Edustaako Touko Aalto uudenlaista miespoliitikkotyyppiä?
33-vuotias Touko Aalto valittiin vihreiden puheenjohtajaksi puolueen kesäkokouksessa Tampereella 17.6.
Aalto on ensimmäisen kauden kansanedustaja ja kolmannen kauden kaupunginvaltuutettu Jyväskylästä. Hänen vastaehdokkainaan olivat sosiaalipolitiikan tutkija ja Helsingin kaupunginvaltuutettu Maria Ohisalo, helsinkiläinen tuore kansanedustaja Emma Kari ja kuusamolainen ympäristöaktivisti Mika Flöjt.
Poliittista linjaansa Aalto on luonnehtinut sosiaaliberaaliksi markkinataloudeksi.
Nuorekkaan miehen valitseminen suurella ääntenenemmistöllä vihreiden kaltaisen vapaamielisen puolueen johtajaksi ei ole vain suomalainen ilmiö. Heidät on koettu vastavoimana vanhoillisille ja populistille voimille, joiden vaikutusvalta politiikassa on lisääntynyt vuoden 2008 talouslamasta alkaen.
Kanadassa pääministeriksi vuonna valittu liberaalipuolueen Justin Trudeausta on tullut juhlittu seksisymboli sosiaalisessa mediassa ja iltapäivälehdistössä. Yhdysvaltojen presidentinvaalien kampanjoissa Bernie Sanders nähtiin nuorempien ikäpolvien keskuudessa vastavoimana Donald Trumpille.
Ranskan presidentinvaaleissa Emmanuel Macronia ei äänestetty ainoastaan vaihtoehtona niin sanotuille kansallismielisille, vaan myös yhteiseurooppalaisen projektin ja uusliberaalin talouspolitiikan jatkuvuuden takaajana. Sittemmin hänen kuherruskuukautensa median ja äänestäjien kanssa on tosin kärsinyt kolauksia.
Eikä kyse ole ainoastaan politiikasta. Myös yritysmaailmassa Teslan ja SpaceX:n toimitusjohtaja Elon Muskin tai Applen toimitusjohtaja Tim Cookin kaltaiset nuorekkaat miehet nähdään mediassa messiaina, jotka vapauttavat meidät vanhasta teollisesta kapitalismista.
Mutta mitä tämä kaikki kertoo myöhäismodernin politiikan sukupuolijärjestelmästä?
Vastauksen kysymykseen ja loput Tuoko-Poukoa käsittelevästä artikkelista voit lukea nyt ilman erilliskoirvausta Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteellisestä verkkolehdestä nimeltä Alusta.
Aalto on tähän asti ollut mitä perinteisin miespuoluejohtaja.
Ilmoita asiaton viesti
Vähän samanlaisiin johtopäätöksiin tulen tuon pohdiskelevan esseen lopuksi.
Ilmoita asiaton viesti
Ei se mitään, kunhan ei ole mikään tällainen ”kansanomaisen kansallismielinen ääri-arvokonservatiivi”.
Nämä viimeksimainitut on pelottavia ja jos ne torjutaan uuden sukupolven perinteisillä politikoilla, kuten Aalto, miin se käy.
Ilmoita asiaton viesti
Myös PS vaihtoi vanhan arvokonservatiivisen puheenjohtajan nuorempaan ja liberaalimpaan.
Ilmoita asiaton viesti
Mjoo, perussuomalaisten puheenjohtaja on takuulla erinomainen esimerkki mieheyden moninaistumisesta.
Kuka olisi vielä kaksikymmentä vuotta sitten voinut uskoa, että siviilipalveluksen käynyt nörtti, joka on koulutukseltaan kuolleen kielen tohtori, olisi valittu niin sanotun kansallismielisen puolueen puheenjohtajaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Toden totta. Niin muuttuu maailma.
Ilmoita asiaton viesti
Lisäksi tämä puheenjohtaja on selvääkin selvemmin juuri sen ”sivistyneistö-eliitin” edustaja, jota vastaan puolue on käynyt ”vihapuhekamppanjaa” koko olemassaolonsa ajan.
Ilmoita asiaton viesti
Eikö perinteisen menestykseen ja pitkään uraan pyrkivän miespoliitikon imagonrakennukseen ole pikemminkin kuulunut, joitakin sääntöjä vahvistavia lukuunottamatta, juurikin vakavamielinen perhe ja uskollisuus sekä nimikristillisyys. Ei ihan ameriikkalaisten perhearvojen mitassa mutta kuitenkin. Aalto taitaa olla profiloinut lehtitietojen mukaan hieman vapaamielisemmäksi ainakin tässä suhteessa.
Toki rakennellut imagot ovat säröilleet ja raoista on milloin pilkistellyt kypsiä uuniperunoita, milloin livahdellut puutarhanhoitoa käsitteleviä tekstiviestejä. Ne lienevät ennemmin suunnittelemattomia kampanja-apparaatin lipsahduksia kuin suunniteltuja tekoja. Poliittiset paimenet eivät saa poliittisia eläimiä pysymään karsinoissaan.
En jaksa uskoa meidän siirtyneen niin pitkälle postpatriarkaaliseen ja postkonservatiiviseen aikaan. Pikemminkin 1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun vapaamielisyyshalukkaasta wannabee-likihippiydestä on siirrytty takaisin — kunnes taas joskus heiluri heilahtaa. Olisiko Aalto yksi uuden heilahduksen airut?
Ilmoita asiaton viesti
”Olisiko Aalto yksi uuden heilahduksen airut?”
En tuntenut Aaltoa millään tavalla kun päätin poiketa kahvilla vihreiden teltalla.
Siellä teltan perällä, vähän hämärässä, seisoi pitkä ja partainen mies, ei niin nuoren näköinen, pikemminkin neandertarilaisen näköinen, ulkonevine silmäkulmineen.
En muista paljon mitä puhuttiin, mutta yritin siinä jotain huulenheittoa, tavalliseen tapaani. Ei se ”neandertarilainen” jaksanut minun kanssani silloin huulta heittää, keskittyi paremminkin siihen teltalla vierailevaan täti- ja setäporukkaan. No, setähän minäkin olen, vaikka en itseäni sellaiseksi koe.
Mutta kun yritin siinä huulta heittää Aalto katsahti minuun sillä tavoin että siitä katseesta näki kyllä että hän tajusi. Vaikka hän ei ryhtynytkään minun kanssani juttusille tajusin että hänellä olisi kyllä ollut asiaa.
Ei minun kanssani jutteleminen olisi siinä tilanteessa hänen asiaansa edistänytkään, eikä se olisi mitenkään viisastakaan ollut.
Että sellainen mies.
Aloin tarkemmin miettimään tätä Aalto-asiaa vasta sen jälkeen kun hänestä tuli ääniharava. Sitten en enää yhtään inmetellytkään miksi hänestä tuli puheenjohtaja ja vaistoni sanoo että hänestä tulee vielä muutakin, ehkä ministeri, ehkä pääministeri.
Ilmoita asiaton viesti
Touko Aallosta en osaa vielä sanoa mitään, mutta luoja meitä varjelisi täysin todellisuudesta vieraantuneista vihreistä, sillä niitä on paljon!
Ilmoita asiaton viesti
Mielenkiintoinen selonteko.
Ilmoita asiaton viesti