Nykyajan loppu, systeemikriisi ja hyperinflaatio

Kaikki liittyy kaikkeen. Keskustelut EU elvytyspaketista ja valtion velanotosta ovat mediassa näkyvillä, mutta eivät kuitenkaan herätä suuria tunteita tai mielenilmauksia. EU-komission on esittänyt 750 miljardin euron elvytysrahastoa, joka koostuisi avustuksista 500 miljardia euroa ja lainoista 250 miljardia euroa. Ajatuksia on myös viljelty siitä, että näitä takuita tai velkaa, kuten ei myöskään Suomen valtion velanottoa tarvitse milloinkaan kuitata takaisin.

Samaan aikaan EKP ja edelleen Suomen Pankki luo rahaa tyhjästä. Huomioitavaa on, että EKP yhdessä maiden keskuspankkien kanssa luo 10 miljoonaa euroa minuutissa uutta rahaa, eli vuodessa 1000 miljardia euroa! Tärkeä kysymys on, mihin tämä raha menee?

Lyhyesti yksinkertaistaen kyseinen prosessi. EKP/Suomen Pankki luo rahaa antamalla liikepankeille lainaa, ostamalla velkakirjoja tai liikepankki ostaa valtionvelkakirjoja. Kotitaloudet tai yrityksen ottavat lainaa liikepankilta ja raha on syntynyt. Mutta siihenkö se kaikki 1000 miljardia euroa menee. Huomioitavaa on, että Suomen Keskuspankki ostaa myös suoraan tukiostoina yritysten arvopapereita, joita huhti- toukokuussa on ostettu noin 6 miljardin euron edestä. Tätä ohjelmaa (PEPP) on laajennettu Euroopassa 1350 miljardin euron suuruiseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että keskuspankit toimivat pääomamarkkinoilla ja näin myös vaikuttavat osakkeiden ja instrumenttien hintoihin, vääristäen niitä. Tämä on myös suora tulosiirto osakkeenomistajille ja suurille institutionaalisille sijoittajille. FED on tehnyt tätä jo pitkään.

Mutta jos nämä toimenpiteet ja kaavailut ovat ihan ok asia, niin mikä siis on ongelma?

Ensimmäinen ongelma on, että suurin osa ihmisistä elää arkeaan, eivätkä he edes huomaa tai toisaalta halua edes ymmärtää ongelman kokoluokkaa. Lyhyellä tähtäimellä se ei myöskään vaikuta millään tavoin heidän arkeensa. Talousasioissa barrikadille nousijoita on harvassa. Tämän vuoksi päättävissä asemissa olevat henkilöt voivat tehdä ratkaisunsa hyvinkin rauhassa, varsinkin kun takana on parlamentaarinen enemmistö ja toisaalta ymmärryksen puute tehtyjen ratkaisujen vaikutuksista. Vallalla on myös tietojen pimittäminen ja tarkoitusperien hämärtäminen, jotta kansalaiskeskustelua ei syntyisi.

Toinen ongelma on se, että liikepankeille asiakkaat eivät ole tuottavaa bisnestä. Liikepankit ovat myös institutionaalisia sijoittajia. Liikepankkien voitot ja arvonlisäykset tulevat rahoitusmarkkinoilta. Kysymys on, mihin liikepankit siis mieluimmin käyttävät saamiaan pääomia, kotitalouksien ja yritysten lainoittamiseen vai rahoitusmarkkinoille. Toki näissä on sääteleviäkin mekanismeja.

Ongelman juurisyy kulminoituu ahneuteen, mutta konkreettisimmin rahoitusmarkkinoihin ja keskuspankkeihin. Suomessa pörssikurssit olivat nousseet vuoden 2019 loppuun vuodesta 2008 yli 300%, vaikka reaalitalous oli päässyt vasta vuoden 2008 tasolle. Vuoden 2020 alun pandemia romahdutti kaikki maailman pörssikurssit, mutta kesäkuussa 2020 olemme jälleen samalla ja osin korkeammalla tasolla kuin ennen pandemian alkua. 10.6.2020 Nasdaq puhkaisi ensimmäistä kertaa 10.000 pisteen rajan, vaikka olemme edelleenkin poikkeustilassa monellakin tavalla. Rahoitusmarkkinoiden kriisi oli jo ennen pandemian alkua ovella, se olisi tullut joka tapauksessa todennäköisesti vuoden 2020 aikana. Nyt myös pandemian aiheuttaman talouden äkkipysähdyksen ja kulutuksen pysähtymisen kanssa lisäämme valtavasti elvytysrahaa. Yksinkertaistettuna, rahoitusmarkkinat olivat jo kriisiytymässä ja suurin osa elvytysrahasta, myös niin sanotusta vihreästä elvytyksestä, virtaa rahoitusmarkkinoille. Vain pieni osa saavuttaa koskaan reaalitalouden ja ei juurikaan millään tavoin kotitalouden kukkaroa. Samalla keskuspankkien rahan syytämisellä markkinoille tukiostoilla on niiden taseet pullollaan velkakirjoja, osakkeita ja roskalainojakin. Näin keskuspankit ovat vääristäneet markkinoiden hintoja sekä olleet osaltaan mukana luomassa valtavaa kuplaa, joka on täysin irti reaalitaloudesta. Myös liikepankkien taseet ovat kiinni kuplassa sekä riskialttiissa kohteissa ja varallisuuserissä.

Mikä merkitys siis valtion velanotolla, takausvastuilla, rahan luomisella tyhjästä ja avustuksilla on kansalaisille?

Merkityksiä on varmasti useita, riippuen näkökulmasta. Ensinnäkin kun me Suomessa suostumme EU komission elvytyspakettiin, olemme aina vain enemmän äänettömiä osakkaita suuremmassa liittovaltiopelissä. Onko liittovaltio ajatus hyvä vai huono, en siihen ota kantaa. On hyvä muistaa, että se, jolla on vipuvarsi, tässä tapauksessa esimerkiksi valtion antama takaus tai valtion ottama velka, voi sanella ehtoja ja vaikuttaa päätöksentekoon monessa muussakin asiassa. Päätöksenteon todellinen valta on silloin jossakin muualla kuin täällä.

Toisekseen kysymys on myös tulonsiiroista niille, jotka ovat hoitaneet talouttaan eri tavalla kuin me täällä. Jos me saamme vähemmän kuin annamme, on taseemme miinusmerkkinen. Vaikka olemme aina aika-ajoin yrittäneet pyristellä valtiontalouden tasapainottamisessa, on alijäämä ja valtion velka vain kasvanut. Tämä johtuu huonosta ja osaamattomasta valtiontalouden hoidosta ja edustuksellisen demokratian tempoilevista ideologisista virityksistä. Talouden hoidossa on toisealta esimerkkinä myös tulonsiirtoja ja tukija vaativat etelä-Euroopan maat, jotka ovat pitkään hoitaneet julkista talouttaan velkaantumalla ja joiden yhteiskuntapoliittinen vastuu ja veronkantokyky on huono. Voidaankin kysyä, ovatko he menetelleet erittäin viisaasti, joskin epäeettisesti. Palaamalla kirjoituksen alkuun ja ajatukseen, ettei velkoja tarvitsekaan maksaa takaisin, on näiden maiden velkaantuva talouspolitiikka siis ollut onnistunutta. Toki se mihin ja miten rahat on käytetty, on asia erikseen. Tästä herää kysymys miksi me emme voi tehdä myös niin?

Kolmas merkitys liittyy tuottavan työn kannattavuuteen ja mielekkyyteen. Koska raha, jota luodaan tyhjästä, siirtyy tulonsiiroina lopuksi rahoitusmarkkinoille, ei se kasvata kotitalouksien todellista ostovoimaa vaan pienentää sitä. Suomen niin sanottu vauraus ei ole vain valtion luomaa vaan kotitalouksien velkaa. Suomessa kotitalouksien velkaa on yli 150 miljardia euroa. Tulonsiirroilla rahoitusmarkkinoille suuret institutionaaliset sijoittajat kasvattavat omaisuuttaan ja samalla taloudellinen kuilu kasvaa, sekä valta rahan mukana keskittyy. On myös hyvä muistaa järjestelmässä oleva sisäinen korruptio, kuten esimerkkinä Kojamon ja ay-liikkeiden, sekä puolueiden väliset tulonsiirrot. Voidaan kysyä, millaista sisäistä korruptiota on etelä-Euroopan maissa ja mihin tuet ja lainat siellä menevät. Tähän liittyy myös kotimaan sosialistiset tulonsiirrot, jotka täällä rahoitetaan korkeana verona ja tehokkaalla verokertymällä. Kuinka järkevää ja tehokasta on, että ”elvytysrahalla” rakennamme vaikkapa tuottamattoman museon, jota joudumme vuosittain valtion toimesta tukemaan ja jonka rankentamiseen käytetyistä rahoista lopulta hyvin pieni osa menee Suomalaisille kotitalouksille, edes välillisestikään. Miksi kukaan kohta haluaisi tehdä tuottavaa työtä ja maksaa veroja?

Neljännekseen, me länsimaalaiset olemme taantuneet tässä liberalistisessa ”vapaudessamme”.

Kuitenkin edellisen lisäksi vakavin merkitys ja tosiasia on, että rahan lisääminen järjestelmään jatkuvalla syötöllä lisää inflaatiota, eli kotitaloudessa olevien aikuisten pitää työskennellä joka päivä enemmän saadakseen leipänsä tai vaihtoehtoisesti tinkiä leipänsä laadusta ja määrästä. Yritykset ja sitä kautta myös valtiot elävät kulutuksesta. Tämä vastuuton rahan luonti tyhjästä ja vivutettu velkaraha, niin globaalisti, kuin meilläkin ja siihen lisättynä erilaiset tuet, tuo mukanaan moraalikadon myös täällä. Yrittämällä väkisin vakauttaa ja edelleen kuplaannuttaa järjestelmää, luomme vielä suuremman epävakauden kuplan. Mitä suurempi on mannerlaattojen välinen jännitys, sitä valtavampana maanjäristys purkautuu. Lopulta tämä kaikki aiheuttaa väistämättä systeemikriisin, jopa pahimmillaan sanan, jota talouspiireissä ei saa mainita eli hyperinflaation ja sitä kautta luottamuksen menetykseen rahaan vaihdannan välineenä. Millainen on silloin keskiverto kotitalouden arki? Kaikki liittyy kaikkeen ja kyse on luottamuksesta ja kun se loppuu…

Lähtökohtaisesti asiat ovat yksikertaisia, mutta ihmiset tekevät niistä monimutkaisia. On myös toisinpäin katsottuna helppo verhota yksikertaiset asiat monimutkaisuuden harmaaseen savuun ja oikeuttaa siten toimintansa tai toisaalta toimimattomuutensa. Meidän poliittinen järjestelmämme ei ole enää demokratia, eikä talousjärjestelmämme ole markkinatalous, vaan kummassakin järjestelmässä olemme jonkinlaisessa korporatiivisessa sosiaalifasismissa.