Keskustan sininen tulevaisuus?

Keskusta on ollut menestyksekkäin puolue eduskuntavaaleissa 2000-luvulla. Se on noussut kannatetuimmaksi – jäsenmäärältään se on ollut kokoajan suurin – puolueeksi vuosien 2003, 2007 ja  2015 eduskuntavaaleissa.

Sen on hurjan hyvin puolueelta, jonka juuret ovat agraari-Suomessa ja suojeluskunnassa.

Ja aina puolue on kyennyt uudistumaan, mutta kykeneekö se sitä enää.

Keskeisin keskustan tapa menetystä politiikassa sitten Esko Ahon työreformin on ollut kuunnella kokoomustakin herkemmällä korvalla EK:n ja Suomen yrittäjien lobbareita.

Mutta tämä on ollut vaikeaa sen jälkeen kun vaalirahoituslakeja on alettu oikeasti noudattamaan, taulukauppa kehyttien maakuntien Suomen nimeen on vaikeutunut, pitäisi saada suoraan rahaa (ja poliittista ohjausta) etelärannasta.

Tilannetta ei helpota se, että keskustan kannattajakunta halusi SDP:n kanssa punamultayhteistyötä, mikä on taasen ristiriitaista suhteessa edellä mainittujen etujärjestöjen agendalle.

Toinen keskustan ongelma on kärnäily.

Kärnäilyllä tarkoitetaan sitä, että keskustan politiikasta on tullut reaktiivista tai suorastaan pelokasta suhteessa perussuomalaisiin puolueen kannatuslaskun myötä.

Kyseessä on eräänlainen itseään vahvistava kehä: mitä enemmän keskusta yrittää myötäillä perussuomalaisten kannanottoja, sitä enemmän keskusta menettää otettaan olemuksestaan ja sitä enemmän potentiaalisia äänestäjiä valuu keskustasta perussuomalaisiin.

Tätä menoa keskustalle on käymässä kuin Siniselle tulevaisuudelle: puolueelle ei enää löydy omaa ekologista lokeroaan eloonjäännin kamppailussa; kevytpersuilu hallituksessa on kuolemaksi.

Kärnäily on saanut nimensä kansanedustaja Mikko Kärnältä, jonka käyttäytyminen sosiaalilessa mediassa on esimerkki edellä kuvatusta itseään vahvistavasta kehästä.

Tämä kaikki olisi vältettävissä, jos keskustan nykyinen puheenjohtaja Katri Kulmuni ei olisi osoittautunut heikommaksi johtajaksi kuin kukaan olisi kyennyt kuvittelemaan: hän ei ole ainoastaan saanut Mikon kärnäilyä kuriin, vaan sortui siihen jopa itse tehdessään internet-kyselyn siitä, pitäisikö Suomen noudattaa sopimiaan ihmisoikeussopimuksia ja lakia. Niin ikään Juha Sipilä yhdessä yrittäjäkavereiden kanssa päätti vaihtaa Kulmunin selän takana liian työntekijämieleisen Suomen pääministerin nuorempaan tehden Kulmunista vain ja ainoastaan viestinviejän, joka ei edes tiennyt mitä pitäisi sanoa tiedotusvälineiden tai SDP:n edustajille. Lisäksi Suomen uusi pääministeri eli SDP:n Sanna Marin on niin kirkas tähti politiikan taivaalla, että Kulmuni on lopullisesti jäänyt hänen varjoonsa.

On kyseenalaista, voiko edes Annika Saarikon paluu äitiyslomalta pelastaa keskustaan, löytääkö keskusta enää omaa lokeroaan Suomen poliittisessa ekologiassa.

JiriNieminen
Tampere

Kirjoittaja on 40-vuotias yhteiskuntatieteiden tohtori, sosiologisesti suuntautunut politiikan tutkija ja yhteiskunnallinen aktiivi, joka liioittelee, härnää, väärinymmärtää ja pahoittaa mielensä Uuden Suomen blogipalvelun parhaimpia perinteitä noudattaen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu