Pässejä naruissa

Hovi- ja korkeimmanoikeuden käsittelyä saa maassamme odotella vuositolkulla. Varsinainen asia on usein jo unohtunut tahi uutisarvoltaan vanhentunut.

Jotkut asiat sentään pidetään valokeilassa, varsinkin, kun ne ovat median omaa agendaa myötäileviä (ks Kalle isokallion blogi).

Karkein, jo unohtunut esimerkki on persumielinen freelancetoimittaja Juhana Vauhkoo, joka suuressa neroudessaan hakee korkeimmalta oikeudelta ennakkopäätöstä, jonka mukaisesti hänelläpä on oltava yksinoikeus herjata ja haukkua vääriä mielipiteitä esittäviä hänen mielestään ali-ihmisiä.

Tyhmä persu-Juhana oli alunperin vain natsikumppaneilleen tarkoitetussa sisäisessä naamakirjapäivityksessä todennut omaan artikkeliinsa liittyen ja esimerkkinä kohtaamastaan halveksunnasta, jotta turkulainen vihertaistolainen Mines Lokanpää on stalinistikommunistiääliö. Jonkun petturin toimesta kirjoitus levisi somessa, kuin kulovalkea.

Toveri Mines vei käräjille ja vaati rangaistusta kunnianloukkauksesta ja voitti jutun.

Persurasisti-Juhana sai  nimelliset sakot ja nekin ynnä oikeudenkäyntikulut maksoi persuja lähellä oleva likasankojournalistiyhtymä.

Sama peli jatkui hovissa. Pölhöpersumaiseen tapaan tomppelipersu-Juhana hävisi ja likasankopersut maksoivat.

Kuten yleisesti tiedetään, kaikki persupoliitikot ja heidän äänestäjät ovat rasisti-idiootteja, niin tietenkin tämä turha, selvä asia pitää nyt saada korkeimpaan oikeuteen.

Kirjoitin  keissistä tänne, koska eihän tällaisesta persuhölmöilystä missään valtamediassa mitään kuitenkaan mainittaisi, mutta arvatkaas, jos poliittiset aatteet olisivat toisin päin, niin jopas ylen puolen päivän radiouutiset julistaisivat tärkeää tietoa kaikelle kansalle, sensijaan, että ks Kalle isokallion blogi

+2
jjrposti
Muut Tuusula

Itsenäinen, keskustaoikeistolainen arkirealisti.
Ei-minkään puolueen jäsen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu