Helluntailaiset politiikassa – eli toimiiko Kankaanniemi?

Helluntailiikettä tutkineen ja muun muassa Keski-Suomessa Iso kirja -opiston apulaisrehtorina toiminut Jouko Ruohomäki kirjoittaa kuinka Suomen helluntailiikkeen pää-äänenkannattaja vaikeni täysin Toimi Kankaanniemen valinnasta eduskuntaan vuonna 1987. Kristillisen liiton Kankaanniemi oli Suomen poliittisen historian toinen helluntailainen eduskunnassa. Ensimmäinen oli vuonna 1975 eduskuntaan noussut Ulla Järvilehto, joka edusti samaa puoluetta kuin Kankaanniemi.

Ruohomäki antaa ymmärtää Kankaanniemen kauden olleen käänteentekevä siinä, kuinka helluntailiikkeessä suhtauduttiin (puolue)politiikkaan: Kun keskustalainen pääministeri Esko Aho nimitti kristillisen liiton puheenjohtajaksi pari vuotta aikaisemmin valitun Kankaaniemen kehitysyhteistyöministeriksi, niin Ristin voitto teki hänestä ison jutun.

Tosin suuri yleisö muistanee Kankaanniemen 1990-luvulta lähinnä siitä, että hänen onnistui vetämään salmiakkikossun hetkeksi pois myynnistä ja kristillinen liitto erosi hallituksesta protestiksi sen jälkeen kun Aho oli kiikuttanut Suomen Euroopan unionin jäsenhakemuksen Brysseliin.

Ruohomäki huomauttaa Kankaanniemen itsensä kirjoittaneen lehteen jutun, jossa toteaa muun muassa, ”ettei yhteiskuntaan saanut suhtautua kielteisesti, vaikka menneinä vuosikymmeninä suhde yhteiskuntaan olikin nähty mustavalkoisena, koska yhteiskunta oli ollut jyrkästi jakautunut. Nyt tilanne oli toinen, sillä yhteiskunnallinen kahtiajako perinteisessä mielessä oli hävinnyt”.

Kankaanniemi nähtävästi viittaa vasemmiston ja oikeiston väliseen kahtiajakoon, joka helluntailiikkeelle on ollut 1900-luvulla sikäli ongelmallinen, että liikkeen jäsenet olivat lähes yksinomaan työväenluokkaisia ja kapinoivat porvarillista valtion- tai kansankirkkoa vastaan, mutta suhtautuivat myös kielteisesti ateistiseen sosialismiin ja kommunismiin.

Yhtä merkittävänä käsittääkseni on myös vertailu Yhdysvaltoihin, jossa aikaisemmin politiikan ulkopuolelle jättäytyneet fundamentalistit – kuten heitä aikaisemmin kutsuttiin – 1970-luvulla politisoituivat kristilliseksi oikeistoksi ja vaikuttivat merkittävästi Ronald Reaganin hallintoon seuraavalla vuosikymmenellä ja edelleen George W. Bushin ulko- ja sisäpolitiikkaan 2000-luvulla.

Suomessa kehitys on ollut samansuuntaista noin 20 vuoden viiveellä tai kuten Ruohomäki kirjoittaa: ”Uudelle vuosituhannelle tultaessa helluntailaisten suhde politiikkaan muuttui radikaalisti. Saarnaajien kokoontumisissa ei enää keskusteltu eikä päätetty yhteisistä politiikkalinjauksista. Seurakuntien työntekijöitä osallistui vaaleihin avoimin poliittisin tunnuksin”.

Suomen nykyisessä eduskunnassa on kuulemma viisi helluntailaista kansanedustajaa. Näistä kolme edustaa perussuomalaisia, yksi sosiaalidemokraatteja (ainoana tasa-arvoista tai sukupuolineutraalia avioliittolakia vastaan äänestänyt sosiaalidemokraatti, Harry Wallin) ja yksi kristillisdemokraateiksi nimensä vaihtanutta kristillistä liittoa.

Huomattavaa siis on, että nykyisessä eduskunnassa kristillisdemokraateista ainoastaan puolueen puheenjohtaja Sari Essayah on helluntailainen, ja perussuomalaisista on tullut eduskunnan helluntailaisin puolue jopa siinä määrin, että Kankaanniemi päätti loikata vuonna 2013 kyseiseen puolueeseen ja onnistui nousemaan takaisin kansanedustajaksi vuonna 2015.

Tästä seuraa kaksi jatkokysymystä:

Miksi helluntailaiset diggaavat perussuomalaisesta populismista? Onko ymmärrettävä vaikkapa Carl Schmittin poliittista teologiaa mukaillen, että yhdistävänä tekijänä on usko ihmeisiin tai siihen, että päivänpolitiikka olisi palautettavissa hyvän ja pahan väliseen taisteluun kuin Timo Soinin puheissa (ennen kuin tästä tuli ministeri ja Audin takapenkki alkoi viehättämään liikaa) tai Jussi Halla-ahon Eurabia-salaliittoteorioita kopioivissa blogikirjoituksista kymmenen vuoden taikaa.

Olen tästä kirjoittanut aikaisemmin, ja tulen varmasti kirjoittamaan tulevaisuudessakin.

Mielenkiintoinen kysymys on Kankaanniemen toimiminen poliitikkona ja vielä mielenkiintoisempi tai ihmeellisempi kysymys on se, kuka häntä äänestää. Salmiakkikossun kieltäjästä on tullut vahvojen oluiden ruokakauppamyynnin puoluestapuhuja ja moraalivartijan maskin alta paljastui törkyviestejä lähettelevä häntäheikki. Kuitenkaan hänen seurakunnalleen tai vaimolleen tämä ei ole ollut ongelma tai siis olivat valmiita osoittamaan kristillistä anteeksiantamusta.

Helluntailiikkeen ulkopuolinen voisikin kommentoida tähän, että ainoa kristillinen moraali on kaksinaismoraalia tai siis nimenomaan kristillinen anteeksiantaminen mahdollistaa moraalittoman käyttäytymisen sikäli kun (hetero)seksististen viestien lähettäminen on edes synti kristillisissä piireissä. Nehän vaan todistavat luomisjärjestyksestä: nainen on miehen alamainen, ja polyamoria on loppupeleissä jees, koska Vanhan testamentin patriarkat jne.

Tai siis miten muuten on mahdollista selittää Kankaannimen muhkeaa äänisaalista vuoden 2015 eduskuntavaaleissa ja se, että hän on nyt perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja?

JiriNieminen
Tampere

Kirjoittaja on 40-vuotias yhteiskuntatieteiden tohtori, sosiologisesti suuntautunut politiikan tutkija ja yhteiskunnallinen aktiivi, joka liioittelee, härnää, väärinymmärtää ja pahoittaa mielensä Uuden Suomen blogipalvelun parhaimpia perinteitä noudattaen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu