Kansainvälistyvä Suomi kaipaa kunnianhimoisempaa ulkomaanjournalismia

Suomi on pieni maa Euroopan laidalla ja se näkyy sekä kuuluu niin mediassa kuin jokapäiväisessä elämässäkin. Vuosikymmenten ajan miltei kaikki trendit ovat rantautuneet Suomeen viiveellä. Tilanne ei kuitenkaan ole enää samanlainen kuin aikaisemmin. Globalisaatiosta ja maailman myllerryksestä syntyvät aallot lyövät myös Suomen rannoille yhä kovempaa. Harvemmin hyökyaaltojen muodossa, mutta kuitenkin sellaisella voimakkuudella, että rantaan parkkeeratut huviveneet kolisevat poijuja vasten.

Suomi on saanut viime vuosina osansa niin jihadistisesta terrorismista kuin kymmenien tuhansien turvapaikanhakijoiden tuomasta pakolaisaallostakin. Monikulttuurisemman ja kansainvälisemmän Suomen kaduilla osoitetaan mieltä Syyrian kurdien puolesta tai Venäjän hallitusta vastaan. Kansainvälistyvä Suomi vaatii kansalaisiltaan yhä enemmän avarakatseisuutta sekä ympäröivän maailman tuntemista. 

Päivän sanoja tuntuvat olevan erilaisten kulttuurien tunteminen sekä monenlaisista lähtökohdista tulevien ihmisten ymmärtäminen. Miten tavallinen suomalainen ymmärtäisi, miksi naapurin seurakuntatalo täyttyy irakilaisista pakolaisista tai minkä takia naapurin Sannaa haastatellaan CNN-lähetyksessä Syyrian Baghuzissa? Vastaus tähän on kunnianhimoinen ulkomaanjournalismi. 

Suomalaisessa mediassa käsitellään kohtuullisesti myös ulkomaiden asioita. Näkökulma suuntautuu valitettavan usein liikaa Amerikkaan ja muihin länsimaihin päin. Näidenkin maiden tapahtumista on tietenkin raportoitava, mutta muu maailma ei saa jäädä niiden varjoon. Tosiasia on se, että Lähi-Itä ja Afrikka ovat edelleen maailman ruutitynnyreitä, joiden räjähtely ulottaa paineaaltonsa myös Suomeen. 

Uutisointi konfliktien keskellä kärvistelevien maiden tapahtumista ilman paikan päälle lähtemistä on aina heikkolaatuisempaa. Toki tarinoiden täräyttäminen lehden sivuille onnistuu uutistoimistojen raportteja käyttämällä sekä muutamaa Ulkopoliittisen instituutin tutkijaa haastattelemalla, mutta lopputulos ei ole sama. Uunituoretta leipääkin on kätevämpää paistaa pakasteesta kuin leipoa itse alusta asti. 

Luotettavien lähteiden löytäminen konfliktimaista on hankalaa etenkin Helsingin keskustassa tietokoneen äärellä istuen. Esimerkiksi uutisoinnin kohteena olevan sodan osapuolet luultavasti tuputtavat omaa versiotaan tilanteesta julkisuuteen hinnalla millä hyvänsä. Totuuden löytäminen ja erilaisten lausuntojen vertailu on helpompaa paikallisia ihmisiä haastattelemalla, kulkemalla sotatilanteissa joukkojen mukana sekä seuraamalla tapahtumia omin silmin. Tämä on tietenkin helpommin sanottu kuin tehty, mutta kotimaiset journalistit ovat jo osoittaneet pystyvänsä tuottamaan laadukasta sisältöä konfliktialueilta suomalaisin silmin katsottuna. 

Suomalaisista ulkomaankirjeenvaihtajista mainittakoon Jukka Huusko Helsingin Sanomista sekä Tom Kankkonen, Antti Kuronen sekä Aishi Zidan Yleisradiosta. Heitä kaikkia yhdistää lähteminen rohkeasti sinne, missä tapahtuu sekä tapahtumien omakohtainen todistaminen ja niistä raportoiminen. Suomalaisten on helpompi samaistua eri puolilla maailmaa asuvien ihmisten kärsimyksiin ja tarinoihin, kun ne kerrotaan suomalaiselta suomalaiselle. Ulkomaisten uutistoimistojen sähkeistä väännetyt 700 merkin pikku-uutiset tekevät tapahtumista ainoastaan etäisempiä.

Afrikan, Aasian ja joidenkin Lähi-Idän alueiden tapahtumien jäämistä suomalaisen uutisoinnin ulkopuolelle perustellaan välillä vaatimuksella tapahtumien läheisyydestä. Kuka läheisyyden loppupeleissä määrittelee? Uutislehdessä on tapahtumahetkellä mahdotonta päätellä tyhjentävästi, miten toisella puolella maailmaa syttyvä kansannousu tai sisällissota loppupeleissä heijastuu Suomeen. Nykyaikana maailma on kylässä päivittäin ja moninapainen maailma elää jatkuvasti keskinäisessä vuorovaikutuksessa. 

Kirjeenvaihtajien lähettäminen maailman tapahtumapesäkkeisiin ja sota-alueille vie rahaa ja on välillä vaarallista, mutta siitä saatava hyöty on riskejä suurempi. Mitä syvällisemmin suomalaiset ymmärtävät ulkomaiden myllerrystä ja kulttuureja, sitä helpompaa on tulla toimeen erilaisista maista tulevien ihmisten kanssa. Tieto lisää tuskaa, mutta ilman tietoa kotimainen keskustelu polarisoituu, eikä kokonaiskuvaa maailman tilanteesta tai Suomen roolista kansainvälisessä yhteisössä välttämättä ymmärretä tarpeeksi hyvin. Kunnianhimoisempi ja moniäänisempi ulkomaanjournalismi tulee toivottavasti nostamaan päätään tulevaisuudessa, koska ulkomaisten uutissivujen varassa eläminen ei enää onnistu. Lisäksi läheisyys uutiskriteerinä on määriteltävä uudelleen, sillä maailma on tulevaisuudessa lähempänä kuin koskaan. 

Joakim Kullas

Intohimoinen ulko- ja turvallisuuspolitiikan seuraaja sekä uutisten suurkuluttaja. Yritän kuunnella kaikkia, mutta ajatella omilla aivoillani. Kirjoituksiani julkaistu mm. Ruotuväessä sekä Rauhanturvaaja-lehdessä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu