Siilasmaan ”paranoidia optimismia” tarvittaisiin nyt eduskunnassa, osa 1

Jokaisen kansanedustajan tulisi lukea tämä kirja.

Kiitos vain, Alma Talent, tulihan se Siilasmaan kirja sieltä 🙂 Talouselämä-lehden tilauksen yhteydessä sen piti tulla, ja niinhän se tekikin, tosin pienellä viiveellä, parin puhelinsoiton jälkeen. Ja juu kiitos, saa tarjota taas Talouselämääkin 🙂

Kiitos myös, Risto Siilasmaa ja Catherine Fredman, kiitos vaivannäöstä! Kirjassa ”Paranoidi optimismi – näin johdin Nokiaa murroksessa” on avattu kirurgin tarkkuudella vuodet 2008–2016 eli Nokian koko metamorfoosi huippuvuosien jälkeen. Se on tervehdyttävä toimenpide, josta toivon mukaan moni pääsee osalliseksi #kirjastotkin_on_keksitty

Urakka on ollut valtava, mutta on hyvä, että tilannekuva selvitetään juurta jaksain. Ja kyllä, juonenkäänteet vetävät vertoja huippuluokan dekkarille.

Toivon, että joku tekee elokuvan Nokian tarinasta, niin jännittävä se kaikkine käänteineen on! Se korjaisi myös virheelliset käsitykset suuren yleisön silmissä.

Valitettavasti olin itsekin mukana somessa huutelemassa Troijan hevosesta ja palavista alustoista – vastoin parempaa tietoani. Anteeksi.

Mutta en ollut ainoa epäileväinen. Oli kovin huvittavaa kuulla, että myös Siilasmaan nyt jo 85-vuotias äiti oli epäileväinen. Hän sattui näkemään kerran yhden Elopin tv-esiintymisen, jossa tämä käveli puhujalavan reunaa edestakaisin. ”En luota koko mieheen. Rehellisen miehen ei tarvitse kävellä tuolla lailla.”

”Yritin selittää hänelle tuloksetta monta kertaa, että käveleminen samalla kuin puhuu ei ole todiste epärehellisyydestä”, kirjoittaa Siilasmaa.

Kirja on hyvin opettavainen esitys kaikin puolin. Siilasmaan ja Alahuhdan johtajuutta käsittelevät kirjat ovat parasta, mitä aiheesta on viime vuosina Suomessa kirjoitettu.

– – – –

Elimme sekavia aikoja silloin ja elämme edelleen – sille paranoidille optimisille, jonka turvin F-Securen perustaja Risto Siilasmaa toimi Nokian hallituksen puheenjohtajana, on käyttöä edelleen – erityisesti eduskunnassa nyt.

Meidän kaikkien kannattaisi lukea tämä kirja, mutta erityisesti jokaisen kansanedustajan.

Suomella ei tunnu olevan selkeää strategiaa, Suomi ajelehtii eikä meillä uskalleta luodata erilaisia tulevaisuusskenaarioita maahanmuuton ja sen vaikutusten osalta (joo, valitan, nivon tämän puheenvuoron nyt haittamaahanmuuttoon, koska olen perussuomalainen ja minulla on agenda). Me olemme kuin Nokia myrskyn edellä: meillä on paljon annettavaa koko maailmalle, kykyä, tietoa ja taitoa, mutta me emme näe, että maailmalla on käynnissä erilaisia virtauksia, joista osa on meille haitallisia. Me olemme päät pensaassa kuin puput.

”Paranoidin optimismin” periaate on yksinkertainen: on keskusteltava avoimesti ja rehellisesti pahimmastakin mitä voi tapahtua, jotta voidaan luoda varoiksi erilaisia toimintamalleja – ja parhaimmillaan välttää huonoimmat vaihtoehdot. Tätä pitäisi mielestäni harjoittaa eduskunnassa paljon nykyistä enemmän haittamaahanmuuttoon liittyen: tulisi nostella erilaisia, surkuteltaviakin skenaarioita esiin aivan samoin kuin Siilasmaan johtaman Nokian porukka teki omien haasteidensa keskellä. Ja luoda toimenpidevaihtoehdot per skenaario, samoin kuin Nokian porukka teki.

Nyt Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka osoittaa edes jonkinlaista tervettä paranoiaa, kun aihetta haittamaahanmuutto ja sen seuraukset käsitellään.

 

Vuosi 2008 – tähtisumujen portit aukesivat!

Juurikin tuona Nokia-vuonna 2008 osuin Arvopaperi-lehden AP-areenalle, jossa on-line keskusteltiin päivittäin sijoittamisesta,osakekursseista, talouspolitiikasta, maariskeistä ynnä muusta.

Satuin paikalle hetkellä, jolloin tähtisumujen portit aukesivat ja ainutlaatuinen tapahtumahorisontti levisi ihmettelevän yleisön eteen: Bernie Maddoff jäi kiinni pyramidihuijauksesta, Goldman-Sachs melkein teki konkurssin ja Yhdysvaltojen asuntokupla oli viittä vaille valmis kehimään globaalin taloustsunamin. Pörssikurssit kaikkialla maailmassa laskivat sukkana, ja maailmanloppua odoteltiin. Suomessa Aalto-yliopiston rahoituksen professori Timo Puttonen kehotti rikkomaan säästöpossut ja ostamaan osakkeita. Osakekaupan Hullut Päivät olivat alkaneet.

Samaan aikaan toisaalla nuori mies nimeltään Risto Siilasmaa kutsuttiin Nokian hallitukseen.

Teini-ikäisenä poikana hän oli ostanut Commodore 64:n palkalla, jonka oli saanut mainosten jakamisesta.

Koulun jälkeen 22-vuotiaana hän pyrki ja pääsi lukemaan tuotantotaloutta. ”Olin valinnut alan siitä yksinkertaisesta syystä, että sitä oli kaikkein vaikeinta päästä lukemaan ja haaste houkutti minua”, kertoo hän.

F-Secure syntyi harjoitustyönä TKK:n kurssilla, jonka nimi oli ”Yrityksen perustaminen”. (Pakko mainita, että sankariyritykseni Juustoportti #vapaanlehmänmaito syntyi samalla tavalla Ilmajoella Etelä-Pohjanmaalla agrologien koulutusohjelmassa. Harjotustyön tuloksena. Kannatan lämpimästi näitä harjoitustöitä!)

F-Securen synnystä Siilasmaa kertoo näin: ”Jouduin oppimaan kaiken kantapään kautta. Viiden ensimmäisen vuoden aikana osallistuin käytännössä kaikkiin yrityksen työtehtäviin. Hoidin kirjanpidon itse, mikä osoittautui myöhemmin hyödylliseksi, koska samanaikaisesti kirjanpitäjänä ja talousjohtajana toimiessa yhtiön taloutta oppii ymmärtämään aivan toisella tapaa. Palkkasin työntekijät, maksoin laskut ja palkat, laadin sopimuspohjat, neuvottelin jakelusopimukset yhteistyökumppaniemme kanssa, koodasin, kirjoitin ohjelmiemme käyttöohjeita, käänsin niitä englanniksi ja suunnittelin ohjelmistomme ensimmäisen myyntipakkauksen. Annoin myös teknistä tukea, eli vastasin puhelimeen, kun kansainvälisillä yhteistyökumppaneillamme oli kysymyksiä. Meillä ei ollut varaa siivoojaan, joten imuroin vuorollani lattiat ja pesin vessoja. En muista ainuttakaan tehtävää, jota en olisi jossakin vaiheessa tehnyt, ja näin opin tuntemaan yritykseni läpikotaisin.”

Hengästyttääkö? Juu, niin minuakin. Mutta Siilasmaa vasta lämmitteli. Hän teki kuusitoistatuntisia työpäiviä, teki riskisijoittajien puuttuessa investoinnit suoraan kassavirrasta, kasvatti kassavirtaa kirjoittamalla artikkeleita tietokonelehtiin, järjestämällä toimisto-ohjelmistojen käyttökoulutusta, tekemällä tilaustöitä ja puhumalla konferensseissa. Ja yritti salata kansainvälisiltä asiakkailtaan sen tosiasian, että F-Secure oli suomalainen yritys.

”Vuosikymmenten kuluessa Nokia kuitenkin opetti meidät olemaan ylpeitä suomalaisuudestamme. Pian mekin ilmoitimme, että F-Securen pääkonttori sijaitsi Helsingissä.

Olin innoissani, kun vuonna 2000 saimme taivuteltua Nokian tekemään kanssamme sopimuksen virustentorjuntaohjelmiston kehittämisestä Nokian omaan Symbian Series 60 –älypuhelimen käyttöjärjestelmään. Yhteistyömme ansiosta pieni yritykseni pääsi Nokian imuun. Se tuntui hyvältä. Nuorena yrittäjänä, jonka yhtiö oli vastikään listautunut pörssiin, halusin kiihkeästi oppia, miten maailmanlaajuinen suuryritys toimii.”

Tätä oppia hän oli valmistautunut saamaan lisää ottaessaan vastaan hallituspaikan Nokiassa.

 

Goodbye AP-areena, hello Trooli!

Arvopaperi-lehti puolestaan alkoi kokea AP-areenan keskustelijat rasitteeksi imagolleen. Moderointi tiukkeni. Bännejä sateli. Keskustelu sijoittamisesta, osakkeista, rahastoista, Maddoffista ja Hannusta lipesi aina vain useammin sivuraiteille. ”Aulis Kaakko” ja ”Meripihka” jaarittelivat toki joka ilta Nokiasta, mutta monet muut posahtivat talouspolitiikasta, P/E-luvuista, puteista, dipeistä ja eQ-lippiksistä yhä useammin politiikkaan, kiljunkeittoon ja Jurassic Parkin ajantasaisiin näkymiin. Jussi Halla-ahon nimi mainittiin. Vihreiden naisten tekemä tutkintapyyntö mainittiin. Peak oil mainittiin. Marimekko vaihtoi omistajaa ja pankkimies osasi. ”Jenkki_Pankkiiri” jatkoi sijoittamistaan muumimukeihin. ”Pörssipeluri” varastoi saunansa täyteen sokeria. Keskustelu maahanmuutosta alkoi. Puurot ja vellit menivät iloisesti sekaisin heti ensimmäiseksi, ja nimimerkit raivosivat toisilleen. Vihapuhetta ei vielä oltu keksitty, mutta ”Guesswho” veti herneet nenään erityisesti joulukinkkujen vuoksi. Välillä Nokian osakekurssia seurattiin silmä kovana. ”Warre-Pellen” sukulaiset ostivat Nokiaa, holdasivat viikon ja myivät tappiolla seuraavalla viikolla, kun kurssi laski. (”Ei ikinä pitäisi neuvoa ketään”, sanoi Warre-Pelle tämän kokomuksen jälkeen.) ”Xochipilli” ilmoitti repivänsä sotilaspassinsa ja jättävänsä Suomen. Itsenäisyyspäivää seuranneena yönä sivusto kaatui. Keskustelut olivat kuumenneet liikaa. ”scrat” alkoi hajota Nokian kurssilaskun vuoksi. Fiikus ja nurkkahuone mainittiin.

”Mitä mugissa, AP-areena?” voitti vielä kerran Muropaketin Pelastusarmeijan joulukeräyksessä, sitten keskustelijat vaihtoivat Trooliin (WG, forever yours). Nokiasta keskusteltiin nyt lähes päivittäin. Siilasmaan hallitusjäsenyyttä pidettiin hyvänä vetona. Kukaan ei oikein tiennyt, mitä odottaa häneltä, mutta sentimentti oli varovaisen toiveikas. F-Securen ansiot tunnettiin, puolet Troolin keskustelijoista oli ammattinörttejä ja Siilasmaan osaaminen herätti kunnioitusta heidän keskuudessaan; he puhuivat hänen kanssaan samaa kieltä, pian oli alkava loputon jauhaminen Androidista.

Kukaan ei tiennyt, millaisia varjoja taivaalla Siilasmaa alkoi nähdä, kun hän osallistui Nokian hallituksen kokouksiin, joita Jorma Ollila johti. Eikä hän ollut vielä itsekään varma siitä, olivatko ne varjoja.

Kestää aikansa ennen kuin uuden akvaarion dynamiikan hahmottaa. Omia havaintojaan on helppo kyseenalaistaa, jos uskoo istuvansa kokeneessa seurassa – jos uskoo istuvansa kokeneessa seurassa, joka näkee myös tulevaisuuteen.

Seura oli kokenutta, mutta tulevaisuuteen se ei nähnyt. Ensimmäisen viitteen tästä Siilasmaa sai kokouksessa, jossa Applesta ja iPhonesta puhuttiin vain pari minuuttia, eli tuskin lainkaan.

AP-areenalla ”Inge Widare” oli pariinkin kertaan tokaissut suuren viisautensa: ”Mennyt ei ole tae tulevasta.” Sitä voi soveltaa pörssikursseihin ja rahastoihin, mutta toki moneen muuhunkin asiaan.

Nokiassa ei nähty, millainen rock-tähti Steve Jobs oli eikä ymmärretty, mihin Jobsin kaltainen rock-tähti kykenee: kaikkien aikojen parhaaseen tuotejulkistukseen. Nokian neuvottelupöydän ympärillä Apple niputettiin otsikon ”muut valmistajat” alle. No worries.

Tässä vaiheessa Nokia johti yhä kisoja, oli suorastaan ylivoimainen. ”Kuluttajat, sijoittajat ja jopa lehdistö rakastivat Nokiaa”, kirjoittaa Siilasmaa.

Nokian johdossa iPhonea pidettiin ohimenevänä villityksenä. Troolin keskusteluissa Applen käyttäjiä herjattiin aivan avoimesti – joskin hyvässä toverillisessa normikettuilun hengessä 😉

 

Ei ollut kristallipalloa, mutta oli norsunluutorni

”Kuten tiedämme, Nokia kulki kohti katastrofia. Hallituksen kokouksissa sellaista oli kuitenkin vaikea nähdä. Mitä korkeammalla hierarkiassa noustaan, sitä kauempana ollaan käytännön työstä. Mitä kauempana ollaan etulinjasta, sitä useamman suodattimen läpi tieto kulkee, ja sitä todennäköisempää on, että hallitus kuulee viimeisenä mitä todella tapahtuu”, sanotaan Siilasmaan kirjassa. Jos jotakin aihetta ei käsitellä, on kuin sitä ei olisi olemassa.

– – – –

Nyt, kun Perussuomalaisia pyritään kaikin keinoin vaientamaan ja mustamaalaamaan, kannattaisi pysähtyä kysymään nämä samat kysymykset, jotka Siilasmaa esittää faktojen selvittämiseksi:

[… 1. Puhummeko oikeista asioista? Tämä on suuri haaste jokaiselle ryhmälle. Miten erotetaan pitkällä tähtäimellä elintärkeät asiat taktisesti kiinnostavista asioista, joilla ei ole mainittavaa strategista merkitystä?…]

[…2. Keskustelemmeko oikeista aiheista oikein? Silloinkin, kun esityslista on kunnossa ja hallitus perehtyy ajatuksella tekijöihin, jotka ratkaisevat yhtöin menestymisen tai epäonnistumisen tulevaisuudessa, hyödylliset tulokset jäävät saavuttamatta, jos keskustelu ei ole suoraa ja mene asioiden ytimeen…]

[…3. Onko avainjohtajien näkemyksiä lupa haastaa? Hallitukselle tuottaa usein vaikeuksia kyseenalaistaa toimitusjohtajaa tai puheenjohtajaa. Moni tiimi alempana hierarkiassa vaikenee myös, kun pitäisi esittää kokeneelle johtajalle kysymyksiä tai peräti olla hänen kanssaan eri mieltä. Jotta voidaan kysyä ja olla eri mieltä, osapuolten välillä täytyy vallita vahva luottamus, mikä voidaan saavuttaa vain kehittämällä tietoisesti hyvää yhteistyösuhdetta. Olennaista on, ettei yksikään johtaja saa olla kritiikin ja kysymysten yläpuolella. Hyvässä tiimissä tiiminjohtaja nauttii älyllisistä haasteista. Ketään ei ole tarkoitus nolata, vaan kaikki pyrkivät ymmärtämään perusteellisesti, mikä saattaa uhata yhtiön tulevaa menestystä ja miten uhkia voidaan lieventää….].

 

Skenaarioiden haarukoiminen etukäteen on halvempaa kuin vahinkojen paikkaaminen jälkikäteen

[…”Skenariotyöskentely on keino tuoda kuria ja järjestystä tulevaisuuden ajatteluun ja toisaalta väline, jolla suuret ongelmat puretaan hallittaviksi osiksi, joita voidaan käsitellä yksi kerrallaan. Skenaariotyöskentelyn tuloksellisuus riippuu näkemysten laajuudesta ja syvyydestä: ensin varteenotettavat vaihtoehdot luetteloidaan ja sitten poraudutaan syvälle kunkin mahdollisuuden avainkohtiin. Joskus mahdollisuuksien kirjo on niin laaja, että kokonaiskuvan muodostaminen voi olla vaikeaa. Mielikuvitus hyppii skenaariosta toiseen, yhdestä sivuhaarasta seuraavaan. Hyvä apukeino saavuttaa sekä tarvittava syvyys että kokonaisvaltainen yleiskäsitys on ajatella skenaariota puuna. Nykyhetki on puunrungon tyvi. Sitten hahmotellaan rungosta versovia vaihtoehtoisia tulevaisuuksia. Jos oksat ovat monihaaraisia, voidaan nimittää erillisiä työryhmiä laajentamaan jokaista haaraa. Lopuksi käydään työn tulokset yhdessä läpi.” …]

 

Jatkuu…

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu