Ooppera vai sanavapaus?
Oopperaa pidetään
elitistisenä ja kalliina niin sanottuna taidemuotona. Sitä
subventoidaan eli tuetaan anteliaasti. Esimerkiksi vuonna 2011 Kansallisoopperan toimintakulut olivat 54,4 milj. euroa, ja rahoituksesta 72% tuli Opetus- ja kulttuuriministeriön kautta
veikkausvoittovaroista.
Oopperan ystävät uskottelevat, että kyseessä ei ole mitenkään elitistinen tai erityisen
kallis taidemuoto. Niin ikään he väittävät Kansallisoopperan
olevan kaikille suomalaisille avoin instituutio.
Että oopperaan voi — kuten Philipp Melanchthon on asian ilmaissut —
tulla sellaisena kuin on, ja sitten suhteuttaa näkemänsä ja kuulemansa aikaisempaan kokemusmaailmaansa.
Mutta kun Suomen
kulttuurirahaston järjestämän Kulttuurijournalismin mestarikurssin
opiskelija kirjoittaa innovatiivisen arvion Kansallisoopperan
Carmen-oopperasta, oopperan ystävät paljastavat todelliset
karvansa tai sen, että he elävät vielä modernissa kurinpidolliseen vallankäyttöön ja teolliseen massatuotantoon perustuneen yhteiskunnan fantasiassa.
Kuvaava keskustelu
on luettavissa Ylen kulttuuritoimittaja Minna Lindgrenin (ainakin
toistaiseksi) avoimella Facebook-seinällä.
Keskustelussa
Lindgren itse antaa ymmärtää, että kuka tahansa ei saisi
kirjoittaa oopperasta arvostelua, se on siis arvostelun yläpuolella
tai siitä saa kirjoittaa kritiikin vain sellainen, joka on käynyt
tietyt koulut ja ajattelee asioista kutakuinkin samalla lailla kuin
oopperan ystävät:
”Oudoksuin myös
musiikin historian luennolla, miksi kurssilaiset pantiin
kirjoittamaan ooppera-arvosteluja, kun heillä ei ollut siihen
edellytyksiä. Sekö on kulttuurijournalismia, jonka tekijäksi kuka
tahansa koulutetaan muutamalla luennolla historian ja taiteen
alkeista?”
Myös nimimerkki
Mikko Franck antaa ymmärtää, että oopperasta saavat kirjoittaa
vain ja ainoastaan sellaiset, joilla on asiasta oikeita mielipiteitä, käyttäen tällaisesta henkilöstä eufemismia ”klassisen
musiikin syvällinen osaaja”:
”Kävin juuri
katsomassa Kulttuurirahaston sivuilta, ja en kyllä
opettajaluettelosta bongannut yhtä ainuttakaan klassisen musiikin
syvällistä osaajaa.”
Nimimerkki Hanna
Fontana taasen sanoo sen suoremmin: hän on kyseenalaistaa ne
pyhät arvot, joita sotiemme veteraanit puolustivat viime sotien
aikana, jotta rahvas ei arvostelisi oopperaa. Hän olisi valmis
rajoittamaan Suomen kansalaisten sananvapautta kuin kansanedustaja James Hirvisaari
vaadittuaan ilmaisun ”persu” kieltämistä:
”Kaikkea ei
tarvitse sietää, kaikkea ei saa kirjoittaa.”
Myös Lindgren itse
esittää Suomen poliittisesta elämästä tutun lausahduksen:
”Ei vapaus
tarkoita sitä, että ei olisi vastuuta eikä moraalia. Miksi mikä
tahansa pitäisi hyväksyä ilmaisun vapauden tai huumorin nimissä?”
Nimimerkki
Anna-Maija Korsimaa sen sijaan puolustaa sananvapautta:
”Toki voi
keskittyä mihin tahtoo. Saahan sitä kirjoittaa mitä lystää.”
Mutta hänen
jatkokysymyksensä olisi yhtä hyvin voinut osoittaa Suomen
kansallisoopperalle:
”Onko se fiksua ja
rahoittamisen arvoista, se on toinen juttu.”
Nimimerkki Margit
Westerlund ei edes vaivaudu väittämään, etteivätkö oopperan ystävät
olisi elitistinen ja homogeeninen porukka, jonne ei ulkopuolisilla
ole asiaa ja joka pyrkii nomarlisoimaan eriävät mielipiteet ”patologisoimalla” ne:
”Mä luotan kyllä
barokkimusiikkia ja oopperaakin harrastavan yleisön kykyyn erottaa
poikkeamat valtavirrasta.”
Nimimerkki Anni
Heimo sortuu taasen hommafoorumilaisillekin tyypilliseen alkeelliseen
argumentaatiovirheeseen, josta on hieno ilmaisu — ad hominem (eli väite
tai tässä tapauksessa ooppera-arvostelu pyritään kumoamaan
hyökkäämällä henkilöä kohti):
”Herrajumala oliko
niin että tämäkin kirjoittaja on hesarilainen eikä ollenkaan
aloitteleva…? Sitten en kyllä sääli.”
Jotta totuus ei unohtuisi, niin kyllä keskustelussa käytettiin myös muutama
eteenpäin vievä kommentti. Esimerkiksi nimimerkki Jaana Länsiö
kirjoittaa:
”Ei tässä mitään
sen suurempaa ole. Joku tykkää kritiikeistä, moni ei. […]
Jokainen lähtee konsertista jotenkin muuttuneena, ja kritiikki vain
antaa yhden kokemuksen lisää, metatasolla, jo koettuun
tapahtumaan.”
Ehkä parhaimman
analyysin siitä, mistä tässä kaikessa on kyse, onnistuu kuitenkin
esittämään nimimerkki Veli-Markus Tapio:
”Kannan suurta
huolta klassisen musiikin (ja ooperan) toimintaedellytysten
säilymisestä maassamme. Kirjoitus voidaan (perustellusti) kokea
hyökkäykseksi itsellemme tärkeitä arvoja kohtaan. Toisaalta oma
tulkintani tekstistä on, että kirjoittaja on halunnut esittää
kysymyksen: tässäkö kaikki tämä onkin? Toivon, että
tulevaisuudessa näihin kysymyksiin osataan vastata.”
Joka tapauksessa,
yhteenvetona ja johtopäätöksenä toimittaja Lindgrenin fb-seinällä
käydystä keskustelusta voimme todeta, että ooppera on oikeasti elitistinen niin sanottu taidemuoto.
En kuitenkaan ehdota lopuksi sitä, että oopperan saamia veikkausmäärärahoja leikattaisiin kertaheitolla. Sanotaan mieluummin, että kapitalismin logiikka kyllä pitää huolen Kansallisoopperan alasajosta tai kuten Karl Marx on asian ilmaissut: ”Porvaristo on riisunut pyhyydenhohteen kaikilta toimilta, joita tähän asti
pidettiin kunnianarvoisina ja joihin suhtauduttiin
pelonsekaisella hartaudella”. Tämä koskee tulevaisuudessa yhä enemmän myös ooppeeran maailmaa.
Jiri hyvä, mielenkiintoisia kirjoitelet. Itse tunnustaudun tuon eliittikultturin innokkaaksi harrastajaksi, enkä edes häpeä myöntää moista. Toisekseen kyllä sitä saa ja oikeastaan pitääkin kritisoida, muuten se taastuu ja omahyväistyy entisestään. Siis tämä suomalinen oppera – siis erityisesti juuri se. Kolmanneksi ooperan pitää pärjätä lähes omillaan ja nykyisen laajuinen tukeminen on tarpeetonta.
Jos oppera ei ole taloudellisesti edes kohtuulisessa määrin itse itsensä maksava, niin luukut kiinni. Maailmassa on niin paljon hyvää jo aiemmin tallennettua oopperataidetta, että tuo Helsinskin helmi ei siihen kovin paljon parannusta anna. Anteeksi kannanottoni Juha R.
Itse opetan sukulaislapsilleni ooppera esim. La Traviatan hienona YLEn esittämänä versiona. Se paremmaksi en pysty ko. oopperaa edes kuvittelemaan.
Ilmoita asiaton viesti
Peruskoulumme on onnistunut yhden sukupolven aikana tuhoamaan ns. syvällisen kulttuuri/ taidekasvatuksen mahdollisuudet, joihin kuuluisi tietopainotuksen ohella myös taito- taide- ja eettinen osuus. Instituutioiden (mm. koulu ja yliopisto) käyttämiä tuhokeinoja ovat leikkaaminen, virtualisoiminen, medikalisoiminen ja viihteellistäminen.
Pintaliitoinen kulttuuri elääkin nyt vahvaa kauttaan, ja on valitettavaa, että tähän syntiin on langennut myös mm. luokanopettajakoulutus. Nuoremman aikuisväestön eväät ovat siksi aikalailla yhteiskunnan rajoittamia. Samat abit, jotka pohtivat korkeakoulutason ongelmia ylioppilaskirjoituksissa, saattavat esim. musiikin saralla liikkua monessa suhteessa 12-vuotiaan tasolla.
Oopperasta voivat toki kaikki nauttia, jos haluavat, mutta taidemuotona siitä ”asiantuntijana” kirjoittavalla soisi olevan esim. jonkin verran taustaa kuten Esko Valtaojalla on, kun hän kirjoittaa astrofysiikan ilmiöistä viimeisen sadan vuoden aikana. Tai muilla tiedettä popularisoivilla laatuskribenteillä.
Kukaan ei menisi sellaisen harrastelija-kirurgin leikattavaksi, jollaisia liikkuu ns. artisti- ja viihdemaailman piirissä suurina idoleina.
Tässä laadun unohtavassa tasapäistämisessä, peruskoulu on todellakin ”tehnyt tehtävänsä”.
Ilmoita asiaton viesti
Mikäli yhteiskunta ei tue esim. Kotiteollisuuden kiertuetta, Viikatteen levyntekoa tahi vaikkapa Mokomalle Skandinaavianb kiertuetta niin miksi ihmeessä jotain muuta musiikkituotantoa pitää tukea kymmenillä miljoonilla?
Kyllä minä niin mieleni pahoitin Vasemmistoliiton kikkailuista taistolaisräppärien taskuntäytteeksi.
Ilmoita asiaton viesti
En ole Facebookissa, mutta luin Jussi Lehmusveden puberteettisen jutun, jota blogisti nimitti ”innovatiiviseksi arvioksi” Carmen-oopperasta.
Jiri, kun muuten pyrit älykkääseen ilmaisuun, älyät varmaan senkin, ettei Lehmusveden juttu oikeasti ole mikään ”arvio Carmen-oopperasta”, vaan edustaa kokonaan muuta pakinanomaista tekstityyppiä. Et varmaan tosissasi ajattele, että siinä sanottaisiin jotain relevanttia oopperan tai esityksen musiikillisista, dramaattisista ym. taiteellisista arvoista.
Kuitenkin jos pohditaan, tuetaanko oopperaa vai ajetaanko se alas (kuten loppua kohti ehdotat), sen pitäisi perustua valistuneeseen käsitykseen näistä arvoista. Sitähän tässä pitäisi punnita: ovatko nämä arvot niiden hyväksi tehdyn rahallisen panostuksen arvoisia? Tämän punninnan tulos ei varmasti ole yksikäsitteinen, mutta vetoamalla johonkin pellekirjoitukseen annat kuvan, ettet ymmärrä edes, mistä on kysymys.
Ilmoita asiaton viesti
Oma linjani tässä on, että oopperasta saa toki kirjoittaa kuka vaan, mutta syvällisemmät musiikilliset analyysit kannattaa suosiolla jättää niille jotka ovat vähän enemmän oopperaan musiikkityylinä perehtyneet. Kyseinen kirjoitus oli hauska, ei sille. Itsekin olen carmenin nähnyt ja siinä esiintynytkin. Kyllä kirjotus kaikessa mauttomuudessaan hyviä muistoja herätteli.
Ilmoita asiaton viesti
Kansallisooppera onkin ainut verotuloilla rahoitettu ooppera. Esimerkiksi Savonlinnan oopperajuhlat rahoitetaan vain veikkauksen ja lipputulojen muodossa.
Itse olen laulanut monet vuodet lapsikuorolaisena Savonlinnan oopperajuhlissa. Kun siihen on kasvanut, sitä ei pidä mitenkään erityisen elitistisenä. Suuri osa Savonlinnan nuorista on oopperajuhlilla töissä.
Ooppera ja sananvapaus eivät sulje mitenkään toisiaan pois. Nyt loppuu se oopperan mustamaalaaminen!
Ilmoita asiaton viesti