Onko Ay-liike tuhoamassa Suomen talouden?

Otsikko on hyvin ajankohtainen nyt, 2024 alussa.

Suomessa oli huhtikuussa 2023 demokraattiset parlamenttivaalit joissa ei-sosialistinen puoli sai enemmistön. Niukasti mutta kuitenkin.

Kokoomus, Perussuomalaiset, RKP ja Kristilliset onnistuivat kovasta hävinneiden sosialistien  propagandasta huolimatta lopulta kesällä muodostamaan enemmistöhallituksen. Sosialistit käyttivät kaikki mahdolliset ja mahdottomat, myös likaiset keinot estääkseen kansan enemmistön saaneiden hallituksen muodostamisen. Ennen kaikkea käytettiin henkilöiden mustamaalaamista täysin perättömillä väitteillä. Tässä on valitettavasti todettava se että valtaosa ns. mediasta, Yle etunenässä, auttoi sosialisteja kaikin sillä käytettävissä olevin keinoin. Ylen osalta kyse on pääosin siitä että se ei halua luopua täysin ylisuuresta verorahoituksesta.

Sosialistit, SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto olivat, ja ovat edelleen Ay-liikkeen voimakkaasti tukemia. Nämä puolueethan ovat maamme äärisosialistisen Ay-liikkeen käskyläisiä. Ne tekevät mitä Ay-liike sanoo.  Näin on ollut jo pitkään, paljon kauemmin kuin Vihreitä on edes ollut maailmankartalla.

Sosialistit estivät Marinin hallitusta edeltävän Sipilän hallituksen talouden tasapainottamistoimenpiteet heti kun pääsivät valtaan 2019. Alkoi järjetön vastikkeettoman rahan jako sekä kansalle että yrityksille. Aikana jolloin valtion talous oli jo täysin kuralla. Valtionvelka  oli luokkaa 110 miljardia euroa ja kasvussa. Yritykset saivat rahaa kun vain ilmoittivat halukkuutensa. Tätä voisi myös kutsua ns. äänten ostamiseksi verovaroilla. Sekään ei kuitenkaan riittänyt 2023 vaaleissa.

Vaalit hävinnyt sosialisti, tai sanoisinko shamppanjasosialisti, Marin on häipynyt maailmalle rikkaiden jet-setiin tätä nykyä.

Nyt koko Petteri Orpon hallituksen ajan sosialistit ovat tehneet kaikkensa estääkseen hallituksen työskentelyä erilaisilla perättömillä ja keksityillä syytöksillä yksittäisiä ministereitä kohtaan.

On myös osoittautunut että Marinin hallitukselta jäi paljon enemmän velkaa kuin mitä luultiin. Mm. Sote – uudistus, joka on osoittautunut toimimattomaksi ja hyvin paljon kalliimmaksi.

Kun sosialisteilta alkavat keinot loppua niin isäntä, Ay-liike, ryntää apuun. Kun hallitus yrittää tasapainottaa valtion menoja ja tuloja mm. leikkaamalla monista valtion menoista mukaan lukien työttömyyskorvaukset.

Hallitus yrittää saada suomalaisen työlainsäädännön nykyaikaan tekemällä poliittiset lakot, siis lakot joita ei ole osoitettu työnantajaa kohtaan, rajoitetuksi 1. vuorokauteen. Tämän jälkeen, tuomioistuimen kautta tulisi osallistujille sakot jos lakko jatkuu. Näin on jo nyt mm. Ruotsissa. Saksassa taitaa poliittiset lakot olla kokonaan kiellettyjä. Tämä johtuu ehkä Saksan kokemuksista 1930-luvulla.

Ns. Paikallinen sopiminen ei ay-liikkeelle käy koska se menettäisi valtaansa ja paikallinen sopiminen saattaisi osoittautua työntekijöille paremmaksi vaihtoehdoksi kuin keskitetty sopiminen. Näin on käynyt Ruotsissa jossa uudistus toteutettiin jo vuosia sitten.

Ay-liike pyrkii siis epädemokraattisin keinoin mitätöimään eduskuntavaalien tuloksen. Tulee mieleen Capitoliumin valtausyritys Washingtonissa.

Ay-liike osittaa että sille ei demokratia ole muuta kuin työkalu. Demokratiaa käytetään hyväksi niin kauan kuin voidaan. Jos se ei riitä niin otetaan epädemokraattiset keinot esille.

Pysäytetään koko Suomi kahdeksi päiväksi, aiheutetaan maalle noin. 1 % kokonaistulomenetys. Mutta se ei ole Ay-liikkeelle olennaista. Olennaista on että se saa käskyläisensä, sosialistit uudelleen valtaan.

Mielestäni on myös kyseenalaista onko lakkoilu työtaistelu vai jonkinlainen kapina. Lakihan puhuu ”työtaistelusta” joka käsittääkseni on mm. lakkoilua joka osoitetaan työnantajaa kohtaan.

Onko niin että maan asiat päätetään Ay-liikkeen eliitin kokouksissa joissa varsinaisia jäseniä on aika vähän jos ollenkaan mukana. Ja ne jotka ovat mukana hyväksyvät mukisematta liikkeen johdon esitykset.

Kun muistaa itänaapurin ”työläisneuvostoja” menneiltä ajoilta niin ymmärtää minne olemme menossa. Sillä erolla että siellä silloin, aikanaan, mukana oli todellakin suuret työläisjoukot.  Tätä voisi myös ajatella että asiat päätetään kaduilla räyhäämällä.

Ay-liike on jäänyt aikaan jota ei enää ole ollut kymmeniin vuosiin. Eikä se tunnu pääsevä sieltä pois.

Jäsenistöä pidetään työttömyyskassojen panttivankeina vaikka yksityiset kassat maksavat samat, lakisääteiset työttömyyskorvaukset vain ehkä neljäsosan kustannuksilla jäsenelle. Niitä sitovat samat lait korvausten määrien ja maksujen, korvausoikeuden ym. suhteen.

Me emme myöskään pääse minnekään siitä että kun kommunistit ”katosivat” 1990 tietämillä niin jonnekin he menivät. Fysiikassahan on aineen häviämättömyyden laki. Aine ei häviä minnekään, se vain muuttaa olomutaan. Näin voisi olettaa myös kommunisteille käyneen. ”Aine” muutti nimeä. Tuli Vihreä liitto ( johon monet kommunistit siirtyivät ) ja Vasemmistoliitto.

Ay-liikkeelle tunnusomaista on että sille ei mikään riitä.

Kun vaaditut edut, lue: Lisäkustannukset työnantajalle, on saavutettu niin keksitään uusia ”etuja”. Jotka aina ovat olleet ja ovat työnantajan maksettavia.

Ay-liike tuntuu kuvittelevan että työnantaja on jonkinlainen pohjaton rahavarasto josta voidaan ottaa mielin määrin. Tai ei se kuvittele se kyllä tietää että näin ei ole. Jäsenien annetaan kuitenkin ymmärtää näin olevan.

Tällä tavalla on Suomen teollisuuden kilpailukyky saatu tasolle jossa emme ole kilpailukykyisiä juuri millään aloilla.

Meiltä on hävinnyt kokonaisia teollisuuden aloja kuten kodinkoneteollisuus, tekstiili- ja vaatetusteollisuus, kenkäteollisuus, kaikenlainen ajoneuvoteollisuus alkaen polkupyöristä raskaisiin kuorma-autoihin, käytännössä huonekaluteollisuus maasta jolla on valtavat puuvarannot. Paperiteollisuus alkaa olemaan henkihieverissä, siitä ei toki voi syyttää y-liikettä yksin.

Monet em. Aloista ovat teollisuuden aloja jotka voisivat työllistää ihmisiä joilla ei ole varsinaisesti mitään koulutusta ja jotka eivät ole ”lukuihmisiä”.

Se mikä meillä on jäljellä vähitellen on raaka-aineteollisuus: Sellu, öljynjalostus (joka sekin halutaan lopettaa nk. Vihreän siirtymän nimissä).

Voidaan jo kysyä kärjistetysti että mitä muuta me teemme kuin pesemme toistemme paitoja? Se on kuitenkin toimintaa joka ei tuo vientituloja joita kaltaisemme viennistä riippuvainen maa tarvitsee.

IMF on juuri kertonut että Suomen hallituksen esitykset ovat oikeita mutta riittämättömiä talouden tasapainottamiseksi.

Me nauroimme täällä Kreikalle aikanaan kun Kreikan talous oli ”syvällä”. Annoimme toki sosialisti Urpilaisen johdolla rahaa heille että selviäisivät. Kreikkalaisilla oli meille käsittämättömiä eläke-etuja ym. Lopulta IMF ja sijoittajat pakottivat Kreikan korjaamaan talouttaan. Nyt Kreikalla menee hyvin.
Meillä on sama tie edessä jos emme itse ymmärrä korjata tehtyjä virheitä.

Lopuksi vielä. Mitä olisikaan tapahtunut jos ”kolmikannan” yksi osapuoli, työnantajat, olisi jossain vaiheessa alkanut painostamaan hallitusta uhkaamalla pysäyttää kaiken tuotannon julistamalla vaikkapa kahden päivän poliittisen työsulun saadakseen ko. hallituksen muuttamaan esityksiään?

Mutta ei, se ”paha kapitalisti” on niin ahne että ei se tee sellaista joka vahingoittaa sitä itseään. Se ymmärtää myös että voidakseen riistää työtätekeviä, työtätekevillä täytyy olla ryöstettävää.

Sitä vastoin ay-liike on valmis toimiin joilla se vahingoittaa vain jäsentensä taloutta ja elämää. Sille ei jäsenten hyvinvointi ole tärkeää, vain oma valta.

 

On ikävää todeta tällainen koska ay-liike on aikanaan ollut johtava voima kun maan työväestö on nostettu köyhyydestä. Hitaasti mutta varmasti rakentaen perustukset ensin.
Ay-liike on kadottanut maalaisjärjen ja toimii sosialismin oppien mukaan ymmärtämättä että jossain tulee raja vastaan. Että kaikkea ei voi saada, eikä varsinkaan heti. Tai oikeastaan ay-liikkeen eliitti on kadottanut sen oman vallanhimonsa sumentamana.

 

 

jockerantanen
Perussuomalaiset Lahti

Yrittäjä / eläkeläinen.
Kaikkeen kriittisesti suhtautuva, kaikenlaista nähnyt maailmankiertäjä.
Kirjoitukseni ovat omia mielipiteitäni.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu