”Mitään ei pitäisi enää polttaa”

Näin Feena Swart hollantilaisesta puhtaan ilman komiteasta kiteyttää mielenosoituksessa puun polttoa vastaan EU-parlamentin edessä (HS 16.11 s A13). Artikkelissa kerrotaan, kuinka biomassan polttamisella ei ole mitään tekemistä ilmastonmuutoksen torjunnan kanssa (”se vaikuttaa olevan  vain tuottoisa bisnes”). Turve ja hiili eivät hänen mukaansa ole parempia vaihtoehtoja. Swart jatkaa arvostelemalla suomalaista metsänhoitoa mainiten kasvulukujen johtuvan määrästä, ei laadusta.  Tähän haluan jälleen siteerata lapsuuskylän vanhinta, joka kertoi metsien olleen 1930-luvulla pusikoita, kunnes nykyaikainen metsänhoito aloitettiin.

Mielenosoitukseen osallistuneen, Suomessa asuvan englantilaisen, aktivisti Sommer Ackermanin tietojen mukaan Suomesta on vaikea löytää metsiä, joita ei ole hakattu. Hän jatkaa: ”Teidän presidenttinnekin kertoi Glasgow’ssa, miten hyvin Suomessa metsiä hoidetaan, mutta todellisuudessa kyse on tuhosta”.  Tähän taas lisäisin, jotta kotimme viisi tulisijaa lämpiää 2,5 ha:n metsäpalstani nk roskapuulla. Sitä on siellä yli tarpeen (12 kiintokuutiota/v)  johtuen siitä, että palsta oli edellisen omistajan aikana ”luonnontilassa” toistakymmentä vuotta.

Swartin mukaan tarvitaan aitoja uusiutuvia vaihtoehtoja ja niihin pitäisi investoida voimakkaasti. Ackermanin mukaan ei ole aktivistien asia kertoa, mikä voisi olla puun polton vaihtoehto. ”On syytä kuunnella, mitä tiede sanoo”.  Näitä Greettoja piisaa.

Artikkelin lopussa kerrotaan, kuinka suurimman osan uusiutuvasta energiasta tuottaa metsäteollisuus sivuvirroillaan.

Lehden edellisellä aukeamalla on seitsemän palstan juttu kivihiilestä luopumisesta ja  korvaamisesta. Vaihtoehdoksi mainitaan metsäteollisuuden sivuvirrat, puu ja biomassa. Sivulauseessa mainitaan maakaasun olevan kivihiiltäkin merkittävämpi polttoaine.

Tietenkin aukeaman loput kolme palstaa täyttää tulevan ympäristöministerin haastattelu.

Tuulivoimasta ei hiiskuttu sanallakaan. Pääkaupunki onkin ulkoistanut ympäristöntuhoajamyllyt periferiaan. Syyt löydät monista Juhani Putkisen ansiokkaista kirjoituksista mm täältä US Puheenvuorosta.

Glasgow’n kokouksen laihoista tuloksista jo voi tehdä johtopäätöksen, jonka mukaan aktivistien kannattaa osoittaa mieltään lämpimissä maissa. Suomen energiapolitiikka on jo nyt riittävän ahtaalla, eikä kaipaile vaihtoehdottomia kieltoja ja vaatimuksia.

Suomessa ilmastoasiat ovat paljon paremmin hoidettu, kuin useimmissa keski-Euroopan maissa. Metsien prosentti pinta-alasta kertoo jo jotain paatuneemmallekin. Vieläpä se hiilineutraalisuuskin taitaa olla mallikelpoinen.

Otsikon ohje on oiva keuhkoahtaumapotilaalle.

+7
jjrposti
Muut Tuusula

Itsenäinen, keskustaoikeistolainen arkirealisti.
Ei-minkään puolueen jäsen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu