Naulat uudelleen perustetun SKP:n ja Olavi Mäenpään arkkuihin?

Käydyissä kuntavaaleissa vuonna 1994 uudelleen perustetun SKP:n paikkamäärä tippui kahteen ja siitä tuli viimeistän nyt käytännössä merkityksetön poliittinen liike. Niin ikään Olavi Mäenpää ei enää uusinut paikkaansa Suomen Turun valtuustossa, jossa hän oli vaikuttanut vuodesta 1992 alkaen. Yksi aikakausi suomalaisten pienpuolueiden mikrohistoriassa on päättynyt.

SKP:n uudelleen perustaminen 1990-luvun alussa juontaa alkuperäisen SKP:n sisäiseen hajaannukseen. 1960-luvun lopulta aina 1980-luvun alkuun SKP:ssä oli kaksi rinnakkaista kilpailevaa organisaatiota ja näiden kannattajat: enemmistöläiset eli saarislaiset ja vähemmistöläiset eli taistolaiset.

Kun Neuvostoliitto ei enää kyennyt tai halunnut painostaa puolueen johtoa katsomaan sormienläpi vähemmistöläisten venkoilua, nämä erotettiin puolueen jäsenyydestä.

Vähemmistöläiset muodostivat uuden puolueen nimeltä Demokraattinen vaihtoehto. Kuriositeettina mainittakoon, että sillä oli Suomen puolueista ensimmäisenä naispuheenjohtaja, ja enimmillään kymmenen kansanedustajaa.

Demokraattisen vaihtoehdon tarina jäi kuitenkin lyhyeksi sillä alkuperäisen SKP:n mentyä konkurssiin, vähemmistöläiset ”armahdettiin” ja heidän annettiin tulla mukaan perustamaan vasemmistoliittoa vuonna 1990, jos ja kun osaavat käyttäytyä kunnolla: kunnioittavat enemmistöpäätöksiä eivätkä perusta uudelleen kilpailevaa ”oikeaoppisten” organisaatiota.

Aluksi kaikki meni hyvin ja pätevimmät pääsivät etenemään vasemmistoliitossa. Mutta joukossa oli myös niitä, jotka kokivat – ehkä ihan ansaitusti – olevansa niin sanotusti vilttiketjussa.

Niinpä nämä parin änkyrän lisäksi päättivät perustaa oman puolueen. SKDL eli Suomen kansandemokraattinen liitto oli edelleen olemassa pöytälaatikossa yhdistyksenä ja näinollen sen nimi oli suojattu, mutta SKP:n nimisuoja oli rauennut konkurssissa.

Kiertääkseen alkuperäisen SKP:n velat uusi SKP perustettiin valtaamalla Pakinkylän veljet niminen urheilujärjestö, joka sitten nimettiin uudelleen SKP:ksi ja rekisteröitiin puolueeksi.

Sen lisäksi, että uuden SKP:n onnistui välttämään vanhan SKP:n velat, kaapasi se nimen lisäksi vasemmistoliiton omaisuutta, mikä teki siitä pienpuolueeksi vauraan: vaikka se ei saanut puoluetukea, oli sillä varaa kustantaa omaa lehteä ja palkata työntekijöitä. Tämän takia vasemmistoliitossa ei milloinkaan ole suostuttu yhteistyöhön uudelleen perustetun SKP:n kanssa.

SKP:n etsikkoaika oli vuosituhannen alussa, jolloin Suvi-Anne Siimes oli vasemmistoliiton puheenjohtaja ja Kari Peitsamon julistautuminen kommunistiksi herätti innostusta tai huvittuneisuutta. Jos Suomi olisi ollut yhtä vaalipiiriä, SKP:llä olisi ollut kaksi kansanedustajaa. Kunnanvaltuutettuja puolueella oli kymmeniä, mm. Helsingissä ja Tampereella; Kemissä ja Nokialla peräti kolme. Ilman SKP:n myyräntyötä vasemmistoliitolla olisi ollut muutama kansanedustaja ja useampia kunnanvaltuutettuja enemmän.

Viimeistään kymmenen vuotta sitten puolueen johto olisi pitänyt nuorennusleikata sekä muuttaa nimi. Mutta näin ei tehty ja puolueen lopullinen alamäki alkoi.

Nykyisellä kannatuksellaan SKP ei saisi edes yhtä kansanedustaa, vaikka Suomi olisi yhtä vaalipiiriä. Niin ikään juuri käydyissä kuntavaaleissa SKP menetti lähes kaikki kunnanvaltuutettunsa: ainoastaan Hangossa ja Nokialla on yksi valtuutettu.

Hangon valtuutettu on kuulemma loikkari vasemmistoliitosta, Nokia valtuutettu pitkänlinjan kommunisti, jonka kannattajakunta alkaa olla varsin iäkästä kuten on itse valtuutettukin. SKP:stä ei ole enää edes kiusaksi vasemmistoliitolle, porvarillisemmista puolueista puhumattakaan.

Turun Kauppatorin laidalla sijaitsevan Tinatuopin portsarina ja lättyjä lähiöissä paistamalla poliittiset kannuksensa ansainneesta Mäenpäästä kirjoitan joku toinen kerta enemmän, jos kukaan turkulainen ja paremmin häntä tunteva ei ennätä aikaisemmin. Vai pitäisikö meidän ajatella, että marokkolaissuomalainen Junes Lokka, joka valittiin Oulun kaupunginvaltuustoon, on mustapartaisuudessaan Olavi Mäenpään inkarnaatio?

JiriNieminen
Tampere

Kirjoittaja on 40-vuotias yhteiskuntatieteiden tohtori, sosiologisesti suuntautunut politiikan tutkija ja yhteiskunnallinen aktiivi, joka liioittelee, härnää, väärinymmärtää ja pahoittaa mielensä Uuden Suomen blogipalvelun parhaimpia perinteitä noudattaen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu