“Ukraina kuuluu eurooppalaiseen perheeseen” – Ukrainan edellytykset liittyä Euroopan unionin jäseneksi

Teksti on osa sarjaa, jossa politiikan tutkimuksen opiskelijana jaan valikoituja tekemiäni kurssitöitä ja akateemisia tekstejä kansainvälisestä politiikasta ja valtio-opista. Tekstit ovat ensimmäisen vuoden opiskelijan tekemiä.

Tässä tekstissä pohdin Ukrainan kelpoisuutta liittyä Euroopan Unionin jäseneksi. Aiheesta on keskusteltu aina helmikuusta 2022 saakka ja keskustelu kiihtyy kokoajan – mutta täyttääkö Ukraina EU:n jykevät Kööpenhaminan kriteerit? Johtopäätökseni on, että Ukraina ei täytä kriteerejä liittyäkseen unionin jäseneksi.

Alkusanat

Ukraina on käynyt vaikeita aikoja läpi aina itsenäisyydestään saakka. Idän ja lännen välissä tasapainoilu on tuottanut maalle hankaluuksia, mutta erityisesti maata koettelee Venäjän hyökkäys, joka alkoi helmikuussa 2022.  Sympatioita on herännyt EU-johtajien joukossa myös Ukrainan jäsenhakemukselle, jonka EU-johtajat vastaanottivat kesällä 2022. Ukrainalle päätettiin antaa jäsenmaakandidaattistatus, joka merkitsee mahdollisten neuvottelujen alkamista EU-jäsenyyden ehtojen täyttämisen tarkastelun puolesta. 

Tässä työssä käyn läpi sitä, millainen on EU:n ja Ukrainan suhde ja pureudun tarkemmin kysymykseen siitä, että millaisen työn takana Ukrainan liittyminen euroopan unioniin on. Ukrainan poliittis-hallinnolliset heikkoudet ovat tiedossa – korruptio, oikeusvaltiokäsitys. Käyn samassa läpi suppeasti Euroopan unionin laajenemisprosessin – sen, mitä uudelta jäsenvaltiolta odotetaan esimerkiksi demokratian, talouden ja oikeusvaltioperiaatteiden kautta ja lopuksi tarkastelen ja analysoin sitä, miten Ukraina sopii tähän kokonaisuuteen – onko Ukraina sopiva jäsenvaltioksi? 

Ukraina ja EU 

Ukrainan ja Euroopan unionin viralliset suhteet avautuivat 2. joulukuuta vuonna 1991 – vain päivää myöhemmin Ukrainassa järjestetystä kansanäänestyksestä, jolla mitattiin kansan halua itsenäistyä Neuvostoliiton romahdettua. Ukraina on sittemmin kulkenut pitkän tien – Neuvostoliiton romahdettua ja maan itsenäistyttyä sen on pitänyt rakentaa suunnitelmallisesti talouttaan, demokratiakehitystään ja oikeusvaltioperiaatteitaan (Sologoub, 2022, 218) ajassa, jossa maassa edelleen näinä päivinäkin asuu iso venäjänkielinen ja –mielinen väestö, joka on haastanut Ukrainan kansallista itseymmärrystä, kuten esimerkiksi 2004 Oranssin vallankumouksen tiimoilta ollaan voitu havaita. 

Varsinaiset kirjalliset ensiaskeleet Ukraina ja Euroopan unioni ottivat kesällä 1994, kun osapuolet allekirjoittivat kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen, jossa alleviivattiin demokraattisia arvoja, ihmisoikeuksia ja markkinatalouden tärkeyttä samalla kun sovittiin muun muassa kaupasta osapuolten välillä (EU, 1994). Ukrainan ja EU:n suhteiden kehitys jäi kuitenkin sittemmin jälkeen muista entisistä Neuvostoliiton alusmaista, jonka on esitetty johtuvan siitä, ettei Ukrainassa syntynyt muiden itäblokin maiden tapaan 1990-luvulla tarpeeksi selvää näkemystä maan ulkopoliittisesta orientaatiosta Venäjän ja Euroopan välissä (Eduskunta, 2016). Esimerkiksi Baltian maat liittyivät unioniin jo vuonna 2004. Samana vuonna Ukrainassa käytiin presidentinvaalit, joissa toisella kierroksella voittajaksi julistautui vaalivilpillä voiton saanut venäjämielinen Viktor Janukovyts. Laajat mielenosoitukset ja mellakat saivat aikaan kuitenkin uusintakierroksen, jonka perusteella haastaja ja EU-myönteinen Viktor Justsenko valittiin maan presidentiksi. Maa kääntyi aiempaa vahvemmin kohti länttä.  

Ukraina on tehnyt paljon uudistuksia muun muassa talouden saralla erityisesti vuoden 2014 jälkeen. Vaikka etenemisvauhti Ukrainalla kohti länsimaista oikeusvaltiota olisi voinut olla huomattavasti nopeampi, idea Euroopan integraatiosta on levinnyt viimeisen 20 vuoden aikana pienestä joukosta teknokraatteja koko yhteiskuntaan (Sologoub, 2022, 218). Lisäksi Sologoub huomauttaa, että vuodesta 2014 enemmistö ukrainalaisista on kannattanut eurooppalaista yhdentymistä ja EU-jäsenyys nähdään pitkäaikaisena sodan jälkeisenä tavoitteena. Suhteiden lämpimyyttä lisännee se, että EU on ollut vuodesta 2014 Ukrainan tärkein kauppakumppani ja sodan myötä EU on tukenut Ukrainaa ottamalla lähes viisi miljoonaa sotaa pakenevaa ukrainalaista suojeluunsa (UNHCR, 2022). Toisaalta EU on tukenut Ukrainaa sodassa myös taloudellisesti kymmenillä miljardeilla ja pyrkinyt vaikeuttamaan Venäjän sodankäyntiä laajoilla pakotteilla (Antezza ym. 2022; EU, 2022a). Vuonna 2014 solmittu assiosiaatiosopimus ja jo aikaisemmin alkanut Itäisen kumppanuuden ohjelma ovat tuoneet Ukrainaa lähemmäs unionia – niistä seuraavaksi lisää.  

EU:n naapuruuspolitiikka 

Euroopan unioni harjoittaa aktiivista bilateraalista naapuruuspolitikkaa (ENP) lukuisiin maihin. EU:n naapuruuspolitiikan turvin on pyritty laajentamaan turvallisuuden ja vakauden aluetta myös unionin ulkopuolelle, jotta voidaan välttää uusien jakolinjojen syntyminen laajentuneen EU:n ja sen naapurien välille (UAV 7/2014 vp). Naapuruuspolitiikka perustuu Euroopan unionista solmittuun perussopimukseen, niin kutsuttuun SEU-sopimukseen ja tarkemmin sen kahdeksanteen artiklaan. Artiklassa todetaan, että unioni pyrkii luomaan erityissuhteita kolmansiin maihin pyrkien saada aikaan lähialueen, jonka perustana ovat unionin arvot, vauraus ja hyvä naapuruus.  

Naapuruuspolitiikka pohjautuu EU:n ja sen kumppaneiden sopimuksiin, kuten kumppanuus- ja yhteistyösopimuksiin ja assosiaatiosopimuksiin. Keskeinen asema on kahdenvälisillä toimintaohjelmilla, joissa vahvistetaan poliittiset ja taloudelliset uudistusohjelmat, sekä lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitteet EU:n ja naapurusmaan välille. Naapuruuspolitiikka on irrallaan laajentumisprosessista, eikä siinä ennakoida miten naapurimaiden ja EU:n väliset suhteet mahdollisesti tulevaisuudessa kehittyvät. (Carmona ym. 2021, 5) 

Unionin intresseissä on kiistämättä luoda Euroopan välittömään läheisyyteen vakautta ja turvallisuutta ja tästä esimerkkinä voidaan pitää Euroopan unionin Itäinen kumppanuus –ohjelmaa, joka käynnistettin käynnistettiin vuonna 2009 Georgian sodan jälkeen ja johon myös Ukraina kuuluu viiden muun Itä-Euroopan ja Etelä-Kaukasian maan lisäksi. Ohjelman tarkoitus on tuoda kuusi entisen Neuvostoliiton maata yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti lähemmäksi EU:ta ja vauhdittaa niiden omia uudistusprosesseja (Eurooppatiedotus, 2019). Uudistusprosesseja EU vauhdittaa muun muassa taloudellisella, poliittisella ja teknisellä yhteistyöllä (Carmona ym., 2021, 3). Näyttäisi siltä, että EU on valmis vahvistamaan itäisten naapurusmaiden julkishallintoa ja taloutta runsailla tukipaketeilla, jotta niiden poliittis-hallinnolliset vahvuudet kasvaisivat – ja itäiset kumppanimaat ovat mukana mielellään. Esimerkiksi vuonna 2017 naapuruusmaiden johtajat allekirjoittivat yhteisen julkilausuman, joissa korostivat yhteistyön arvokkuutta ja sopivat 20 tulostavoitteesta vuodelle 2020, joihin kuuluu muun muassa vahvempi talous, hallinto, yhteenliitettävyys ja yhteiskunta naapuruusmaissa (EU, 2017b).  

Itäisen kumppanuuden ohjelman lisäksi EU:n ja Ukrainan yhteistyö on syventynyt sittemmin vuonna 2014 solmitulla assiosiaatiosopimuksella (AA) Ukrainan ja unionin välillä. Assiosiaatiosopimus toi Ukrainan muun muassa EU:n vapaakauppa-alueelle (DCFTA) ja syvensi yhteistyötä laajasti eri politiikan osa-alueilla tavalla, joista hyötyvät unionin jäsenvaltiot muun muassa viennin osalta, kuten myös Ukraina markkinoiden avautumisen kautta. Samaan aikaan samankaltainen sopimus solmittiin myös Moldovan ja Georgian kanssa. Ulkoasianvaliokunta mietinnössään (UAV 23/2014 vp) on todennut, että sopimukset maiden kanssa ovat pääosin yhteneväiset ja laajimpia EU:n tekemiä assiosiaatiosopimuksia sellaisten kolmansien maiden kanssa, joille ei tarjota sopimuksessa jäsenyysperspektiiviä.  

Ukrainan ja EU:n suhteista on hyvä todeta myös se, että EU:n apu Ukrainalle on ollut huomattavasti suurempi, kuin tavanomaiselle kumppanimaalle. EU on Ukrainan isoin tukija 11 miljardilla eurolla vuosina 2014-2017. EU:n delegaatio Ukrainassa on toiseksi isoin koko maailmassa. (Wolczuk, 2017, 31) 

Ukrainan hankaluudet 

Euroopan unioni on asettanut ulko- ja kumppanuuspolitiikkansa peruskiviksi demokratian ja oikeusvaltioperiaatteet. Myös yhteisissä sopimuksissa EU näitä vaatii kumppanuuspolitiikkansa puitteissa – EU:n ja Ukrainan assosiaatiosopimuksessa Ukrainalle annettiin peräti 26 kehitettävää osa-aluetta, jotka liittyivät muun muassa ihmisoikeuksiin, demokratiakehitykseen ja korruption kitkemiseen. Michael Emerson ja Veronika Movchan (2021, 1–3) ovat analysoineet Ukrainan menestystä näillä osa-alueilla. He toteavat, että 26:lla osa-alueella Ukraina on pärjännyt kohtuullisesti. Osa-alueiden tavoitteiden täyttämistä mitataan asteikolla 1–3 ja 26:sta alueesta Ukraina on täyttänyt 17 vähintään arvosanalla kaksi. Ongelmallisimpia osa-alueita Ukrainalle ovat korruptio, oikeusvaltioperiaatteet ja liikenneverkko, kun taas parhaiten Ukraina on suoriutunut muun muassa kansalaisyhteiskunnan (3), vaalidemokratian (2.5), sekä koulutuksen ja kulttuurin (2.5) edellytysten parantamisessa.  

Vaikka uudistuksia on tehty vauhdilla vuoden 2014 solmitun sopimuksen jälkeen, ei Ukrainan luonne ole olennaisesti muuttunut. Ensinnäkin Freedom Housen (2017–2022) mittausten mukaan Ukrainan vapaustilanne poliittisten ja siviilioikeuksien osalta ei ole olennaisesti muuttunut vuosina 2017-2022, vaan pisteytys on pysynyt noin 60 pisteessä sadasta (taulukko 1.). Toisaalta myös korruptiota mittaavan CPI-indeksin mukaan Ukraina ei ole kehittynyt merkittävästi korruption kitkemisessä (taulukko 2.) merkittävästi vuosina 2017-2021 (Transparency International 2017–2022) siitäkin huolimatta, että vuodesta 2015 Ukraina on tehnyt yli 1300 lakiuudistusta, joista 127 on tähdätty korruption kitkemiseen (Gorodnichenko & Bilyk & Sologoub, 2022). On kuitenkin huomoitava, että lakiuudistusten vaikutukset näkynee vasta tulevaisuudessa. On kuitenkin erityisesti CPI-indeksin varjossa selvää, että Ukrainan kehittyminen korruptiovastaisuudessa on lähes pysähtynyt. 

Taulukko 1. “Freedom in the world – Ukraine” 

Lähde: Freedom House (2017–2021) 

Taulukko 2. CPI-indeksi 

Lähde: Transparency International (2017–2021) 

EU laajentumisprosessi 

Euroopan unioni sai alkunsa, kun kuusi maata päätti vuonna 1951 perustaa Euroopan hiili- ja teräsyhteisön sekä myöhemmin vuonna 1957 Euroopan talousyhteisön ja Euroopan atomienergiayhteisön. Sittemmin Euroopan unioni perustettiin Maastrichissa vuonna 1992. Nyt unioni on 27:n valtion ja vajaan puolen miljardin kansalaisen valtioyhteisö.  

Euroopan unioni laajenee varmuudella. Maastrichin perussopimuksen pohjalta solmitussa SEU-sopimuksen artiklassa 49 todetaan, että jokainen Euroopan valtio, joka kunnioittaa sopimuksen toisessa artiklassa tarkoitettuja arvoja ja sitoutuu edistämään niitä, voi hakea unionin jäsenyyttä. Sopimuksen toisessa artiklassa arvot ovat lueteltuna: “ihmisarvion kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo, oikeusvaltio ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vähemmistöihin kuuluvien oikeudet mukaan luettuna”.  

Vuonna 1993 EU-maiden johtajat kokoontuivat huippukokoukseen Kööpenhaminaan, jossa selkeytettiin jäsenyyden hakemisen ja myöntämisen ehtoja määrittämällä niin kutsutut Kööpenhaminan kriteerit. Kriteereissä valtiolla tulee liittymishetkellä olla 1) vakaat hallintoelimet, jotka takaavat demokratian, oikeusvaltioperiaatteen, ihmisoikeuksien ja vähemmistöjen kunnioittamisen, 2) toimiva markkinatalous ja kyky selviytyä markkinavoimista ja kilpailupaineista unionissa, ja 3) kyky täyttää jäsenyydestä seuraavat velvoitteet, muun muassa kyky panna tehokkaasti käytäntöön ne säännöt, normit ja politiikat, jotka muodostavat EU:n säännöstön, sekä hyväksyä unionin poliittiset sekä talous- ja rahaliittoa koskevat tavoitteet. (EU, 1993) 

 Joillekin jäsenvaltioille kriteerien täyttäminen on ollut helppoa, toisille ei. Esimerkiksi Suomi ja Ruotsi – kypsät demokratiat täyttivät ehdot helposti ja tulivat jäseniksi verrattain nopeasti. Nuorille demokratioille ja vasta markkinatalouteen siirtyville maille kriteerien täyttäminen voi olla huomattavasti vaikeampaa. Kööpenhaminan kriteerit koskevat siis kiteyttäen demokratiaa, markkinataloutta ja yhteensopivuutta lainsäädännön ja sen toimeenpanon kanssa. Liittyvän maan tulee hyväksyä ja toimeenpanna kaikki EU:n lainsäädäntö – valuutta mukaan lukien.  

Liittyminen Euroopan unioniin kulkee kolmen pääasiallisen kohdan kautta: kandidaattivaihe (candidacy), liittymisneuvottelut (accession) ja sopimuksen ratifiointi (ratification). Kandidaattistatus myönnetään yksimielisellä päätöksellä EU:n huippukokouksessa EU:n komission esityksestä, mikäli niin kutsutut Kööpenhaminan kriteerit voidaan katsoa täyttyneen. Kandidaattistatuksen valtion hakemuksen perusteella myöntämisen jälkeen komissio ja kandidaattimaa sopivat liittymisneuvottelujen kehyksistä. Kandidaattimaa saa taloudellista ja teknistä apua liittymisprosessiin. EU:n vuoden 2021-2027 liittymisneuvottelubudjetin apuosa on noin 14,2 miljardia euroa. Kandidaattistatus ei tarkoita automaattista jäsenyyttä – esimerkiksi Turkki on ollut 2000-luvun alkupuolelta kandidaattimaa, eli niin kutsutussa unionin “odotustilassa”. Toisaalta myös voi olla niin, että jäsenyyshakemuksesta huolimatta kandidaattistatusta ei myönnetä, kuten Bosnia-Herzegovinalle. (Leppert, 2022; Matthjis, 2022).  

 Kandidaattimaalta voidaan jo statuksen myöntämisen jälkeen vaatia ehtoja neuvottelujen alkamiselle. Ulkoministeriön E-kirjeessä eduskunnalle (2022) liittyen Ukrainan jäsenhakemukseen todetaankin, että EU odottaa Ukrainalta toimia muun muassa oikeusvaltioperiaatteiden parantamiseen, jotta jäsenyysprosessi voi edetä pidemmälle.  

 Liittymisvaiheen ja -neuvottelujen ensitilassa kandidaattivaltio yhteensovittaa kansallista lainsäädäntöä EU:n lainsäädäntöön. Muodollisesti neuvottelujen sisältö koskettaa sisältävät 35 politiikan osa-aluetta, johon unionin säännöstö (aquis) on jaettu ja jotka sisältävät kokonaisuuksia, kuten verotus, ympäristö ja puolustuspolitiikka sekä oikeusvaltioperiaatteet riippumattomine tuomioistuimineen. Neuvottelut jäsenyydestä alkavat kandidaattistatuksen saatua. Prosessi alkaa tarkastelulla, jossa tarkastellaan ensitilassa sitä, miten 35:n osa-alueen ehdot täyttyvät jo kandidaattivaiheessa ja miten maa on valmistautunut unionin jäsenyyskriteerien täyttämiseen. Johtopäätöksen mukaan komissio toteaa, että tuleeko kandidaattivaltion suorittaa erilaisia reformeja täyttääkseen riittävästi ehtoja vai voidaanko varsinaiset neuvottelut aloittaa heti – siis miten kypsä kandidaattivaltio on liittymiseen. (EU Komissio, 2022a; EU Komissio, 2022b). 

Varsinaiset jäsenneuvottelut käydään siis liittyen 35:een osa-alueeseen. Jokaisesta alueesta neuvotellaan, eikä neuvotteluita suljeta ennen, kuin jokainen jäsenvaltio on hyväksynyt neuvottelujen johtopäätöksen ja liittyvän valtion etenemisen. Tavanomaista on, että neuvottelujen raamit luodaan yhteisesti sovitusta strategisesta toimintaohjeesta (pre-accesion strategy), jossa EU ja kandidaattimaa sopivat bilateraalisesta yhteisymmärryksestä ja liittymispolitiikasta (accession partnership). Näissä luetellaan asiat, jotka ovat avainasemassa etenemiseen ja toisaalta myös niiden toteuttamiseksi annetun tuen määrä ja laatu. Strategiassa voidaan myös mainita poliittisen dialogin ehdoista, komission tarkastelusta ja osallistumisesta erilaisiin EU:n ohjelmiin ja työryhmiin. (EU Komissio, 2022c) 

Neuvottelut voidaan todeta päättyneeksi vasta sitten, kun tarkalleen jokainen osa-alue on tyydyttävästi analysoitu komission puolesta ja hyväksytty jäsenvaltioiden puolesta. Tämän jälkeen alkavat neuvottelut liittymissopimusneuvottelut, joissa luetellaan tarkat ehdot jäsenyydelle, siirtymän aikataulu ja järjestelyt, sekä taloudelliset yksityiskohdat. Sopimus pitää tulla hyväksytyksi neuvostossa, komissiossa ja Euroopan parlamentissa. Samoin sopimuksen pitää tulla allekirjoitetuksi ja ratifioiduksi kaikissa jäsenvaltioissa heidän valtiosäännön mukaisella tavalla. (EU Komissio, 2022a; EU Komissio, 2022b). 

Ukrainan potentiaali liittyä EU:hun – mitä tulee tehdä? 

Ulkoministeriön toimittamassa E-kirjeessä eduskunnalle (2022) todetaan komission yhteenvetona, että Ukrainan nähdään olevan poliittisten kriteerien osalta hyvin edistynyt. Ukrainan demokraattiset instituutiot toimivat ja vastaavat eurooppalaisia standardeja ja se on toimeenpannut muun muassa onnistuneesti aluehallinnon uudistuksen. Komissio mainitsee kirjeessä myös oikeuslaitoksen riippumattomuuden vahvistuneen ja korruption vastaisten instituutioiden perustuksen.  

Vaikka Ukraina on tehnyt uudistustyötä varsinkin vuoden 2014 jälkeen, on edessä vielä pitkä taival ennen, kuin ovet unionin sisään aukeavat. Euroopan unioni on ollut pitkään haluton lisäämään konflikteja omalle alueelleen, josta esimerkkinä voi olla Serbian jäätyneet neuvottelut liittyen rajakiistaan Kosovon kanssa. Toisaalta unioni on aikaisemmin kokenut rajakiistoja esimerkiksi Turkin ja EU:n jäsenvaltio Kyproksen välillä – näillä kokemuksilla voi olla olennaisesti osaa ainakin siihen, että millä aikataululla Ukraina voidaan liittää unioniin, mikäli konflikti ja rajakiistat Venäjän kanssa pitkittyvät.  

Ukrainan sisäpoliittiset haasteet ovat myös suuria. Ukrainassa on laajamittaista korruptiota ja lainsäädännön heikkoutta, joista muun muassa aiemmin esittämäni CPI-indeksin havainnot kertovat. Onkin siis osuvasti huomautettu, että EU-jäsenneuvottelujen yhteydessä systemaattinen korruptionvastainen työ tulisi priorisoida (Bossong 2022). Toisaalta myös paljon riippuu siitä, miten Ukraina onnistuu oikeusvaltion parantamisessa, jota jo komissio kesällä 2022 kandidaattistatuksen myöntämisen yhteydessä edellytti Ukrainalta.  

Johtopäätökset ja pohdinta 

Vaikka Ukrainaa kohtaan on, täysin syystä, erityisesti Venäjän hyökkäyssodan hetkinä jaettu sympatiaa – ei EU-jäsenyys ole itsestäänselvyys ja se vaatinee monen vuoden työn ottaen huomioon Ukrainan hallinnon ja oikeusvaltioperiaatteiden heikkouden, sekä maassa riesana olevan korruption. Ukraina on kuitenkin solminut jo aikaisemmin assosiaatiosopimuksen, joka on tuonut Ukrainan EU:n vapaakauppa-alueelle ja uudistusten pariin, joita Ukrainassa on tehty useita varsinkin vuoden 2014. Voisi siis sanoa, että Ukraina on oikealla tiellä. 

Tulevaisuus kertoo, että miten ensinnäkin Ukrainan ja Venäjän sota kehittyy – jääkö Ukrainaan pysyvä rajakiista ja jos näin on, minkälainen halu EU:lla on ottaa jäätynyt konflikti omien rajojensa sisäpuolelle. Toisaalta Ukrainan jälleenrakennus, joka koskettaa myös hallintoa että infrastruktuuria tulee olemaan iso pulma, joka EU:ssa tulee ratkaista.  

Toisaalta on otettava myös huomioon, että EU:n voimasuhteet tulisivat Ukrainan liittymisen johdosta järkkymään. Ukraina on yli 600 000 neliökilometrin ja 43,8 miljoonan kansalaisen maa, joten sen vaikutusvalta tulisi olemaan huomattava sekä voimasuhteiltaan, että strategisena jäsenmaana idän ja lännen välissä.  

Lähdeluettelo 

Kirjallisuus ja tieteelliset artikkelit 

Antezza, Arianna & Frank Andre & Frank Pascal & Franz, Lukas & Rebinskaya, Ekaterina & Trebesch, Christoph (2022). The Ukraine Support tracker: Which countries help Ukraine and how? Kielin Instituutti: Kiel. 

Bossong, Raphael (2022). “Challenges to internal security and the rule of law from an EU perspective.” Stiftung Wissenschaft und Politik. 

Carmona, Florian & Jongberg, Kirsten & Trapouzanlis, Christos (2021). Euroopan naapuruuspolitiikka. EU: Euroopan parlamentti. Luettu 9.12.2022.  

Eurooppatiedotus (2019). EU:n itäinen kumppanuus pähkinänkuoressa. Uutinen. Luettu 9.12.2022. 

Emerson, Michael & Movchan, Veronika (toim.) (2021). Deepening EU-Ukrainian Relations. Bryssel: CEPS 

Freedom House (2017–2022). Freedom in the world 2017-2022, Ukraine. 

Gorodnichenko, Yuriy & Bilyk, Julia & Sologoub, Ilona (2022). “Corruption in Ukraine: How important is the problem?” Vox Ukraine. 

Leppert, Rebecca (2022). “How Exactly do countries join the EU?” Pew Research Center. 

Matthjis, Matthias (2022). “Ukraine Could Become an EU Member. What Would That Mean?” Council on foreign relations. 

Transparency International (2017–2022). Corruption Perceptions Index, Ukraine. 

Sologoub, Ilona (2022) “Ukraine’s EU Integration: A Long Way Home”. Intereconomics. 57 (4), 218-224 

Wolczuk, Kataryna (2017). “European Integration” Teoksessa Ash, Timothy (toim.) The Struggle for Ukraine, 24–31. Lontoo: The Royal Institute of International Affairs. 

Eduskunnan ja valtioneuvoston asiakirjat 

UAV (7/2014vp). Ulkoasiainvaliokunnan lausunto 7/2014 vp. Valtioneuvoston selvitys (UTP) EU:n naapuruuspolitiikasta – ajankohtaiskatsaus. Lausunto. Luettu 9.12.2022.  

UAV (23/2014vp). Ulkoasiainvaliokunnan mietintö 23/2014 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle Euroopan unionin ja Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Ukrainan, Moldovan tasavallan ja Georgian välillä tehtyjen assosiaatiosopimusten hyväksymisestä sekä laeiksi sopimusten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Mietintö. Luettu 9.12.2022 

Ulkoministeriön E-Kirje eduskunnalle (2022). UM2022-00743, Komission lausunto Ukrainan EU-jäsenyyshakemuksesta. Perusmuistio. Luettu 9.12.2022. 

Eduskunta (2016). Ukrainan EU-yhteistyön tausta ja nykytila. Tiedote. Luettu 9.12.2022. 

EU-instituutioiden asiakirjat 

EU (2022a). EU:n Venäjän vastaiset pakotteet. Tiedote. Luettu 9.12.2022. 

EU komissio (2022a) Chapters of the aquis. Tiedote. Luettu 9.12.2022.  

https://neighbourhood-enlargement.ec.europa.eu/enlargement-policy/conditions-membership/chapters-acquis_en 

EU komissio (2022b) Steps towards joining. Tiedote. Luettu 9.12.2022. 

https://neighbourhood-enlargement.ec.europa.eu/enlargement-policy/steps-towards-joining_en 

EU komissio (2022c) Accession partnership. Tiedote. Luettu 9.12.2022. 

https://neighbourhood-enlargement.ec.europa.eu/enlargement-policy/glossary/accession-partnership_en 

EU neuvosto (1993). Conclusions of the Presidency – Copenhagen June 21-22 1993. SN 180/1/93 REV 1.