PS-johtaja Sebastian Tynkkysen Yle-farssi sai tragikoomisia piirteitä

Hallitusneuvottelijoiden kampaviinerit eivät ehtineet edes ulos leipomosta, kun perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Sebastian Tynkkynen onnistui jo saamaan sukset ristiin todennäköisen pääministerin Petteri Orpon (kok) kanssa.

Kiistakapulana oli monien perussuomalaisten mielestä ”agendajournalismia” tekevä Yle ja mahdolliset leikkaukset sen rahoitukseen. Tynkkynen johtaa viestintä ja digitalisaatio -jaostoa, eli hänellä on näppinsä pelissä Ylen tulevaisuuden pohdinnoissa. Hänestä kyseessä on ”oikein mieluinen tehtävä”.

Tynkkynen ehtikin ”huvin vuoksi” kysellä Twitterissä siitä, mitkä Ylen sisällöistä eivät ole välttämättömiä. Viestintä ja digitalisaatio -jaoston tehtävä on tuskin pohtia sitä, millaiset ohjelmat Ylellä ovat kivoja ja millaiset eivät. Sananvapauden kannalta on myös äärimmäisen huolestuttavaa, kun poliitikot vihjailevat haluavansa puuttua mediatalojen sisältöihin. Siksi kantaa kiiruhti ottamaan myös Petteri Orpo.

”No ei todellakaan tule, ei tule puuttumaan sisältöön”, Orpo vastasi kysymykseen siitä, tuleeko hänen hallituksensa puuttumaan Ylen sisällöntuotantoon.

Tässä vaiheessa moni poliitikko olisi jo kipittänyt häntä koipien välissä takaisin kabinettiinsa, mutta Tynkkynen päätti ajaa isolla jyrällä tulevan pääministerin lausuntojen päältä.
Tynkkynen syytti Orpoa isosta virheestä ja kritisoi hänen asennettaan. Lisäksi hän iski pöytään perinteisen vertauksen Pillupäiväkirjoista ja vanhustenhoidon kriisistä. (Toim. huom. Ylen toimitusjohtajan mukaan kyseinen ohjelma maksoi Ylelle 2500 euroa.)

”Kyllä hän tämän yhden kerran anteeksi saa”, Tynkkynen kirjoitti.

Koko episodi herättää kysymyksen siitä, kuinka isosti vaalivoitto on päässyt kansanedustajalla kihahtamaan. Hallitusneuvotteluissa on perussuomalaistenkin etu rakentaa yhteistä linjaa ja luottamusta, mutta Tynkkynen toimii nyt juuri päinvastoin.

On mahdotonta tietää, uskooko Tynkkynen oikeasti pystyvänsä vaikuttamaan Ylen sisältöihin, vai onko parodiahorisontit ylittävässä sanaharkassa kyse pelkästä huomion hakemisesta. Tynkkynen on aina ollut taitava saamaan itselleen yleisöä provosoinnillaan, mutta Säätytalolla yleisö saattaa buuata esiintyjän ulos lavalta.

Kokoomuksessa, RKP:ssa ja kristillisdemokraateissa ollaan luultavasti vaivautuneita tällaisista ulostuloista, joita saattaa olla tiedossa myös jatkossa. Perussuomalaiset ovat lisäksi itse pyrkineet salonkikelpoistumaan vaihtamalla puheenjohtajaa sekä ryhmää europarlamentissa. On vaikea uskoa, että puolueessa juuri hurrataan Tynkkysen huuteluille hallitusneuvottelujen alla.

Joakim Kullas
Helsinki

Kirjoittaja on Uuden Suomen toimittaja. Seurannassa politiikka koti- ja ulkomailla sekä digimaailma.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu