Yrittäjän koronatarinaa

Olin viime keväänä ja kesänä hyvin kiireinen yrittäjä, tein töitä kahdelle eri yritykselleni. Ajattelin optimistisesti, että kun yritän vältellä tartuntaa, ei se myöskään minuun tartu. Tarttui kuitenkin ja jouduin karanteeniin. Kuume alkoi nousta heti ja nousi kovemmaksi kuin koskaan ennen. Muutaman päivän jälkeen päätin lähteä sairaalaan tukalan olon ja kovan kuumeen vuoksi.

Eristyshuoneessa yksin ollessani koin karun todellisuuden, johon kuului migreenikohtauksen kaltainen päänsärky ja liikahtamisesta alkaneet yskänpuuskat. Ne kesti niin pitkään, että saivat aikaan tukehtumisen tunteen. Lyhyt kymmenen metrin kävely tuntui toivottomalta, ja olo oli todella kehno. Veren happiarvo laski lisähapesta huolimatta niin alas, että jouduin päiväksi teholle. Hoitajille ja lääkäreille kiitos hyvästä hoidosta.

Sovitut aikataulut töissä uhkasi viivästyä, joten yritin päästä mahdollisimman pian pois sairaalasta. Kun pääsin, en ollut työkunnossa, mutta tein töitä väkisin tunnin jaksoissa. Rankkaa oli, mutta kunto parani nopeasti ja työmaakin valmistui ajoissa.

Sairaalassa lisähappea hengittäessäni ja työpuheluita puhuessani mietin, mikä elämässä on tärkeintä. Miksi ihmisen pitää ajaa itsensä sellaiseen tilanteeseen, ettei vapaa-aikaa ole, vaan elämän täyttää pelkkä työ. Kuka sen oli aiheuttanut, että puhuin sairaalassa 40 asteen kuumeessa työpuheluita ja stressasin niistä, aiheuttaja olin minä itse. Yritystä perustaessa mielessä olleet haaveet yrittäjän vapaudesta oli vaihtunut kiireeseen ja stressiin. Miten yrittäjän asemaa pienissä yrityksissä voisi parantaa, on toinen tarina. Nykyään teen entistä enemmän myyntityötä toisella firmallani Kenttäsepillä.

Kannustan kaikkia ottamaan rokotteen, jos sellaista tarjotaan. Yritetään saada yhdessä tämä yhteiskunta pyörimään mahdollisimman nopeasti entiseen tapaan, jolloin vältytään irtisanomisilta ja siitä aiheutuvilta ongelmilta.

Hallitus möhli koronasta kärsivien yrittäjien tukemisen. Mielestäni yrittäjien tukeminen olisi pitänyt keskittää pääasiassa sellaisiin kannattaviin yrityksiin, jotka hallitus kielsi toimimasta. Miksi tuettiin hyvin menestyviä isoja yhtiöitä tällaisessa koronatilanteessa, joihin korona ei ollut vaikuttanut. Ne vaan käytti tilaisuuden hyväkseen ja kehittivät uusia bisnesideoita, johon saivat kehittämistukea. Monet ahdingossa olevat yrittäjät jäivät nuolemaan näppejään.

Olen ehdokkaana Liike Nytin riveissä. Politiikka on kompromissien tekemistä ja päättäjiltä vaaditaan määrätietoista ja yhteistyöhenkistä asennetta. Sellainen olen ja pystyisin ajamaan äänestäjieni mukaista etua tehokkaasti. Jyväskylässä on haastava taloustilanne, tänne tarvitaan sellaisia päättäjiä, jotka ei jakele rahaa kaikkialle mielin määrin. Verot on meidän kaikkien yhteistä rahaa, kun emme nosta veroja, saamme sillä tavalla jokainen itse paremmin päättää mihin rahamme laitamme.

Paremman Jyväskylän puolesta.

+3

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu