Turpeen tilalle tyhjästä nyhjäistyä energiaa.

Aamun HeSa s B13 kertoo meille, kuinka turpeen energiakäyttö vähenee maassamme vauhdilla, jopa reilusti etuajassa. Me EOI (Emma on idolimme) yhdistyksen ainaisjäsenet otamme tiedon ilolla vastaan. Saamme töpseliin saastuttavan uusiutuvan kotimaisen sijaan lähes pelkästään ilmaista, päästötöntä tuuli- ja aurinkoenergiaa sillä mainitun kolmen palstan artikkelin mukaan turvevoiman tilalle on tulossa Seinäjoelle uusi biokattila ensi syksynä, minkä lisäksi ”lämmitystä tullaan tuottamaan sähköllä silloin, kun sähkön hinta on edullista”.  Muusta korvaavasta ei ollut minkäänlaista mainintaa.

Aiheutuva loppu energiavaje korvattaneen otsikossa mainitsemallani tyhjästä nyhjäistyllä energialla vai jäikö artikkelista puuttumaan jotain oleellista?

Vieressä on kahden palstan juttu otsikolla ”IEA: Halvempi energia vaatii isoja uudistuksia”

Lainaan tähän pari pätkää:

”Uusiutuvien energiamuotojen tuottama energiamäärä kasvoi (viime vuonna), mutta hiilivoiman ja maakaasun käyttö lisääntyi myös ennätyslukemiin. Energiateollisuuden on muututtava nopeasti, jos hintojen ja päästötasojen halutaan pysyvän maltillisempina, energiajärjestö varoittaa.  Koska sektorilla ei ole näkyvissä nopeampaa rakenteellista muutosta, kasvava kysyntä tulevien kolmen vuoden aikana voi johtaa markkinaheilunnan lisääntymiseen ja päästöjen kasvuun.”

Me EOIn ainaisjäsenet olemme vakuuttuneita siitä, että Suomessa eivät päästöt kasva, vaan ainoastaan markkinaheilunta lisääntyy ja rutkasti.

+12
jjrposti
Muut Tuusula

Itsenäinen, keskustaoikeistolainen arkirealisti.
Ei-minkään puolueen jäsen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu