Raiskauskulttuuri ja sukupuolijärjestys: vastaus internetpoliisi Fobballe

Tarkoitukseni ei
ollut alun perin kommentoida internetpoliisi Marko ”Fobba”
Forssin viikonloppuna julkaistua kirjoitusta
, mutta valmistellessani
seuraavaa luentoa (jonka aiheena on miesyhteisöllisyys) luin A.
Ayres Boswellin ja Joan Z. Spaden artikkelin Fratenities and
Collegiate Rape Culture. Why Are Some Fraternities More Dangerous
Places for Women?

 

Kirjoituksessaan
Forss kysyy: ”miksei jonkun mielestä seksuaalirikoksista voitaisi
tarjota ennalta estävää tietoa ja tuoda esille riskitekijöitä”.
Boswellin ja Spaden artikkeli auttaa vastaamaan tähän kysymykseen,
vaikka se on jo toista kymmentä vuotta vanha.

 

Ensinnäkin
kyseisessä artikkelissa kirjoittajat kumoavat ajatuksen, että
naisten humalatila olisi sinänsä selittävänä tekijänä
raiskauksille erittelemällä erilaisia sosiaalisia tilanteita ja
tiloja yliopistokampuksella. Jo yksin tästä syystä olisi väärin
varoittaa naisia alkoholinkäytön riskeistä.

 

Sen sijaan
raiskauskulttuurille kampusmaailmassa tutkimuksen mukaan näyttää
olevan ominaista miesten välinen yhteisöllisyys ja ryhmädynamiikka,
joka viime kädessä edustaa koko yhteiskunnan sukupuolijärjestelmää
ja sukupuolittuneita käytäntöjä raadollisimmillaan.

 

Vaikka raiskaaja on
yksittäinen mies, jota julkisesti paheksutaan (sikäli kun hän jää
kiinni ja saa tuomion), epäsuorasti raiskaaja palvelee miesten
välistä yhteisöllisyyttä pitämällä sosiaalisen tilan ja
tilanteen ”puhtaana” tai ”puhdistettuna”, kuten kirjailija
Sofi Oksanen asian ilmaisisi.

 

Kohonnut riski joutua raiskatuksi
juontuvat sosiaalisiin tilanteisiin, joissa nainen on uskaltanut
tulla miehiseksi ymmärrettyyn tilaan tai sosiaaliseen tilanteeseen.

 

Perinteisesti oikeus
juoda itsensä humalaan on kuulunut vain miehille. Jos
nainen uskaltaa humaltua julkisesti, yliopiston asuntolassa, baarissa
tai ruotsinlaivalla, miehet ovat voineet kollektiivisesti
rangaista naista. Uhria syyllistämällä tai tapahtumaa
vähättelemällä raiskaaja on pitänyt yllä koko suvun, heimon ja
isänmaan puolesta sukupuolijärjestystä osoittamalla väkivallalla
naiselle tämän paikan, jos nainen on uskaltanut käyttäytyä kuin mies.

 

Boswellin ja Spaden
tutkimuksen mukaan alkoholin käyttö liittyy myös miesten
keskinäisiin valtasuhteisiin: omalla ja toisten humala-asteella
kontrolloidaan niin toisia miehiä kuin naisia.

 

Saman tutkimuksen
mukaan tilat ja tilanteet, joissa sukupuoliero ei ollut yhtä
hierarkkinen ja sukupuolen välillä oli luontaista kanssakäymistä,
miehet ja naiset eivät eläneet omissa suljetuissa tiloissaan, oli
pienempi riski joutua raiskatuksi kun ylitti sukupuolittuneen
sosiaalisen tilan ja tilanteen. Niin ikään silloin, kun miehillä
ei ollut tarvetta näytellä toisille miehille olevansa ”kovia
jätkiä”, vähensi naisen mahdollisuutta tulla raiskatuksi.

 

Mies
kyllä kykenee luomaan eettisen suhteen vastakkaiseen sukupuoleen kun ”veljet” eivät ole selän takana kuiskimassa ja luomassa
sosiaalista painetta käyttäytyä väkivaltaisesti tai halventavasti
naista kohtaan.

 

Suomalaisessa
oikeusjärjestelmässä raiskauksen vakavuus tai se, että
määritelläänkö tapahtuma lainkaan raiskaukseksi, on väkivallan
aste. Naisen tahdonilmauksella ei ole väliä, vaan rangaistavaa on
se, että syyllistyy esimoderniin eli ruumiilliseen vallankäyttöön.

 

Internetpoliisi
Forssin kysymyksen vakavin seuraus onkin se, että se sijoittuu
suomalaisen oikeusjärjestelmän jatkumoon — valitettavasti.

 

Forssin ehdotus ei
nimittäin ole mikään uusi. Nuoria naisia varoitellaan vähän
väliä olemaan kulkematta yksin pimeällä (vaikka todennäköisempää
on joutua raiskatuksi neljän seinän sisällä jonkun ennestään
tunnetun miehen taholta) ja lapsia varoitellaan vieraista namusedistä
(vaikka hyväksikäyttäjä on todennäköisemmin sukulainen kuin
vieras). Paneurooppalainen satu Punahilkastakin on alun perin
keksitty varoittamaan lapsia tuntemattomista miehistä.

 

Forssin olisikin
ollut syytä kysyä, että onko ”ennalta estävää tieto” ja ”riskitekijöiden esilletuominen” todella parantanut tilannetta
vai mikä nuorten naisten vuosisataisen varoittelun todellinen
funktio on ollut vallitsevan sukupuolijärjestelmän luomisessa ja ylläpitämisessä?

 

Koska avoimeen
väkivaltaan tukeutuva vallankäyttö on keskiaikaista, vielä
tärkeämpää onkin väkivallan uhka eli se, että naiset
sisäistäisivät pelon ja alkaisivat rajoittamaan käyttäytymistään
omaehtoisesti, tietäisivät paikkansa; olisivat
isiensä, veljiensä ja aviomiestensä nöyriä palvelijoita.

 

Moderni vallankäyttö
perustuu pelotevaikutukseen.

 

Tämä on nähdäkseni
syy sille, miksi tyydytään varoittelemaan nuoria naisia raiskatuksi
tulemisesta eikä esimerkiksi opettamaan naisille ala-asteelta
lähtien feminististä itsepuolustusta. Se muuttaisi koko
sukupuolijärjestystä: naiset eivät enää alistuisi,
vaan emansipoituisivat; naisten itsetunto vahvistuisi ja naisista
tulisi oman elämänsä subjekteja halliten kung fun.

 

Niin ikään ehdotan
tässä ja nyt, että poliisikouluun otettaisiin oppiaineeksi
sukupuolentutkimus, jotta tulevilla poliisimiehillä olisi ymmärrystä
sukupuolijärjestyksen dynamiikasta ja sukupuolittuneista
käytännöistä, joista poliisi työpaikkana ei tunnetusti ole
vapaa. Päinvastoin, tilastot koskien sukupuolista ja seksuaalista
häirintää poliisien keskuudessa ovat järkyttävää luettavaa
ja
asettavat ainakin allekirjoittaneen silmissä kyseenalaiseksi koko
ammattikunnan.

 

Maanpuolustuskorkeakoulussahan
työskenteleekin tutkijana jo ainakin yksi tuntemani
profeministimies. En tiedä antaako hän myös opetusta tuleville
upseereille, toivottavasti.

JiriNieminen
Tampere

Kirjoittaja on 40-vuotias yhteiskuntatieteiden tohtori, sosiologisesti suuntautunut politiikan tutkija ja yhteiskunnallinen aktiivi, joka liioittelee, härnää, väärinymmärtää ja pahoittaa mielensä Uuden Suomen blogipalvelun parhaimpia perinteitä noudattaen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu