Miksi evankelisluterilainen kirkko peittelee kantaansa homoseksuaalisuuteen?
Suomen evankelisluterilaisen kirkon suhteutumisesta Päivi ja Niilo Räsäsen uudessa kirjassa jälleen esiin nostamiin teemoihin homoseksuaalisuudesta syntinä sekä avioliitosta vain ja ainoastaan kahden vastakkaisen sukupuolen instituutiona on jotain samaa kuin keskustan suhtautumisessa keskioluen myynnin kieltämiseen ruokakaupoissa.
Sen jälkeen kun panimoliiton myyrät vihjasivat iltapäivälehdille viime eduskuntavaalikampanjan aikoihin, että keskustan haluaa kieltää keskioluen myynnin ruokakaupoissa Ruotsin mallin mukaisesti, ja iltapäivälehdet tekivät siitä uutisen, tuli keskustan puoluesihteerille kiire selittää, että keskusta ei oikeasti olekaan sitä mieltä kuin puolueen päättävissä elimissä oltiin hiljalleen yksimielisesti päätetty, ainakaan se ei ole tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä.
Samalla tavoin Suomen evankelisluterilaisen kirkon verkkosivuilla homoseksuaalisuutta käsitellään aivan eri sävyyn kuin kirkolliskokous on asiasta päättänyt.
Suomen evankelisluterilaisen kirkon kantaa ei määrittele Helsingin piispa Irja Askola, Turun ja koko Suomen arkkipiispa Kari Mäkinen tai edes se lupasakka seurakuntapastori jostain Ypäjältä, vaan kirkolliskokous: se on kirkon oma eduskunta, sen ylin päättävä elin.
Kirkon verkkosivuilla kerrotaan kuinka homoseksuaalisuudesta käydään keskustelua ja annetaan ymmärtää kirkon joskus aikaisemmin syrjineen homoseksuaaleja. Sen sijaan unohdetaan kertoa, ettei Kirkon virallinen kanta homoseksuaalisuuteen ole muuttunut mihinkään viime vuosina.
Niin ikään jo nyt paheksuntaa edistyksellisissä piireissä kerännyt Niilo ja Päivi Räsänen teos Mistä on kysymys? Avioliitto on, jos ei sanatarkasti, niin ainakin hyvin lähellä sitä, mitä Suomen evankelisluterilaisen kirkon virallinen käsitys avioliittoinstituutiosta pitää sisällään.
Suomen evankelisluterilaisen kirkon edustajat yrittivät jo lokakuussa 2010 syyllistää niitä, jotka erosivat kirkosta kirkon homoseksuaaleja syrjivien näkemysten takia Ajankohtaisen kakkosen niin sanotun homoillan jälkeen, että kirkosta eroajat olisivat sekoittaneet kirkon virallisen kannan ja Päivi Räsäsen näkemykset toisiinsa. Näinhän ei ollut. Kyllä kirkosta eronneet tiesivät jo tuolloin mikä kirkon virallinen näkemys homoseksuaalisuudesta oli – ja on edelleen. Huomattavaa oli myös, että kyseisessä ajankohtaisen kakkosen teemaillassa Räsäsen vieressä istui Tampereen piispa Matti Repo ja hän komppasi täysillä Räsäsen näkemyksiä.
Jos ei muuta, niin kirkon tiedottajat ja ylimmät viranhatlijat ovat oppineet peittelemään kirkon kantaa homoseksuaalisuuteen, koska pelkää uutta eroaaltoa kun taas kansalle selviää kuinka omassa todellisuudessa kirkolliskokouksen enemmistö elää, kuinka kauaksi tavallisten ihmisten ja herätysliiketaustaisten kirkolliskokousedustajien maailmat ovat toisistaan karanneet.
Tällaisen paperin kirkko on saanut aikaiseksi samaa sukupuolta olevien parisuhteita koskien. Kukaan ei tiedä, mikä sen merkitys on sukupuolineutraalin avioliittolain astuttua voimaan:
On merkittävää, että paperissa ei itsessään kerrota, saako tällaisiin rukouksiin käyttää kirkkotiloja vaan siinä on erikseen viittaus kirkkojärjestykseen.
Ilmoita asiaton viesti
Olipa sellaista virkajargonia ettei edes Kela yllä samaan. Minä en ymmärtänyt mitään.
Ilmoita asiaton viesti
Rukous samansukupuolisen parin puolesta ei eroa mitenkään tavallisesta jonkun puolesta rukoilemisesta, siksi paikalla ei niin merkitystäkään. Tässäkin ohjeessa näkyy sama ”ei viitsistä ihan suoraan sanoa,kuinka asia oikeasti on” – mentaliteetti. Ikään kuin kirkolla ei olisi selkeät pasmat asiasta, halutaan pitää yllä ikään kuin jotain, mitä ei ole olemassa.
Ilmoita asiaton viesti
Homoseksuaalisuuteen suhtautuminen ei ole mikään poikkeus. Kirkko on monilta osin kaksinaamainen.
Samalla tavalla kirkko on ummistanut silmänsä kirkkoon kuuluvien ihmisten mitä ihmeellisimmiltä uskonnollisilta näkemyksiltä ja uskomuksilta.
Vain pieni murto-osa kirkon jäsenistä, ehkä todellakin pelkästään kirkolliskokouksen jäsenet, enää uskoo edes osaan kristinopin perusopeista.
Esimerkiksi ruumiin ylösnousemus todellisena tulevaisuuden tapahtumana alkaa nykyihmiselle olla yhtä vastenmielinen kuin toisaalta sielunvaellus kiehtova , kun kuolema kolkuttaa seurakuntalaisen ovelle.
Maallinen rahanahneus selittää kirkon päättäjien täydellisen piittaamattomuuden kristinopin puhtaudesta ja kirkkoon kuuluvien seurakuntalaisten sielujen pelastumisesta.
Ilmoita asiaton viesti
Koska joko ne puoltaa sitä ai ei niin paskaa sataisi niskaa.. joten parempi pitää suu kiinni.
Ilmoita asiaton viesti
Jiri Niäminen! Tamperelaisittain nääs!
Ja kirjotus osuu napakymppiin. Jos oikein olen ymmärtänyt, spn- ajattelu on muhinut kirkon naisteologien parissa kauan, ellei peräti ole jonkinlainen kehto asialle.
Ilmoita asiaton viesti
Keinotekoinen syrjimis-peloite on hiljentänyt niin pohjoiset kuin eteläiset sanomiset ja kannanotot tehokkaasti kristikunnankin löyhemmin sitoutuneella osalla. Pelon ilmapiiri on murrettava! (taisi tulla taistolaiseen tyyliin)
Ilmoita asiaton viesti
Kirkon opin ja tunnustuksen kannalta selkeintä olisi, ettei kirkko käyttäisi avioliittoon vihkimistä tai siunaamista muistuttavia toimituksia samaa sukupuolta olevien parisuhteille eikä sallisi työntekijöidensä tällaisia toimittaa, ainakaan kirkkotiloissa.
Ongelmana tässä on se, että yhä useammalla kirkon papilla on henkilökohtainen vakaumus, jonka mukaan kirkko olisi seksuaalivähemmistöille velkaa samansukupuolisten avioliiton, johtuen aikaisemmasta räikeästä seksuaalivähemmistöjen syrjinnästä ja sellaiseen yllyttämisestä yhteiskunnassa. Toisin kuin monet osasivat aavistaa, myös 1980- ja 1990-luvun tappava AIDS-epidemia loi pohjaa samansukupuolisten suhteiden virallistamiselle, koska kuolemantapauksissa kiinnitettiin huomiota siihen, ettei pitkänkin aikaa edesmenneen kanssa parisuhteessa olleella ollut virallista puolison/lesken asemaa perintöasioissa, osituksessa, asuntoon jäämisessä yms.
Ilmoita asiaton viesti