Koulutuspolitiikka keskiöön – missä luuraa SYL ja SAMOK?

Opetus- ja kulttuuriministeriö julkisti eilen ammatillisessa koulutuksessa toteutettavan vähennyslistan. Vuoteen 2016 mennessä koulutuspaikkoja leikataan yhteensä noin 2000. Määrä on huomattavasti pienempi, kuin mitä alkuvuoden alustavassa esityksessä kaavailtiin.

Esitys on torjuntavoitto maakuntien, etenkin Pohjois-Karjalan ja Lapin, ammatillista koulutusta tarjoaville oppilaitoksille. Päätöksessä on myös reagoitu Uudenmaan kasvaneeseen koulutustarpeeseen. Samalla toivoisi, että aiemmin asunto- ja viestintäministerinä toiminut Krista Kiuru olisi saanut vietyä loppuun hankkeet, joiden tavoitteena oli lisätä edullisen asumisen tuotantoa etenkin kasvukeskuksiin. Katseet siirtynevätkin tältä osin ministeri Pia Viitaseen.

Koulutuspolitiikan riemuvoitto esitys ei ole, sillä päätös on kovin yksinapainen. Tämä on varmasti osin myös laajapohjaisen hallituksen syytä, jossa ”jokainen hoitakoon oman tonttinsa”-mentaliteetti ei näe metsää puilta. Parhaimmillaan poliittiset päätökset limittyvät toisiinsa. Koulutuspolitiikan tulisi olla samalla myös esimerkiksi sosiaali- ja elinkeinopolitiikkaa.

Kyllä, nuorisotakuu oli yhdistetty myös tähän OKM:n linjaukseen, mutta on vaikea nähdä, kuinka koulutuspaikkojen vähennykset palvelevat tavoitetta vähentää nuorten syrjäytymistä? Ikäluokkien pieneneminen on täysi fakta, mutta jo nyt merkittävä osa nuorista jää peruskoulun jälkeen kokonaan ilman koulutus- tai työpaikkaa.

Koulutuspolitiikasta puhutaan Suomessa yllättävän vähän. Näkisin mielelläni etenkin Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) ja Suomen ammattikorkeakouluopiskelijoiden liiton (SAMOK) aktiivisina keskustelun avaajina.

Tällä hetkellä näiden organisaatioiden koulutuspolitiikka näyttää rajoittuvan asemasodaksi. Tässä asemasodassa odotetaan kauhunsekaisin tuntein mahdollisia esityksiä, joissa opiskelijoiden etuuksia uhattaisiin leikata. Liitot odottavat valmiina poterossa ja kovin kysymys kuuluu, kuka huutaa ensimmäisenä ja kuuluvimpana ääneen: ”EI, EI, EI!”

Alkukevään opintotukimielenosoitus oli vahva osoitus opiskelijaliikkeen potentiaalista. SYL:n ja SAMOK:n hallitukset tekivät vahvaa ja erittäin hienoa vaikuttamistyötä. Kiitos kuuluu myös koko opiskelijaliikkeelle. Onko silti oikein myhäillä tyytyväisenä loppuvuosi Arhinmäen lupaukselle sitoa opintotuki indeksiin, joka muuten luvattiin jo aiemmin hallitusneuvotteluissa?

Koulutuspolitiikan tulee olla muutakin kuin vain kaiken uudistuksen vastustamista. SYL antaa kyllä lausuntoja hallituksen esityksiin, mutta missä ovat sen omat esitykset? Missä luuraa vakavasti otettava koulutuspoliittinen keskustelu?

Etenkin korkeakoulujärjestelmässä on yhä uudistettavaa. Esimerkiksi opiskeluaikoja on saatava yliopistoissa lyhenemään ja opintotukijärjestelmä on kaikkea muuta kuin valmis. Tämä on reaalipolitiikka. Siihen, miten uudistuksia toteutetaan voi ja pitääkin vaikuttaa. Se on proaktiivisuutta.

Aika ajoin on Suomessa järjestetty hyviäkin koulutuspoliittisia seminaareja. Mielestäni nyt olisi hyvä aika pysähtyä pohtimaan suomalaista koulutuspolitiikkaa laajalla ja asiantuntevalla porukalla, jossa SYL ja SAMOK olisivat itsekin aloitteellisia. Tavoitteiden tulisi olla kunnianhimoisia, mallia Suomen koulutuspolitiikka vuonna 2020.

Proaktiivisuutta, kiitos.

joonaskontta
Keskusta Jyväskylä

Jyväskylän kaupunginvaltuutettu. Keski-Suomen maakuntavaltuutettu. Aktiivinen liikunnan harrastaja. www.joonaskönttä.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu