Mitä Timo Soini sai luottamusäänestyksestään?

Perjantaina äänestettiin perussuomalaisten äänillä eduskuntaan ja hallitukseen nousseen ja nykyään smurffipuoluetta edustavan ulkoministeri Timo Soinin asemasta.

Politiikan tutkijat ja toimittajat ovat kommentoineet tapausta. Eräskin Helsingin Sanomien Amerikan ihmemaassa asuvat gollumnisti leimasi kyseisen äänestyksen identiteettipolitiikaksi.

Politiikasta enemmän ymmärtävät kutsuivat äänestystä esimerkkinä intressipolitiikasta, työvoiman ja pääoman välisestä ristiriidasta; kamppailuna siitä, kuinka paljon tulevaisuudessa työntekijöiden tuottamasta lisäarvosta annetaan kapitalisteille, miten työntekijät saavat nauttia työnsä hedelmistä; mikä on ay-liikkeen asema seuraavalla vuosikymennellä.

Sillä smurffit ilmoittivat, että jos Soini saa epäluottamuslauseen, koko puolue lähtee hallituksesta.

Tämä olisi tiennyt hallituksen kaatumista, ja se olisi taasen tiennyt elinkeinoelämän keskusliiton ajamien uudistusten eli työntekijöiden aseman heikennysten keskeytymistä.

Sosiaalidemokraattien kannatus on nousussa ja lähitulevaisuudessa ei löytyne toista tilaisuutta, missä hallituksessa istuisi äänettömänä yhtiömiehenä smurffipuolueen kaltainen outous: nykyisiä hallituspuolueita kannattaa gallupien mukaan vain kolmannes suomalaisista.

Tällaisessa tilanteessa on siis ymmärrettävää, että kokoomuksen ja keskustan puheenjohtajat käskevät kansanedustajiaan rajoittamaan sananvapauttaan, jotta Soini voisi virkamatkoillaan tulevaisuudessakin kävellä yhteisesti sovitun hallitusohjelman ylitse ja ympäri.

Mutta mitä Timo Soini tällä kaikella saavutti, miksi asia on niin tärkeä hänelle?

Kysymystä voi tarkastella muun muassa psykologisesti pohtimalla hänen äitisuhdettaan tai sitten politiikan tutkimuksen näkökulmasta. Koulutukseni takia valitsen jälkimmäisen.

Soinin poliittiset elämänkerrat lukeneet tietävät, että ulkoministerimme on rakentanut ympärilleen narratiivin, missä 1980-luvun kokemukset ovat keskiössä: kun Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa alkoi näyttämään siltä, että naisten pappeus hyväksytään, niin Soini päätti liittyä uskontokuntaan, joka Lutherille edusti antikristusta. Samoihin aikoihin Soini liittyi Suomen maaseudun puoluseeseen. Toisin sanoen, misogynia ja nostalgisoitu kuva periksiantamattoman Karol Józef Wojtyłan ajasta on ollut alusta alkaen Soinin poliittisen imagonrakennuksen keskiössä, ja selittää myös nykyisyyttä.

Vuonna 2015 noustuaan perussuomalaisten äänillä hallitukseen Soini on joutunut enemmän tai vähemmän antamaan kaikissa turuilla ja toreilla lupaamissaan asioissa periksi, kansankielellä pettämään lupauksensa. Mutta kovan ytimen hän on halunnut säilyttää.

Olisi psykologisoivaa sanoa tämän johtuvan siitä, että asia on tärkeä Soinista itselleen. Enemmänkin kyse on siitä, että hän haluaa kaatua saappaat jalassa.

Kaiken lisäksi on mahdollista, että Soini vielä kerran asettuu kansanedustajaehdokkaaksi ja Uudenmaan vaalipiirissä voi olla sen verran äänestäjiä, joilla misogynia on niin vahvoilla, että heille riittää Soinin meritoitunut edes tässä yhdessä asiassa, vaikka on pettänyt kaikki muut lupauksensa, ja hän tullee valituiksi Jussi Niinistön – jota taasen äänestävät ne, joille YLE:n haukkuminen on äänestämisen arvoinen asia, vaikka Niinistö itse jäänyt niin ikään valheista kiinni – kanssa ainoina smurffien kansanedustajina.

Tätä episodia on sitten Soinin ja hänen kannattajiensa on kiva muistella eläkkeenä kiikkustuolissa kun mitään muutakaan hillotolppaa ei Sipilän hallitus ole hänelle antamassa.

JiriNieminen
Tampere

Kirjoittaja on 40-vuotias yhteiskuntatieteiden tohtori, sosiologisesti suuntautunut politiikan tutkija ja yhteiskunnallinen aktiivi, joka liioittelee, härnää, väärinymmärtää ja pahoittaa mielensä Uuden Suomen blogipalvelun parhaimpia perinteitä noudattaen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu