Aluepolitiikka poikien heikentyneiden pisa-tulosten syynä?

Olin eilen torstaina opetus- ja kulttuuriministeriössä kuuntelemassa esitelmää suomalaisten koululaisten pisa-tuloksista tasa-arvoasiain neuvottelukunnan jaoston asiantuntijajäsenenä. Mitään radikaalia uutta esitelmässä ei ollut allekirjoittaneelle, joka julkisen keskustelun lisäksi on seurannut asiantuntijapuheenvuoroja pisa-tuloksista – paitsi yksi näkökulma.

Tilannekuva on siis se, että vuodesta 2006 suomalaisten poikien pisa-tulokset ovat heikentyneet. Eivät niin paljon kuin julkisesta keskustelusta voisi kuvitella – erot kärkimaiden, joihin Suomi siis yhä kuuluu, kesken ovat vähäisiä –, mutta huolestuttavaa on nyt jo 10 vuotta jatkunut suuntaus.

Sen sijaan tytöillä ei vastaavaa pudotusta ole tapahtunut.

Tutkijoilla ja asiaa pohtineilla virkamiehillä ei ole yksinkertaista selitysmallia siitä, mistä tämä poikien oppimistulosten keskimääräinen laskusuunta johtuu.

Keskimääräinen siksi, että kaikkia poikia tämä laskusuunta ei näytä koskevan, vaikka sekä parhaimpia tuloksia saaneiden määrä laskee ja heikoimpia tuloksia saavien määrä nousee.

Yksi osatekijä tilastojen mukaan näyttäisi olevan sosiaaliekonomiset tekijät. Aikaisemmin niillä ei ollut samanlaista merkitystä.

Tilannetta voisi tilastoihin viittaamalla kuvata siten, että vielä vajaa sukupolvi sitten poika seurasi perheen koulutetumpaa urapolullaan, nyt heikommin koulutettua. Esimerkiksi jos yhdellä vanhemmista on korkeakoulutettu ja toisella ammatillinen tutkinto, niin nyt yhä useammasta tällaisten vanhempien pojasta tulee toisen asteen tutkinnon suorittanut.

Onko tämä yhteiskunnan vika vai onko yksilöllä motivaatio-ongelma. Tämän kysymyksen jätän avoimeksi ja se riippuu siitä mistä roikkuu, miten asia käsitteellistetään.

Mutta sosiaaliekonomisia tekijöitäkin merkittävämpi – ja tämä on se uusi näkökulma, mihin en ole törmännyt julkisessa keskustelussa – on alueellinen tekijä.

Oppimistulokset ovat alkaneet eriytymään asumispaikan perusteella: Helsingissä ja suuremmilla paikkakunnilla oppimistulokset eivät ole tippuneet samaan tahtiin kuin maaseutupaikkakunnilla.

Ehkä tällä on yhteys edelliseen kohtaan?

Muuttotappioalueilla pojilla ei ole motivaatiota opiskella ja nousta vaikkapa työväenluokasta keskiluokkaan – tai oikeammin heidät sosiaalistetaan työävenluokkaan.

Seuratessani torstaina keskustelua mieleeni tuli heti Birgminhamin yliopiston kulttuurintutkimuksen tutkimuskeskusta – siis sen, mikä Margaret Thatcherin hallinto sitten lakkautti, koska se ei sopinut hänen ideologiaansa – edustaneen Paul Willisin klassikkoteos Koulun penkiltä palkkatyöhön.

Anekdootinomaisesti eräs keskusteluun osallistunut esitti, että hän on nähnyt kuinka haja-asutusalueella poikia, jos ei nyt painosteta, niin ainakin vihjataan valitsemaan ammattikoulu, jotta paikkakunnan ainoa oma toisen asteen oppilaitos saisi oppilaita tarpeeksi.

Itsekin olen tullut jo aikaisemmin samaan johtopäätökseen: valtion tuet oppilaitoksille pakottaa koulujen rehtori (jotka mahdollisesti ovat vieläpä kunnallispolitiikassa mukana), katsomaan läpi sormien ammattikoulujen oppilaiden tekemistä tai oikeamminkin tekemättä jättämisiä (ja mahdollisesti toisten häiritsemistä, mikä vaikuttaa koko luokan oppimistuloksiin), jotta he pysyisivät kirjoilla koulussa. Koulu kun saa rahoitusta mm. oppilasmäärän perusteella.

Joka tapauksessa, jos oppilaspulasta kärsivään ammattikouluun pääsee käytännössä minkälaisella peruskoulun päästötodistuksella tahansa, eikä unelmoi lukiosta tai korkeakoulututkinnosta (toisin kuin enemmistö tytöistä näyttää tekevän), niin se ei takuulla motivoi peruskoulussa ja pisa-tulokset jäävät näiden oppilaiden kohdalla heikoiksi.

JiriNieminen
Tampere

Kirjoittaja on 40-vuotias yhteiskuntatieteiden tohtori, sosiologisesti suuntautunut politiikan tutkija ja yhteiskunnallinen aktiivi, joka liioittelee, härnää, väärinymmärtää ja pahoittaa mielensä Uuden Suomen blogipalvelun parhaimpia perinteitä noudattaen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu