Radioaaltojen sulkeminen vaikeaa, nettiin verrattuna

Uutistietojen mukaan Venäjän viranomaiset ovat nyt estäneet Yleisradion nettisivujen seuraamisen maassa.  Ennen nettiaikaa Yle lähetti  Venäjälle,  ja muualle Suomen rajojen ulkopuolelle, radioaalloilla suoraan kuuntelijain vastaanottimiin.  Se tekniikka voitaisiin vaientaa vain alueellisesti kattavalla  häirinnällä samoilla taajuuksilla. Netin haavoittuvuus ja helppo estäminen olivat tiedossa, kun maa toisensa jälkeen sammutti radiolähettimet, mutta harva lännessä uskoi päädyttävän enää nykyiseen tilanteeseen.

Kun nettijakelutekniikka nousi radiolähetysten vaihtoehdoksi,  yhtenä radion eduista kyllä  korostettiin sitä, että klassinen radiotoiminta on vastaanottavan alueen viestintäjärjestelmistä riippumatonta, nettipalvelu siihen verrattuna hyvin turvatonta.

Ihan virallisestikaan, mitään kohdealueen toimilupia ei mikään maa tarvinnut lähetysten suuntaamiseen lyhyillä aalloilla muihin maihin, kauaksikaan.  Lähettäjät kyllä keskenään pyrkivät koordinoimaan taajuuksiaan, mutta eivät kohdealueiden kanssa.

Yle oli 1980-luvulla tehnyt, valtion tukemana, suurinvestoinnin vahvaan radioasemaan Porissa. Lähettimiä oli vain muutama, mutta ne olivat vahvuudeltaan samaa luokkaa kuin alan suurilla toimijoilla.

Yle meni Venäjälle viimeisenä

Venäjän Yle aloitti uudelleen vasta kylmän sodan jälkeen 1990. Lähetykset oli lopetettu jatkosodan päättyessä. Suurimmillaan 90-luvun lopulla Yle lähetti venäjäksi kuusi puolen tunnin jaksoa vuorokaudessa.

Ylen venäjä oli käynnistetty tavattomalla kiireellä syksyllä 1990.  Yhtiön sisällä oli asiasta erimielisyyttä, mutta pääjohtaja Paasilinna  ajoi hankkeen toteuttamista pikaisesti.  Henkilöstöä ei saanut kuitenkaan rekrytoida julkisesti. Tästä aiheutui  ongelmia alkuvuosiksi.  Niiden ratkaisemiseen  saatiin sitten apua jopa Washingtonista, kun  Pasilan venäjänkielinen tietotaito ei riittänyt.   Mutta se on toinen juttu,

Muiden maiden lähetyksiä Neuvostoliitto oli kylmän sodan aikana yrittänyt nyky-Venäjän tavoin estää.  Vaan radiolähetyksiä ei  noin vain pystynyt napsauttamaan poikki,  mutta  häirintälähettimiä käyttäen niiden kuuntelua kuitenkin pystyi vaikeuttamaan.

Sveriges Radio oli aloittanut venäjänkieliset Neuvostoliittoon suunnatut lähetykset 1973, mutta niitäkään ei koskaan häiritty.  Tämä oli  ruotsalaisille vähän noloa, kun he kansainvälisissä yhteyksissä  kuitenkin halusivat profiloitua ”viimeiseksi läntiseksi radioksi” ihan rautaesiripun äärellä.

Kun kylmän sodan tyyppisen tilanteen toistumiseen ei uskottu,  maa toisensa jälkeen luopui radiolähetyksistä rajojen taakse ja siirtyi käyttämään  nettijakeluja.   Suuritehoiset  lähettimet olivat myös sähkökuluiltaan kalliita.  Esimerkiksi Yleisradion Porin aseman lyhytaaltolähettimet olivat tehoiltaan 3 x 500 kW, 1 x 250 kW ja 1 x 100 kW, sekä 600 kW:n keskiaaltolähetin.

Yleisradio lopetti  Porin aseman käytön vuoden 2006 lopussa.  Viimeisenä  soi  31.12.06 Maamme jo klo 23.45 ja sen jälkeen vartin ajan Ylen historiallinen väliaikamerkki.

Kylmän sodan aikana Yle  meni Neuvostoliiton yli Aasiaan..

Jo kylmän sodan aikana Suomi kyllä lähetti  ”Neuvostoliiton yli”  suomea, ruotsia ja englantia kuuntelijoille Aasiassa ja Australiassa.  Uutta Porin asemaa suunniteltaessa 1980-luvun alussa sen taajuus- ja lähetinvalikoimasta oli  tarpeettomina jätetty pois  itäisten lähialueiden palvelu, mutta Ylen signaali alkoi  kuulua vahvasti jo  Moskovan etelä- ja itäpuolella ja vahvistui Aasiaan päin mennessä.   Radioaaltojen eteneminen perustui ionosfäärin heijastaviin kerroksiin: Aasiaan ja Australiaan suunnattu Ylen signaali pomppasi alas ensimmäisen kerran jossain ennen Uralia ja Kaspian merta.

Poriin oli kyllä tehty 49 metrin lähialueantenniin ”takaverho”,  joka vaimensi idän suunnan.  Tuo 49 metrin lähetin hoiti Ruotsin ja muun Pohjolan palvelua taajuudella 6120 kHz, ja periaatteessa olisi kantanut  saman verran itään.  Poliittisen tilanteen muututtua mastojen  estoverho pudotettiin alas.  Se oli tuolloin ihan uutinenkin. .

Digitaalinen kaukoradio olisi ollut ”läpäisevä vaihtoehto”, mutta tuli liian myöhään

Lähetinvalmistajat  olivat alkaneet 90-luvulla kehittää digitaalisia kaukolähetyksiä. Niiden äänen laatu olisi ollut parempi ja ne olisivat vieneet vähemmän sähköä, mutta  kohdealueille olisi tarvittu vastaanottimia ihan erikseen niitä varten.  Kehitystyö oli myös kohtalokkaasti viivästynyt, minä aikana suurten lähettäjien (BBC, VOA, DW) kiinnostus ehti lopahtaa.  Hanke kaatui sekä vastaanottimiin että lähettimiin. Muutamia tällaisia lähettimiä on jäänyt käyttöön maailmalla.

Noina vuosina länsi myös aloitti ohjelmiensa ”placementin”, eli sijoittamisen kohdealueen radioasemille.  Ylekin pääsi systeemiin mukaan, kun vuokrasimme 1993  Deutsche Welleltä  edullisesti 24/7 satelliittiaudiokanavan, joka peitti koko läntisen Neuvostoliiton.  Kanava oli ollut ennen Yleä  DW:n omassa käytössä ja   sen kustannuksella oli hankittu radioasemille vastaanottolautasia.   Suomessa ulkoministeriö  myönsi pienen rahoituksen laitteiden hankkimisille  Suomen ohjelmista erityisen kiinnostuneille asemille.  Siten Ylen venäjää meni ulos lyhyen aikaa ULA-taajuudella  jopa Viipurissa, ja pitemmän aikaa Petroskoissa.  Yksi asema lähetti Yleä Odessassa.

.