Eurooppalainen porvari nukkuu huonosti, kävi Kreikassa miten tahansa

On mielenkiintoista huomioida, että vain harva poliitikko, politiikan toimittaja tai politiikan kommentaattori näyttää ymmärtävän sen, mistä Kreikan pyrkimyksessä neuvotella lainansa uusiksi on todellisuudessa kysymys, näkee niin sanotusti metsän puilta.

Kreikka ei halua neuvotella lainojensa takaisinmaksuaikojen pidentämisestä vaan irtisanoutua velkojen reunaehdoista, vaikka viimeksi mainittu tulisi euromääärisesti jopa kalliimmaksi.

Ainakaan Suomessa ei olla – Jyrki Kataisen parin vuoden takaista fraasia lainatakseni – kriisitietoisia: eletään yhä kuin nyt jo historiallisen kauan kestänyt taantuma päättyisi ilman, että tarvitsisi miettiä eurooppalaisen talousjärjestelmän ja nykyisen hallintamentaliteetin perusteita.

Kreikan nykyinen pääministeripuolue Syriza haluaa neuvotella velkaehtonsa uusiksi nimenomaan siksi, että maa voisi irtisanoutua yksityistämisohjelmasta. Troikka on vaatinut Kreikkaa myymään kansainvälisille pääomasijoittajille kansallisomaisuuttaan, velkarahan saamiseksi. Syriza haluaa palata Olof Palmen, Francois Mitterandin ja Kalevi Sorsan aikaan, jolloin valtiolla oli vahva rooli elinkeinoelämässä ja talouskasvun synnyttämisessä, ja vetää koko Eurooppa mukaansa.

Kävi Kreikan lainaneuvotteluissa kuinka tahansa, paluuta vanhaan ei enää ole.

En tiedä pelkääkö eurooppalainen porvari enemmän sitä, että Syriza onnistuu ohjelmassaan ja saa aikaan Kreikkaan talouskasvua, samalla tavoin kuin Etelä-Amerikassa vasemmsitohallitusten johdolla on käynyt, vai sen epäonnistumista, Kreikan ajautumista vieläkin syvemmälle kaaokseen.

Joka tapauksessa se hallinnollinen ideologia, joka alkoi 1980-luvulla Ronald Reaganin ja Margaret Thatcherin aikakaudella, ja johon kuului sellaisia ajatuksia kuin pääomamarkkinoiden vapauttaminen, julkisten palveluiden yksityistäminen, ammattiliittojen alasajo, inflaationvastaisen taistelun laittaminen työllisyyspolitiikan edelle ja yhteiskunnan moninaisuuden korostaminen sekä ihmisten hallitseminen yksilöinä normalisoinnin sijaan, on tullut tiensä päähän.

Se, että Syriza onnistuu saamaan Thessalonikin ohjelmallaan talouskasvua osoittaisi vasemmistolaisen talouspolitiikan toimivan paremmin kuin viime vuosikymmeninä harjoitetun oikeistolaisen kuripolitiikan. Seurauksena olisi, että myös muissa Euroopan maissa kansalaiset alkaisivat äänestää vasemmistopuolueita, oikeisto menettäisi tärkeimmän vaalivalttinsa.

Jos Syriza epäonnistuu, on vaarana, että koko Eurooppa ajautuu entistä syvempään lamaan ja kaiken kukkuraksi radikaalioikeistolaiset puolueet Kultainen aamunkoitto etunenässä astuvat valtaan, ja nämä vielä vähemmän saavat aikaan talouskasvua ja viimeistään heittävät romukoppaan uusliberalistinen hallintamentaliteetin moninaisuuden korostamisineen.

JiriNieminen
Tampere

Kirjoittaja on 40-vuotias yhteiskuntatieteiden tohtori, sosiologisesti suuntautunut politiikan tutkija ja yhteiskunnallinen aktiivi, joka liioittelee, härnää, väärinymmärtää ja pahoittaa mielensä Uuden Suomen blogipalvelun parhaimpia perinteitä noudattaen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu