Vituiksi mennyt vallankumous – Sinisen Tulevaisuuden loikkausoperaation motiivien ja eduskuntavaalitulosten 2015 ja 2019 analyysi

Teksti on alunperin esseesuoritus puolueita ja vaaleja käsittelevälle kurssille. Tätä versiota on osittain muokattu julkaisualustaa silmälläpitäen

1.    Johdanto

Eräs itsenäisen Suomen poliittisen historian kummallisimmista saagoista sai arvoisensa päätöksen, kun vuoden 2019 eduskuntavaalien jälkeen Perussuomalaisista (PS) loikanneet Sinisen Tulevaisuuden (Sinisten) edustajat huomasivat jääneensä ilman ainoatakaan edustajanpaikkaa. Muutos vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeisiin tunnelmiin lienee tällöin ollut dramaattinen. Tässä esseessä analysoin Sinisten ehdokkaiden kannatuksen muutosta vuosina 2015 ja 2019, Sinisten avainhenkilöiden narratiivia PS:n kaappauksesta, yhtenä tärkeimmistä syistä jättää puolue, sekä mahdollisia muita motivaatioita loikkaukselle.

3.    ”Vallankaappaus” Jyväskylän puoluekokouksessa 2017

Seuraavassa käyn läpi puoluekokouksen tapahtumia, omasta perspektiivistäni puoluekokousvierailijana, sekä laajemmin kokouksen seurauksia, ja tämän analyysin kannalta merkityksellisiä kokousteknisiä yksityiskohtia.

Vuoden 2017 Jyväskylän puoluekokous oli innostanut PS:n jäseniä, median edustajia, ja politiikan harrastajia liikkeelle sankoin joukoin (noin 2200 kävijää ja noin 1800 äänioikeutettua). Tunnelma kokouspaikalla oli alkuun leppoisa, joskin Jussi Halla-ahon vastaehdokkaan Sampo Terhon taustajoukot kampanjoivat ahkerasti. Ulkopuoliselle tarkkailijalle ei välittynyt vielä kokouksen alussa kuvaa siitä, että puolue olisi millään tavalla jakautumassa kahtia.

Äänestyksiä lähestyttäessä tunnelman saattoi aistia sähköistyvän: Halla-aho sai viimeisessä puheenvuorossa ennen äänestystä huomattavasti Terhoa innostuneemman vastaanoton, väliaplodeiltakin kolmeen kertaan, joka on kohtalainen saavutus n. viiden minuutin puheeseen. Loppu onkin, kuten sanotaan historiaa. Halla-aho valittiin PS:n puheenjohtajaksi, Laura Huhtasaari 1.-, Teuvo Hakkarainen 2.-, ja Juho Eerola 3.- varapuheenjohtajaksi. Kaikki Soinin ns. luottomiehet, muun muassa silloinen puolustusministeri ja PS:n 1. varapuheenjohtaja Jussi Niinistö, äänestettiin ulos puolueen johtotehtävistä.

Jälkikäteen vanha puolue-eliitti (muun muassa Soini ja Terho) ovat perustelleet loikkauspäätöstään, mm. arvopohjaeroilla, Suomen pelastamisella, ja sillä, että puolue ”kaapattiin” halla-aholaisten toimesta. Ottamatta kantaa kahteen ensimmäiseen seikkaan, sääntöjen vastaisen ”puolueen kaappaus” – narratiivin voi todeta olevan faktisesti väärä: Puoluekokouksessa oli äänioikeus kaikilla puolueen jäsenillä, jotka olivat maksaneet vuoden 2017 jäsenmaksun, tämä koski myös vasta vuonna 2017 liittyneitä. Tämä on huomionarvoista siksi, että yleisesti puolueiden niin sanotuilla rivijäsenillä ei ole Suomessa äänioikeutta puoluevaaleissa. Puoleen säännöt eivät myöskään kiellä suljettujen FB-ryhmien perustamista kampanjointia varten. Puolueen säännöt eivät myöskään kiellä kilpailevien listojen asettamista äänestykseen puoluekokouksessa, vaikka ko. listoista ei olisi tehty etukäteisilmoitusta. Tämä kilpailevien listojen asettaminen ilman ennakkoilmoitusta, oli osa Sinisten tarjoamaa PS:n vallankaappausnarratiivia. Tällä ko. narratiivilla he perustelivat loikkaustaan osittain.

Mahdollista tulevaa tutkimusta ajatellen, olisi mielenkiintoista nähdä statistiikkaa siitä, kuinka moni ihminen liittyi puolueeseen Halla-ahon puheenjohtajaehdokkuuden julkistamisen jälkeen, ja kuinka onnistunutta nettikampanjointi oli uusien Halla-ahoa kannattavien värväämiseksi jäseniksi. Ensin mainittu olisi helpohkoa toteuttaa, mikäli tarvittava statistiikka vain on olemassa. Jälkimmäisen todentaminen lienee liki mahdotonta.

4.    Sinisten avainhenkilöiden äänimäärät ja puolueen[1] vaalipiirikohtainen kannatus eduskuntavaaleissa 2015

Tässä analyysissa lasken Sinisten avainhenkilöiksi seuraavat: Timo Soini, Sampo Terho, Jussi Niinistö, Pirkko Marttila, ja Jari Lindström. Kolme ensimmäistä PS:n puheenjohtajuuden, puheenjohtajaksi pyrkimisen, ja varapuheenjohtajuuden, sekä heidän ministeristatuksensa, vuoksi. Kaksi jälkimmäistä lasken avainhenkilöiksi heidän ministeristatuksensa vuoksi. Kaikkien ministeristatuksen oletan lisäksi antaneen heille, ainakin jollain tasolla, lisämotivaatiota loikkaukseen, ja loikkauksesta seuranneeseen Sinisten perustamiseen.

Taulukko 1 Sinisten avainhenkilöiden äänimäärät eduskuntavaaleissa 2015

Soini 29527
Terho 10067
Niinistö 11767
Mattila 6570
Lindström 9966

 

Taulukko 2 Sinisten vaalipiirikohtainen kannatus eduskuntavaaleissa 2015.

Vaalipiiri Äänet
01 Helsinki 10067
02 Uusimaa 44201
03 Varsinais-Suomi 5583
04 Satakunta 5753
05 Ahvenanmaa 0
06 Häme 6743
07 Pirkanmaa 15279
08 Kaakkois-Suomi 16895
09 Savo-Karjala 16616
10 Vaasa 15265
11 Keski-Suomi 0
12 Oulu 6570
13 Lappi 8072
Yhteensä 151044

 

Vuoden 2015 äänestystulokset indikoivat osittain tukea Sinisten vuoden 2017 loikkauspäätökselle: Siniset olivat vaalipiireissään lähes poikkeuksetta kolmen eniten ääniä saaneen PS-ehdokkaan joukossa. Tähän perustuen heidän on voinut olettaa uskoneen siihen, että heidän kannatuksensa olisi ollut nimenomaisesti henkilökohtaista kannatusta, eikä niinkään puoluekannatusta. Sinisten henkilökohtaisen kannatuksen olisi heidän mahdollisen arvionsa mukaan pitänyt kestää PS:sta loikkaaminen ja uuden puolueen perustaminen.

Timo Soinin suuri henkilökohtainen suosio selittää Uudenmaan-vaalipiirin tuloksen, muista vaalipiireistä kannatuksen suuruuden suhteen huomionarvoisimpia ovat Pirkanmaa, Kaakkois-Suomi, Savo-Karjala ja Vaasa. Näissä kaikissa vaalipiireissä tulevien loikkareiden äänisaaliit nousivat yli 15 000 (Taulukko 2), vaalipiirikohtaisen keskiarvon ollessa noin 11 600. Tässä keskiarvossa vaikuttavat suuresti Uuden-maan vaalipiirin äänet Soinille, sekä Ahvenanmaan ja Keski-Suomen vaalipiirien nolla ääntä. Pirkanmaan vaalipiirin läpimenijöistä kolme neljästä oli tulevia Sinisiä. Kaakkois-Suomen vastaava suhdeluku on kaksi neljästä, valituiksi tulleista Sinisistä toinen oli verraten suuren henkilökohtaisen äänimäärän saanut Lindström. Kaikki kolme 2015 eduskuntaan valittua Savo-Karjalan PS-ehdokasta olivat Sinisiä. Vaasan vaalipiirissä kolmesta valitusta yksi oli tuleva demari ja kaksi tulevaa Sinistä.

Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalipiirikohtaisesta analyysista voi tehdä seuraavat kaksi päätelmää: 1) Timo Soinilla oli suuri henkilökohtainen merkitys koko PS:n vaalimenestykseen, koska hänen henkilökohtainen äänimääränsä uudella maalla auttoi läpi monta pienemmän henkilökohtaisen äänimäärän saanutta ehdokasta. 2) Tulevien Sinisten osuus PS:n 2015 vaalimenestykselle oli huomattava: Niissä viidessä vaalipiireissä, joissa Siniset saivat vaalipiirikeskiarvoaan merkittävästi suurempia äänimääriä[2], lukuun ottamatta Kaakkois-Suomen vaalipiiriä, kansanedustajiksi valituista PS:n ehdokkaista vähintään 57% oli tulevia Sinisiä, tai muihin puolueisiin lopulta loikanneita. Ensimmäinen päätelmä tukee Sininen Tulevaisuus – puolueen perustamisen logiikkaa, koska se tuo esille Timo Soinin henkilökohtaisen suosion merkityksen. Toinen päätelmä tukee Sininen Tulevaisuus – puolueen perustamisen logiikkaa, koska se tukee ajatusta siitä, että tulevilla Sinisillä oli tilastollisesti merkittävää henkilökohtaista kannatusta vähintään neljässä vaalipiirissä.

5.    Sinisten avainhenkilöiden äänimäärät ja puolueen vaalipiirikohtainen kannatus[3] eduskuntavaaleissa 2019

Taulukko 3 Sinisten avainhenkilöiden äänimäärät eduskuntavaaleissa 2019.

Soini ei ehdolla
Terho 3118
Niinistö 3200
Mattila 965
Lindström 1695

 

Taulukko 4 Sinisten vaalipiirikohtainen eduskuntavaalikannatus 2019.

Vaalipiirit Äänet
01 Helsinki 9498
02 Uusimaa 2056
03 Varsinais-Suomi 1427
04 Satakunta 0
05 Ahvenanmaa 0
06 Häme 821
07 Pirkanmaa 3342
08 Kaakkois-Suomi 3212
09 Savo-Karjala 4128
10 Vaasa[4] 2157
11 Keski-Suomi 705
12 Oulun 2842
13 Lappi 483
Yhteensä 30671

 

Vuoden 2019 vaalitulos osoittaa sen, että Sinisten mahdollinen hypoteesi oman henkilökohtaisen kannatuksensa puolueriippumattomuudesta oli väärä. (Taulukot 3 ja 4) Havainnollistavana esimerkkinä edellisessä luvussa esiin nostettujen viiden Sinisille menestyksekkään vaalipiirin äänimäärät kehittyivät seuraavasti: Uudella-maalla, jossa Soini ei asettunut ehdolle, kaikkien Sinisten ehdokkaiden äänimäärä 2019 on alle 5% vuonna 2015 kansanedustajiksi valittujen Sinisten, ja Veera Ruohon, äänimäärästä. Pirkanmaan, Kaakkois-Suomen, Savo-Karjalan ja Vaasan vaalipiireissä vastaavat prosenttiluvut ovat pyöristettyinä: 22%, 19%, 25% ja 14%. Enimmilläänkin vuoden 2019 ehdokkaat saavuttivat Sinisille aiemmin merkittävistä vaalipiireistä vain neljänneksen vuoden 2015 kansanedustajiksi valittujen äänistä, aiempi henkilökohtainen menestys ei auttanut 2015 kansanedustajiksi valittuja, eikä Sinisten uusia ehdokkaita.

Syitä tähän huomattavaan kannatuksen laskuun analysoin tarkemmin seuraavassa luvussa puolueloikkauksia, niiden motiiveja, ja loikkauksen jälkeistä vaalimenestystä käsittelevän kirjallisuuden pohjalta.

6.    Sinisten vaalitulosten muutosten ja loikkausmotivaatioiden analyysi

Taulukko 5 Sinisten avainhenkilöiden äänimäärien muutos vuodesta 2015 vuoteen 2019.

Soini -29527
Terho -6949
Niinistö -8567
Mattila -5605
Lindström -8271

Yleinen lainalaisuus suomalaisessa politiikassa on ollut, se, että loikkareita ei usein palkita heidän poliittisesta ketteryydestään: Tämän saivat todeta jo PS:n edeltäjästä, Suomen Maaseudun Puolueesta 1970-luvulla loikanneet edustajat. Sinisten totaaliromahdusta edellä esitettyyn äänimäärien muutoksen, kuvannevat hyvin kolme seuraavaa esimerkkiä: 1) Lukuun ottamatta Soinia, joka ei edes asettunut ehdolle vuoden 2019 eduskuntavaaleissa, kaikki muut tässä analyysissa Sinisten avainhenkilöiksi lasketut, menettivät yli 50% tai jopa yli 80% äänisaalistaan vuodesta 2015 vuoteen 2019. (Taulukot 1 ja 5) 2) Pelkästään 2015 läpimenneet Siniset (tuolloin vielä PS), saivat yli 90 tuhatta henkilökohtaista ääntä enemmän, kuin kaikki Sinisten vuoden 2019 ehdokkaat yhteensä, Vaasan vaalipiirin vaaliliitto mukaan laskettuna. (Taulukot 2 ja 4) 3) Jussi Halla-aho keräsi 2019 yksin enemmän ääniä (30 527), kuin kaikki Sinisten ehdokkaat yhteensä, Vaasan vaalipiirin vaaliliitto mukaan laskettuna.

Shomer et al. (2016, 530) esittävät, että demokraattinen vaalitapa puolueen sisäisissä valinnoissa nostaa äänestäjien luottamusta demokraattiseen päätöksen tekoon myös laajemmalla, yhteiskunnallisella tasolla. He eivät pysty todentamaan sitä, nostaako edellä mainittu vaalitavan käyttö, myös ko. puolueen, vai ainoastaan demokraattisen järjestelmän, luottamusta äänestäjien silmissä. Sinisten äänimäärien dramaattinen kehitys vuodesta 2015 vuoteen 2019 indikoi, että ainakaan Suomessa äänestäjät eivät luota poliitikkoihin, jotka eivät kunnioita puolueensa sääntöjen, tai puoluedemokratian mukaisia äänestyspäätöksiä. Tämäkään analyysi ei kuitenkaan pysty osoittamaan kausaliteettia puoluedemokratian epäkunnioittamisen ja huonon vaalimenestyksen välillä.

Evans et al. (2012) esittävät, että Yhdysvaloissa puolueesta toiseen loikkaaminen koetaan äänestäjien keskuudessa kolmella tavalla, puoluekannasta riippuen, kun tarkastellaan sitä, pidetäänkö loikkauksen syitä ideologisina (positiivinen attribuutti) tai opportunistisina (negatiivinen attribuutti).

Kun republikaaniedustaja Spencer loikkasi demokraatteihin, republikaani- ja sitoutumattomat äänestäjät pitivät hänen motiivejaan negatiivisesti opportunistisina, demokraattiäänestäjät puolestaan pitivät niitä positiivisemmassa mielessä ideologisina. (Ma. 895) Yhdysvaltalainen kaksipuoluejärjestelmä selittänee nämä painotuserot: oman ”joukkueen” toiminta nähdään lähtökohtaisesti aina enemmän positiivisena, ja vastustajan enemmän negatiivisena.

Suomalaisessa mediakentässä käyty keskustelu indikoi vahvasti sitä, että Sinisten loikkaaminen koettiin pääosin negatiivisessa mielessä opportunistisena, tätä tukevat mm. kommentit Sinisten yrityksestä säilyttää omat hillotolppansa. (Parkkonen, XX.XX.18) Hillotolpalla viitataan tässä yhteydessä Sinisten saavuttamiin poliittisiin asemiin, kuten mm. ministerinsalkkuihin. Toisaalta mediasta löytyi myös myönteisiä näkemyksiä, siitä, että varsinkin Soinin loikkauksen syyt saattoivat olla positiivisessa mielessä myös ideologisia. (Koskinen, XX.XX.19) Ideologisten syiden näkeminen loikkauksen taustalla oli kuitenkin vähemmistöön jäänyt näkemys, eikä muille loikkareille riittänyt Soiniin verrattuna yhtä paljon ymmärrystä. Tässä voinee nähdä vaikuttavan erityisesti kahden tekijän: 1) Soinin 20 vuoden uran puolueen johdossa, ja 2) Soinin ja Halla-ahon persoonallisuuden ja politiikan tekemisen liki täydellisen vastakohtaisuuden. Näihin peilaten voitaneen sanoa puolueen luonteen muuttuneen suurestikin, johdon totaalivaihtumisen myötä.

Gherghina (2014, 498) esittää, että 10%-25% romanialaisesta loikkaripoliitikosta tulee uudelleenvalituksi. Hänen mukaansa loikkarit tekevät kahdenlaisia strategisia valintoja: 1) He loikkaavat puolueeseen, joka kannatus on kasvusuunnassa, ja joka on todennäköinen tuleva hallituspuolue seuraavien vaalien jälkeen, tai 2) He loikkaavat pienpuolueesta suurempaan puolueeseen, paremman valituksi tulemisen mahdollisuuden toivossa. Kun näitä kahta strategista valintatapaa tarkastellaan Sinisten näkökulmasta, huomataan, että:

  • Sinisillä ei ollut tietoa siitä minkälaiset kasvuedellytykset heidän perustamallaan puolueella olisi, vaikkakin heillä oli tieto omasta aiemmasta henkilökohtaisesta kannatuksestaan. Henkilökohtainen kannatus ei kuitenkaan siirtynyt heidän mukanaan uuteen puolueeseen. Koska Sinisillä ei ollut tietoa siitä minkälaiset kasvuedellytykset heidän puolueellaan olisi tulevaisuudessa, heillä ei myöskään voinut olla tietoa siitä millä todennäköisyydellä he olisivat olleet mukana seuraavassa hallituksessa. Toki Siniset jatkoivat loikkauksen aikaisessa hallituksessa vuoteen 2019, joten tilanne eroaa tältä osin merkittävästi Gherghinan esittämästä tilanteessa, jossa motiivi on nimenomaisesti tulevaan hallituskoalitioon pääseminen.
  • Siniset loikkasivat PS:sta tilanteessa, jossa PS:lla oli 38 kansanedustajaa. Koska loikkareita oli enemmän kuin PS:n lopulta jääneitä kansanedustajia, Siniset käytännöllisesti katsoen loikkasivat suurempaan puolueeseen. Täten he noudattivat toista Gherginan esittämistä strategisen ajattelun malleista.

Gherghina esittää lisäksi, etteivät loikkareiden aktiivisuus puolueessa tai hallituksessa, tai heidän vahvat siteensä vaalipiirinsä äänestäjiin vaikuta vahvasti loikkaamispäätökseen. (Ma. 498) Sinisten tapauksessa, ainakaan entisen puheenjohtajiston kohdalla, aktiivisella roolilla puolueessa ei näyttävästi ollut ainakaan vahvaa estävää vaikutusta loikkaamispäätökseen. Toisaalta Sinisten ministerien halulla on helppo nähdä olleen myönteinen ja ainakin keskisuuri vaikutus loikkaamispäätökseen. Näitä eroja loikkausmotivaatioissa selittänevät erot Suomen ja Romanian poliittisissa järjestelmissä. Kiteyttäen voidaan sanoa, että romanialaisten loikkaripoliitikkojen uudelleenvalinnan todennäköisyys ei laske loikkauksen seurauksena yhtä merkittävästi kuin heidän suomalaisten vastinkappaleidensa.

7.     Lopuksi

Vaalitulosten vertailu osoittaa melko kiistattomasti sen, että Sinisten vuoden 2017 loikkausoperaatio ei tuottanut toivottua lopputulosta. Toki viiden ministerin uran jatkui kahdella lisävuodella, joka tyydyttänee ko. henkilöitä. Olen tässä analyysissä pyrkinyt esittämään aiempaan kirjallisuuteen pohjautuvia syitä sille, miksi äänestäjien reaktiot loikkaamiselle olivat hyvin kielteisiä.

Kun otetaan huomioon se, että loikkareita oli kaikkiaan kahdeksantoista, poisluettuina kokoomukseen ja demareihin loikanneet Veera Ruoho ja Maria Tolppanen, loikkausmotiivit olivat varmasti vastaavalla tavalla moninaisia. Olen tässä analyysissä pyrkinyt, 2015 ja 2019 vaalitulosten analysoinnin lisäksi, esittämään joitakin näistä motiiveista aiempaan kirjallisuuteen nojaten. Toki Siniset itse ovat tarjonneet julkisuuteen muun muassa arvopohjaan, moraaliin ja poliittiseen vastuuseen nojaavia motiiveja. Heidän vastustajansa ovat puolestaan esittäneet lähinnä poliittisesta opportunismista kumpuavia motiiveja. Totuus lienee jossain näiden kahden ääripään välillä.

Sinisen Tulevaisuuden saaga on verraten tuore poliittinen tarina. Näin ollen siitä on vielä tässä vaiheessa tarjolla hyvin vähän tieteellistä analyysiä. Tämän vuoksi olen turvautunut poliittisia loikkauksia käsittelevään kirjallisuuteen, jotka on kirjoitettu Suomen poliittisesta järjestelmästä poikkeavien järjestelmien kontekstissa, painottaen kuitenkin uudempaa kirjallisuutta.

 

 

[1] Valituksi tulleet PS ehdokkaat, jotka myöhemmin loikkasivat Sinisiin. Ylen 2015 eduskuntavaalien tulospalvelu.

[2] +3000 ääntä keskiarvoon verraten.

[3] Kaikkien ehdokkaiden kannatus, Ylen 2019 eduskuntavaalien tulospalvelu.

[4] Vaasan vaalipiirissä äänimäärää nostaa Sinisten vaaliliitto Kansanpuolueen (KP) kanssa.

+7

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu