Politiikka talouden ideologisena ylärakenteena

Olettakaamme, että Karl Marx oli oikeassa ja politiikka ideologisena ylärakenteena heijastaa aina kunkin aikakauden taloudellista perusrakennetta.

Kapitalismi tunnetusti kriisiytyy joidenkin vuosikymmenten välein ja sen vääntäytyy uuteen asentoon, mikä tarkoittaisi sitä, että politiikka menee niin sanotusti uusiksi.

Vuoden 1929 pörssiromahdusta seurasi Yhdysvalloissa new deal -politiikka, mikä vakautettiin kansainvälisesti Bretton Woods -järjestelmällä sotien jälkeen.

Tämä oli myös vasemmiston kulta-aikaa: kapitalistit laitettiin ahtaalle, oli täystyöllisyys ja eurooppalaiset hyvinvointiavaltiot syntyivät, kansakunnat vaurastuivat. Toisaalta tämä oli myös kurinpidollisen valtiovallan kukoistuskautta, normeista poikkeamista ei katsottu hyvällä.

Bretton Wood -järjestelmä loppui vuonna 1971 ja rahaa alettiin Yhdysvalloissa luomaan – ainakin melkein – tyhjästä, mistä seurasi teoreettinen mahdollisuus rajattomaan velkaantumiseen.

Politiikassa tästä seurasi oikeiston valtakausi. Hyvinvointivaltiota ei seuraavilla vuosikymmenillä peruttu, mutta palveluita yksityistettiin ja kilpailutettiin; vapaakauppaa edistettiin.

Nuoriso-ongelma ratkaistiin länsimaissa vapauttamalla eli itsenalistamalla hipit, homot, feministit ja punkkarit jupeiksi, kapitalistisen talouden kyseenalaistajista tuotannontekijöiksi. Jussi Vähämäkeä lainaten: vanhan talouden paheista tuli uuden talouden hyveitä.

Neuvostoliitto ei sen sijaan pystynyt ratkaisemaan nuoriso-ongelmaa, se meni ja romahti,

Suomeen tämä kapitalismin murros saapui vasta 1980- ja 1990-luvun vaihteessa, mikä ilmeni syvänä lamana ja seuraavien vuosikymmenien kokoomusvetoisena politiikkana, Euroopan integraationa ja yhteiskunnan moninaistumisena ja ihmisen atomisoitumisena.

Vuonna 2008 alkaneen talouskriisin jälkeen niin politiikka kuin talous ovat jälleen vääntäytyneet uuteen asentoon. Alan Greenspan joutui myöntämään: Ayan Rand oli väärässä.

Vaikuttaa siltä, että valtion obligaatioiden miinuskorko ei olisikaan hetkellinen anomalia, vaan uusi normaali. Tämä laittaisi kansantaloustieteen oppikirjat ja ennen kaikkea talouskuripolitiikkaan vedonneet Petteri Orpon tai Angela Merkelin kaltaiset populistipoliitikot vaikeaan asemaan.

Porvarit nukkuvat niin huonosti, että ajatushautomo Libera palkkasi Tere Sammallahden trollikseen, oikeistodemarit ovat jo kuolleet sukupuuttoon; eurooppalaiset hallitukset ovat heikkoja. Jopa Kiinassa – tai ainakin Hong Kongissa – on isoja mielenosoituksia.

Iso-Britannian ero Euroopan unionista ja Donald J. Trumpin kauppatullit osoittanevat sen, voiko talouskasvua olla sittenkin ilman globaalia vapaakauppajärjestelmää.

Niin ikään saamme nähdä johtaako ihmisten vapaan liikkuvuuden rajoittaminen työläisten vaurastumiseen ja kapitalistien köyhtymiseen – vai käykö toisinpäin.

Yhteiskuntien moninaistuminen ja fragmentoituminen jatkuvat, minkä ansiosta demokratia voi paremmin kuin pitkään aikaan. Naiset ovat astuneet politiikan huipulle Euroopassa.

JiriNieminen
Tampere

Kirjoittaja on 40-vuotias yhteiskuntatieteiden tohtori, sosiologisesti suuntautunut politiikan tutkija ja yhteiskunnallinen aktiivi, joka liioittelee, härnää, väärinymmärtää ja pahoittaa mielensä Uuden Suomen blogipalvelun parhaimpia perinteitä noudattaen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu