Englantilaisen kulttuurin hegemonia eli mieshuoraaminen ja Barbour-takki

Syksyn sienestys- ja
metsästyskauteen valmistauduin toissa viikolla hankkimalla beaufort
nimisen vahakangastakin sellaiselta englantilaiselta valmistajalta
kuin J. Barbour and Son.

 

Eilen ensimmäistä
kertaa sateessa fiilistellessäni kolmen hovihankkijan tittelillä
ylpeilevän vaatevalmistajan takki päällä aloin miettimään,
miksi englantilaisella kulttuurilla on niin — jopa ongelmallisen — hegemoninen asema Suomessa.

 

Seuraavanlaisia
esimerkkejä keksin.

 

Syy siihen, miksi
englantilainen miesten pukeutuminen edustaa edelleen klassista
tyyliä, on lienee se, että moderni maailma sellaisena kuin me sen
tunnemme, muun muassa esteettisine mieltymyksineen, muovautui aikana,
jolloin Iso Britannia oli maailmanlaajuinen imperiumi.

 

Brittiläisen
imperiumin talous perustui pitkälti tekstiiliteollisuuteen:
puuvillaa Amerikasta ja Afrikasta, villaa Intiasta ja Australiasta,
silkkiä Kiinasta jne.

 

Niin ikään
englantilainen luokkayhteiskunta, jossa muodollisella pukeutumisella
osoitettiin ja osoitetaan edelleen sosiaalista asemaa, on
edesauttanut tätä kehitystä, vaikka Brittiläinen imperiumi on
kadonnut. (Nykyään Kuninkaallinen laivasto 13 fregatilla ja 5
hävittäjällä ja yhdellä helikopteritukialuksella ei lukeudu edes
kymmenen suurimman laivaston joukkoon, vaikkakin sen kalusto onkin
ehkä uusimmasta päästä). Vähän samalla tavoin 2000 vuotta
sitten roomalaiset opettivat miekalla eurooppalaisille, mitä on
tulee pitää kauniina.

 

Sillä, että
Brittiläinen imperiumi muokkasi ylä- ja keskiluokan normistoa ja
rooleja, on ollut vaikutuksensa työväenluokkaan ja sen pohjalta
syntyneisiin ala- ja nuorisokulttuureihin.

 

Vaikkapa
traditionaaliset skinheadit ruutupaitoineen, alle 25 mm henkseleineen
ja housuineen, joissa on käärityt lahkeet, sekä jamaika-popin
kuuntelemisineen, ovat loistava esimerkki englantilaisen
työväenluokan larppaamisesta. Myös useimpien muiden Suomessakin
harrastettuja musiikkityylien — hip hoppia ja rap-musiikkia lukuun
ottamatta — juuret ovat Englannissa.

 

Tekstiiliteollisuuden
jälkeen populaarimuusikkojen riistolla luodusta lisäarvosta on
tullut Englannille kansantaloudelle keskeinen vientituote.

 

Viimeisten
jalkapallon maailmanmestaruusisojen aikaan Jaakko Alavuotunki
kirjoitti Kansan Uutisissa
siitä, kuinka Englannin joukkue on
suomalaisissa pubeissa ylivoimaisesta kannatetuin
jalkapallomaajoukkue (jos Huuhkajia ei oteta lukuun).

 

Syyksi hän
arvelee takavuosien lauantai-iltapäivien YLE:n
jalkapallolähetykset, jotka saivat aikaan sen, että vielä tänäkin
päivänä monet jalkapallon ystävät valitsevat Englannista oman
suosikkijoukkueensa, vaikka heillä ei olisi mitään todellista
yhteyttä siihen.

 

Tätä ilmiötä
Alavuotunki kutsuu mieshuoraamiseksi.

 

Politiikan
tutkijalle mieshuoraamisen tekee mielenkiintoiseksi se, että
esimerkiksi perussuomalaisten Timo Soini ja vasemmistoliiton Paavo
Arhinmäki tasaisin väliajoin mieshuoraavat mediassa ja
julkisuudessa antamalla ymmärtää potentiaalisille äänestäjilleen
olevansa miehekkäitä politiikkoja seuraamalla valioliigaa,
Milwallin ja Chelsean otteluita.

 

Alavuotungin
innoittamana olenkin suunnitellut kirjoittavani ilmiöstä tässä
lähiaikoina oikein tieteellisen artikkelinkin johonkin politiikan
tutkimuksen journaaliin.

 

Mutta
mieshuoraamistakin merkittävämpi ja huolestuttavampi ilmiö on
nähdäkseni se, että monet nuoret kokoomuslaiset (jotka sitten Jyrki Katainen rekrytoi avustajikseen) käyvät opintomatkalla Englannissa ja/tai ovat opiskelleet liberalismin
historiaa.

 

Näiden opintomatkojen jälkeen he pitävät kyseisen Englannin talouspolitiikkaa jotenkin esimerkillisenä, vaikka sen bruttokansantuote henkeä kohti on
heikompi kuin Saksan tai Ruotsin, ja ilman Brittiläisen imperiumin
perintöä se olisi vieläkin pienempi.

 

Itsekin olen
kirjoittamassa parhaillaan tutkimussuunnitelmaa, johon kuuluisi vuosi
tutkijavaihtoa lontoolaisessa yliopistossa, koska rahoittajat tykkäävät kuulemma siitä.

 

Suomessa oikeistopoliitikot ovat ottaneet viimeisten
vuosikymmenien aikana saksalaisen sivistysyliopiston sijaan
englantilaisen yliopistolaitoksen esikuvakseen ja ajaneet esimerkiksi
lukukausimaksuja.He sivuuttavat sen, että
englantilaisen yliopistot eivät keskimäärin ole erityisen
korkeatasoisia. Oxfordin ja Cambridgen kaltaisten yliopistojen korkea
sijoitus ranking-listoilla perustuu pitkälti siihen, että
englantilaisella yläluokalla ja Brittiläisen imperiumin entisten
alusmaiden diktaattoreilla on varaa lähettää jälkikasvunsa sinne,
ja näin hankituilla rahoilla on mahdollista maksaa oikeasti
päteville tutkijoille kilpailukykyistä korvausta tehdystä työstä.

JiriNieminen
Tampere

Kirjoittaja on 40-vuotias yhteiskuntatieteiden tohtori, sosiologisesti suuntautunut politiikan tutkija ja yhteiskunnallinen aktiivi, joka liioittelee, härnää, väärinymmärtää ja pahoittaa mielensä Uuden Suomen blogipalvelun parhaimpia perinteitä noudattaen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu