Matkalla pimeyden ytimeen

Tällä matkalla pimeyden ytimeen 5 vuotta sitten halusin selvittää, miltä tuntuu maassa, jonka oikeistolainen hallitus ja sen Perussuomalainen osio haki ja päästi maahan 30 00 pakolaista voidakseen tehdä heistä vaalivaltin ja loputtomien hyökkäysten kohteen. Kuuntelin Perussuomalaisten puheita ja nyt olen varma – että pakolaiset otettiin avosylin vastaan ja suorastaan toivottiin heidän raiskaavan muutama suomalainen  – jotta saadaan valtava noste rasistiselle äärioikeistopuolueelle. Halusin matkalla selvittää itselleni, mitä tapahtuu minussa ja pakolaiskriisin sisässä työskentelevissä ihmisissä mentaalitasolla, ongelman ylittäessä sen mihin virkamiehet ovat tottuneet. Tai mihin niinsanottu kansa on tottunut. Kansa ei puhunut, kansa pelkäsi. Eniten kansa pelkäsi omia maanmiehiään. Pakolaiset olivat heille mysteeri, kuin joulupukki lapselle. Kiinnostava mutta kauhea.

Silloisen ministerin käsitys pussinperästä kuvaa hyvin Suomea. Pussinperässä on asunut kansa, ristiinainut sisäsiittoisesti ja lopulta omaksunut omertan lain. Mitään ei perkele sanota, mutta lyödään – jos ei ymmärretä. Ja miten näitä pakolaisia ymmärtäisi. Ne puhuvat omituista älämölöä ja ovat erinäköisiä. Ajattelumalli on: ”NE ei osaa kieltä, ovat siis jotenkin vajaita”. Mutta hei, suuri osa näistä puhuu arabian lisäksi ainakin neljää viittä kieltä. Suomalainen keppanankiskoja puhuu yhtä ja sitäkin ajoittain hankalasti ymmärrettävästi.

Kenen vika on tilanne. Rasismiin ja fasismiin kuuluu yhteinen piirre. Kun itsellä on hankaluuksia ja kurja olo, tuntemuksille pitää löytää syyllinen. Usein ihminen tajuaa, että ollessaan jossain tilanteessa elämässä, hän on itse suurin syypää. Fasistille syypää on juutalainen ja rasistille mikä tahansa tumma, joka tulee ja raiskaa kaikki naiset .

Minun äitini pelkäsi hysteerisesti mustia. Häntä voi kutsua rasistiksi. Hän ei kuollessaan ollut koskaan nähnyt, tavannut tai jutellut mustan ihmisen kanssa. Suomalaisille ei mikään keskustelunavaus auta tajuamaan edes itseään. Kansamme toiminnot perustuvat henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan ja kateuteen, joka kalvaa kuin piru rinnassa. Mustan miehen seksuaalisuus on ikoni ja valkoisen miehen pienuus sen edessä saa aikaan taviksen mielessä armottomia raiskausfantasioita. Ne eivät parane, eivätkä mene pois. Niitä fantasioita äitinikin pelkäsi hautaan saakka, entä jos ne tulee ja….
Lapset eivät odota ja aikuiset eivät voi aavistaa minkä vihan kohteeksi he joutuvat selvittyään rekisteröintikeskuksesta vastaanottokeskukseen ja lopulta arkeen Suomessa, jossa tavalliset suomalaiset vihaavat toisiaan ja ovat mykkiä muille. Sosiaalipsykologi puhuisi kansan eristyneisyydestä ja uskonnon ylikorostuneesta ja rajoittavasta vaikutuksesta historiassa. Nuo tekijät tekevät selvää taipuisuudesta, kyvystä hyväksyä yksilöllisyys ja erilaisuus. Ne ovat pahin mahdollinen asia maassamme ja siksi Suomi on lamassa. Työpaikoilla äänekäästi älykäs, iloinen aktiivi osataan hiljentää muutamassa viikossa. Siinä ollaan ja ryvetään itsesäälissä. Rasistisivustojen hauska piirre on ns. pitäisi tematiikka. ”Pitäiskö vetää Puusaa turpaan” ”Pitäiskö mennä mielenosoitukseen” ”Pitäiskö muutaa maasta kun tänne muutetaan.” Pitäiskö siis ruveta tekee jotain?”

Vanha Tsaarin armeijan kasarmi Torniossa. Sen edessä jonossa irakilaisia nuoria miehiä. Kaksi suomalaista jääkäriä vahtii heitä. Tulkki kävelee ja juttelee heidän kanssaan ja yksi kerrallaan he menevät rakennuksen syövereihin ”sucran”–kiitos. Sitten piha tyhjenee. Kaukaa heistä kiertää liikenne ja harva ohikulkija ei edes vilkaise pihalle. Tulee omituinen olo. Mitä tästä pitäisi ajatella. Monilla suomalasilla on vihasivustojen tarjoama selkeä malli. ”Nuoret IPhonemiehet merkkilenkkareissa tulevat raiskaamaan naisemme ja syömään ruokamme”. Tuota on maailmanhistoria täynnä, vuosisadasta toiseen. Pahuus voittaa aina lopulta tai tilalle tulee vielä pahempaa.

Suomalaisten pelko verifioituu ympäristössämme. Ihmisiä ei juuri koskaan näy missään rentoina ja nauttien toistensa seurasta. Se tapahtuu vain eteläisimmässä Suomessa, muu maa on hiljaa. Kesään kuuluu pikkukaupunkien teinien pilluralli torin ympäri, ukkokerhot moittimassa paheksuen kaikkea olevaa huoltoaseman baarissa. Naiset matkalla rukouksiin Jehovien valtakunnasaliin ja Helluntaiseurakuntaan. Imemään kristuksesta voimaa, jotta jaksaisi seuraavan viikon kaikkeen pettyneen miehensä keppanapöhnäistä örinää. Avioparit maaseudulla ovat kuin nuo kaksi karhua, kävelylläkin mies menee viiden metrin päässä ja naisen kasvot ovat täynnä kivettynyttä vihaa. Rakkaus…ja mikä pahinta fyysinen rakkaus…pappikin sanoi, että synnistä te olette siinneet. Mutta pakko on antaa, vaikka ei haluaisi.

Pikkukaupungin visuaalisuus on tahatonta ja viattoman liikuttavaa. Puutkin koettavat välttää toisiaan, vaikka ne on istutettu samaan aukkoon. Inhotaan urakalla kaikkea, mikä voisi olla hauskaa – kuten läheisyys.

Silloin 1939 + katsoi Suomen suomalainen molotohvin koktaili käessään tuohon mustaan reikään ja kokosi rohkeutta raapasta tikku ja heittää panssarintorjuntaohjuksensa möyryävän masiinan konepellille. Ja sitten ukkoloihe perskarvat paloivat khikhihi tai vaunun KK ehti ensin. Tuon pikkuisen rumiluksen kylkeen on kait jälkeenpäin paukutettu koemielessä singoilla? Niillä – joilla mun kamu ampui intissä saappaan jalastaan ja tulejohtokapiainen luuli, että ukkelin oikea jalka irtosi ja pyörtyi mies.

Näin kaupungit, joissa kaikki oli hiukan vinossa ja persut lestojen kanssa vallankahavassa. Jumala kuule, sie anna kaiken mennä päin helvettii, että meijän puolue pääsis vielä änempi valtaan. Anna timpan laihtua, ettei se kuale pumppuvikkaan ennen kauven loppua. Anna sen kunnahallituksen lestakepun ajjaa autolla mehtään, mutta älä tapa, anna vaa kärsii. Anna meile lottovoitto, mutta älä kovin issoo, ettei muija ylpisty. Anna sen ees kerran vielä antaa. Mulle ainaki.

Taivaallista antaa olla kommenttithread tyhjänä, joku harva lukee, suurin osa ei lue – koska ei pääse törkyilemaan muille kommentoijille ja blogistille, siksihän täällä ollaan, että oma pahoinvointi saadaan purettua kommenttikentissä. Nautitaan, että sainpa sanottu niin pahasti, että vaikeni…hähhääää. Trasferenssiä on ilmassa. Kasvoton kommenttikenttä on terapeutti, sille saa sanoa…..

Jore Puusa
Sitoutumaton Kerava

Eläkkeellä oleva lehtikuvaaja ja kuvajournalismin opettaja. TurunSanomat, Lehtikuva Oy, Pressfoto Oy, AP, UPI, DPA, AFP, TACC, BlackStar, Stern, Time, Newsweek, EPA, IOPP, NY Times, Reuters. Teatteri AD, digitaalisen alueen vapaaehtoistyöntekijä (vanhukset). Valokuvaaja LTTO, 1976, Uusmediakouluttaja Tampere UNI 2001

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu