Miten lehdistö/media toimii. Osa 4.

Journalistinen  prosessi, mistä kuvat ja jutut tulevat

1. Negatiivinen malli

Käskytysketju > hierarkia
Lehden omistaja ja sidosryhmät + mediayrityksen johto
Päätoimittaja / toimitusjohtaja
Uutispäällikkö
Toimituspäällikkö / Lähin esimies
Toimitussihteeri
Toimittaja
Taittaja
Tekninen henkilökunta/ www operattorit
Lehtikuvaaja

Juttuidea tai toimituksen toimintamalli etenee lineaarisesti alas, toiminta on käskyttämistä, ei saada eikä anneta riittävästi palautetta, toimittaja käskyttää kuvaajaa ( tai itseään vajavaisella asenteella) ja kuvaaja ei saa tietoa tarpeeksi ( tai ei osaa tarpeeksi) suoriutuakseen tehtävästään, jolloin käyttää perusratkaisuja. Toimittajan työinto ja halu selvittää asia perinpohjin tapetaan uhkaamalla YT neuvotteluilla jatkuvasti. Juttujen määrä kytketään onnistumiseen, ei enää laatu. Konservatiivisen yleisön palaute ratkaisee toimittajan kohtalon, kriittisyys on vaarallisinta, joten yhteiskunta jää yhä enemmän vaille huomiota.
Tavallaan yleisö saa käänteisesti sitä mitä haluaa. Hömpän merkitys kasvaa ja klikkiotsikoiden. Tämä taas johtuu siitä -että varsinkin miesten kyky lukea heikkenee dramaattisesti.

Kuvaaja palvelee montaa toimittajaa tai kuvaava toimittaja uupuu juttujen samankaltaisuuteen kuvien suhteen. Kuvasta rankaistaan – jos se on ns. huono esim pilkaten sitä –mutta sitä ei osata analysoida.
Esimies suhtautuu halveksien kuvaa ja vaatii vanhojen ratkaisujen toteuttamista. Kun siirrytään kustannustehokkuuteen, toimittaja kuvaa jutut itse tai kuvat ostetaan ns dollarin kuvapankeistga USA.sta tai otetaan ilmaiseksi amatööreiltä. Dollarin kuvapankin henkilöt eroavat habitukseltaan suomalaisista ja jutun uskottavuus heikkenee heti.
Tämä lehtikuvan merkityksen romahdus vie lukijat pois jutuista, koska kuvalla otetaan ihmiset juttuun, sitten ihmiset katsovat otsikon. Jos visuaalisuus ei anna mitään, juttu ohitetaan. Lehti näivettyy, ilmoittajat eivät saa hittejä ja joudutaan lisäirtisanomisiin, jotka kohdistuvat aina ensin kuvantekijöihin ja koko ajan median anti köyhtyy.


Takavuosina kuvattiin otsikkoon ns. kiinni. Lehtijutut olivat kokonaisuuksia, joissa leipätekstit, kuvat, otsikot, ingressit, kainalot, graafit, kuvatekstit ja äläykset toimivat yhdessä saaden aikaan lukuelämyksen.
Jos aihe oli kriittinen – vaikkapa vallankäytön suhteen eduskunnassa, siihen haettiin muutakin kuin nykyajan laajennettu passikuva. Poliittinen kuva liitettiin aina juttujen kontekstiin, irtokuvaa ei ollut.Kuva © Jore Puusa

2. Positiivinen malli

Juttu ja kuvaidea voi tulla mistä vain – joko toimituksesta tai yleisöltä-
Kuva voi poikia jutun tai päinvastoin, koko toimitus / osasto tms. osallistuu jatkojalostukseen.
Voimavarat rajataan, kuviin panostetaan vain silloin,  kun se on lehden/yrityksen kannalta tärkeää. Muuten kuvat tehdään ennalta yhteisesti päätetyllä tavalla, siis dummyihin. Viikkopalaverissa piirretään kuvia ja mietitään metaforia.Hankitaan visuaalinen toimintamalli ulkoa– soveltaen toimituksen työtapaan.Raivataan juttujen pituudesta  puolet pois, puolet pois kuvien määrästä ja loput kuvat käytetään kaksi kertaa isommalla. Toimitus keskustelee kuvista analyyttisesti, saamiensa mallien ja ohjeiden perusteella ja tämä keskustelu johtaa siihen, että kuvaa aletaan arvostaa ja ymmärtää enemmän. Kuvista saa aina palautetta ja jos ei saa,  niitä näytetään muille– hankitaan kosketus visuaalisuuden suhteen kohderyhmään. Oivalletaan -että kuvaaminen ei sulje jutuntekoa pois. Kyse on vain ajankäytöstä. Kun merkkimäärä pienenee– jutut jäntevöityvät— aikaa kuluu vähemmän ja kuvat toimivat isoina paremmin. Toimitus alkaa pitää visuaalisuudesta ja toteuttaa sitä työssään. Samalla juttujen liika verbaalinen kikkailu ( eli senttaamisilmiö) vähenee ja tiivistäminen lisää lukijoiden kiinnostusta.
Toisaalta websivujen leiskaaminen, ikuinen yksi vaakakuva per jutun alku – syö lopunkin kiinnostuksen imeytyä juttuun.

Ikävää on kuitenkin, että toimitukset joutuvat henkilökuntapulan takia supistamaan toimintaansa koko ajan. Tähän vaikuttaa äärioikeiston paine. Toisaalta toimittajien kimppuun hyökätään somessa yhä raivokkaammin, jolloin arimmat heistä eivät enää uskalla tutkia yhteiskuntaa ja toisaalta äärioikeiston jatkuva mediaan  yleensä kohdistuva valeväittämä hitaasti tuhoaa väestön luottamusta mediaan. Yhteiskuntaa romuttamaan pyrkivä rasistinen äärioikeistomme agendansa mukaan koettaa tuhota koheesion ainekset ja niistä ensimmäinen on tietysti tiedonvälitys. Niinpä ylläkuvatuilla prosesseilla ei ole enää juurikaan merkitystä, koska varsinkin  pienemmät lehdet kamppailevat lopettamisen kurimuksessa. Joka taas sopii keskitettyyn ja puolueen valvontaan alistuvaan perussuomalaismediaan ( Suomen Uutiset ja Perussuomalainen) ja samaan formaattiin toimitetut paikallisosastojen ja vaaliehdokkaiden facet.
Kun media menetetään, menetetään demokratia — joka on epäisänmaallisen oikeistomme tarkoituskin.
—-

HUOM!
En enää kirjoita US kommenttikentiin, en vastaa myöskään oman bloggaukseni alla oleviin.

Kommentit täällä Uudessa Suomessa ovat vain ivaamista, henkilökohtaista törkyä suoltavia ja yritys musertaa kirjoittaja.
Olen syyllistynyt siihen itsekin ja siitä hätkähtäneenä en enää kirjoita kommentteja.
Keskustelua ei enää takavuosien tapaan ole.

+3
Jore Puusa
Sitoutumaton Kerava

Eläkkeellä oleva lehtikuvaaja ja kuvajournalismin opettaja.
TurunSanomat, Lehtikuva Oy, Pressfoto Oy, AP, UPI, DPA, AFP, TACC, BlackStar, Stern, Time, Newsweek, EPA, IOPP, NY Times, Reuters.
Teatteri AD, digitaalisen alueen vapaaehtoistyöntekijä (vanhukset).
Valokuvaaja LTTO, 1976, Uusmediakouluttaja Tampere UNI 2001

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu