tiedustelun ja erikoisjoukkojen huippunimet” jatkavat täällä edelleen hommia. 😀
Itse en ole niin varma…
Ilmoita asiaton viesti
Tottakai jatkavat kun ovat hommiin tulleetkin, vakoilijoilla on oma ”ammattiliittonsa”.
Ilmoita asiaton viesti
Hallamaan, Mannerheimin, Törnin ja esim. Aladar Paasosen vertaaminen käpykaartilaisiin on kyllä suurin rimanalitus mitä viimevuosina täällä puheenvuorossa on nähty.
Ilmoita asiaton viesti
Oon samaa mieltä, koska käpykaartiin lähteminen oli paljon vaarallisempaa ja vaati miehuullisuutta ja rohkeutta enemmän kuin vuoristohuvilalle matkustaminen Sveitsiin palvelijoiden hellimäksi.
Ilmoita asiaton viesti
Mannerheim lähti Sveitsiin valvontakomission ja siten Kremlin siunauksella…
Eli Stalinin ”syy” on se …
Ilmoita asiaton viesti
Se mikä tässä stella polaris operaatiossa herättää kyymyksiä on se kuinka moni siirtyi ulkomaille ns käskettynä.
Ilmoita asiaton viesti
Stella polaris – operaatio oli Päämajan siunauksella suoritettu Hallamaan ja Ruotsin pääesikunnan tiedusteluosaston välinen operaatio jossa 700-800 henkilöä ja n. 350 laatikkoa kalustoa/asiakirjoja siirettiin turvaan lahden taakse.
Lähde ”Sotaupseerit”-kirja s.65
Ilmoita asiaton viesti
Koska työelämä ja sodankäynti ovat suoraan rinnastettavissa, niin odotan seuraavaksi kirjoitusta, jossa tuomitaan 1960- ja 1970-luvulla Ruotsiin työn perässä lähteneet pienituloiset kataliksi isänmaanpettureiksi. Sehän olisi vain oikeus ja kohtuus. Isänmaataan rakastava kaupungin tai maaseudun pienituloinenhan olisi jäänyt Suomeen ja elänyt täällä pienillä palkoilla vaikka hampaat irvessä.
Itse asiassa jo sodan jälkeen varsin moni äänesti jaloillaan. Siirtolaisuudessa oli piikki heti vuonna 1945, ja voin kertoa että ne kaikki kymmenentuhatta maasta muuttanutta eivät olleet kenttäarmeijan entisiä upseereita.
Ilmoita asiaton viesti
”Sehän olisi vain oikeus ja kohtuus. Isänmaataan rakastava kaupungin tai maaseudun pienituloinenhan olisi jäänyt Suomeen ja elänyt täällä pienillä palkoilla vaikka hampaat irvessä.”
= perussuomalainen ratkaisu tai eix SMP vähän niin kuin ollut niiden katkerien pientilallisten puolue, jotka eivät tajunneet loikata Ruotsiin 1960- ja 1970-luvuilla?
Kukaan ei oo vielä muuten tarttunut tuoho kirjoitukseni loppuun, että kansallismielisyyteen takertuminen on rivimiehen ainoa itsekunnioituksen lähde maailmassa, jossa upseerit tai taloudellinen ja poliittinen eliitti on kosmopoliittia. Mutta siitä huolimatta, että isänmaallisuus on sublimoitua herravihaa, ei se kohdistu ensisijaisesti herroihin, monesti päinvastoin.
Ilmoita asiaton viesti
Näillä psykologisilla yleisselityksillä, kuten tämä nro 57 tai Jalonen edellä, ei pidä peittää sitä faktaa, että vuoden 1944 aselepo ja Valvontakomission tulo muuttivat ns. ”oikeudelliset pohjat” maassa. Selvä asia oli mm. Hella Wuolijoen siirtyminen tuomitusta, hyvästä syystä tuomitusta, maanpetturista Ylen eli uuden propagandan johtajaksi. Hän jatkoi avoimesti jo ennen ”hyvin kannattaneita” touhujaan, järjestämällä mm. Stalin atomitiedemiehille tapaamisen Niels Bohrin kanssa Tanskassa; he eivät saaneet Saksasta siepattu ”koereaktoria” käyntiin omin tiedoin.
Samaan aikaan mm. sodassa ”esikuntaupseereina” toimineita pidettiin Supon – tai Valpon – suojissa ja kuulusteltiin rikollisina. On aika hölmöä luulla, ettei ihmisiä kidnapattu tai tapettu. Jos juttuja ei edes rekisteröity, tutkimisista puhumattakaan, turha sitä on peitellä ”psykologioilla.” Yhä 1970-luvulla maasta piti pystyä häipymään ilman papereita – omin keinoin – jos hengissä halusi pysyä.
Ja kun joku oli pakosti muodollisessa vastuussa, nuo vastuut elävät yhä, vaikkei niitä ole otettu. Mikä on parempi muistaa kuin unohtaa.
Ilmoita asiaton viesti
”Mikä on isänmaallisuuden ja rintamakarkuruuden ero?”
Mikäli blogisti ei tuota tiedä niin eipä siinä taida voida kukaan auttaa.
Ilmoita asiaton viesti
Tiedätkö itse eron?
Olisko Jeesuksen pitänyt karata kiinniottajiltaan, olla vuodattamatta sovintoveri ihmiskunnan syntien tähden, lähteä mieluummin ottamaan arskaa Espanjaan?
Olisiko se ollut isänmaallista?
Ilmoita asiaton viesti