Vastaus perussuomalaisten puoluetoimiston niin sanotulle työmiehelle

Niin sanottu työmies Matti Putkonen esitti eilen, että Tampereen Yliopiston viestinnän laitoksella käytäisiin perinpohjainen keskustelu siitä, millainen kielenkäyttö on media-alan opettajille suotavaa ja millainen ei.

Syynä oli aikuiskasvatuksen professori Juha Suorannan kirjoitus muutaman viikon takaa, jossa hän esitti perussuomalaisten esittämien väittämien olevan ristiriidassa sen kanssa, mitä universalismilla on ymmärretty esimerkiksi kasvatustieteissä: ihmisiä ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan vaikkapa syntyperän tai uskonnon perusteella.

Koska Tampereen yliopistossa ei ole olemassa viestinnän laitosta ja siten Putkosen ehdottaman perinpohjaisen keskustelun käyminen on mahdotonta, niin allekirjoittanut tutkijana täältä Tampereen yliopiston journalismin, viestinnän ja median tutkimuksen keskuksesta otan periaatteitani vastaan kopin Putkoselta.

Periaatteitani vastaan siksi, että sivistysmaissa yliopiston tehtävänä olisi esittää kysymyksiä vallanpitäjille, kuten perussuomalaisille. Sen sijaan diktatuurimaissa tilanne on toisin päin, siellä vallanpitäjät kurittavat tutkijoita ja toimittajia kuin entisessä Neuvostoliitossa.

Mutta kuten jo viikko sitten totesin: Putkonen käyttäytyykin kuin fascisti.

No, joka tapauksesa vastaukseni on tämä:

Kun perussuomalaiset julisitvat olevansa median ajojahdin kohteita noin puolitoista viikkoa sitten puoluekokouksessaan, tulkitsin tutkijana aluksi sen olevan hetkellistä viihdettä puoluekokousedustajille.

Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että kyseessä on suorastaan oppikirjamainen strategia, jolla on ainakin kaksi päämäärä:

(1) hallita julkista poliittista keskustelua puolueen osalta ja ohjata se pois parhaillaan käynnissä olevista perussuomalaisille epämiellyttävistä budjetti- ja yhteiskuntasopimusneuvotteluista;

(2) tiivistää puolueen vuotavia rivejä pelottelemalla ulkoisella uhkakuvalla.

Kyse on siis siitä, että hallitus, jossa perussuomalaiset eivät ole ainoastaan mukana, vaan toiseksi isoimpana puolueena, on harjoittamassa täysin päinvastaista politiikkaa, mitä perussuomalaisten äänestäjät ja aktiivit vielä neljä kuukautta sitten uskoivat saavansa äänestäessään puoluetta.

Esimerkiksi vaikuttaa siltä, että perussuomalaisten noustua hallitukseen Suomi antaa jälleen uuden miljardiluokan takauksen Kreikalle ilman, että kukaan uskoisi EU:n lainapolitiikan toimivan toivotulla tavalla; Suomeen on tulossa seuraavina vuosina ennätysmäärä monien perussuomalaisten kammoksumia maahanmuuttajia ja pakolaisia; suomalaisia eläkeläisiä, työttömiä ja opiskelijoita köyhdytetaan entisestään…

Oikeastaan Putkosen manooveri on ymmärrettävä ja ainoa mahdollinen puolueelle nykyisessä tilanteessa, niin allekirjoittanutkin tekisi, jos olisin perussuomalaisilla töissä.

Koska perussuomalaisia ei yhdistä Timo Soinin johtaman puolueen taakse enää yhteinen politiikka tai tavoitteet Suomen suunnan muuttamiseksi, on luotava yhteinen viholliskuva ja uhrina olemisen kokemus. Ne liimaavat puolueaktiivien mielipiteiden kirjon ja pettyneet äänestäjät edes jonkinlaiseksi hallituksi kokonaisuudeksi, jota ohjailla puoluetoimistolta käsin.

Tällainen mediastrategia on tyypillistä fascismille kriisiaikoina, tai paremminkin totalitaariset liikkeet 1900-luvun alkupuolella aiheuttivat kriisiajat, koska ne eivät olisi pysyneet kasassa ilman luomiaan viholliskuvia, mitkä lopulta toteuttivat itsensä maailmansotana.

JiriNieminen
Tampere

Kirjoittaja on 40-vuotias yhteiskuntatieteiden tohtori, sosiologisesti suuntautunut politiikan tutkija ja yhteiskunnallinen aktiivi, joka liioittelee, härnää, väärinymmärtää ja pahoittaa mielensä Uuden Suomen blogipalvelun parhaimpia perinteitä noudattaen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu