Miten lehdistö/media toimii. Osa 3.

Mistä lehtien materiaali tulee? Ulkomaat.
Hyvin harvalla suomalaisella median osasella näinä päivinä on enää ulkomaan kirjeenvaihtaja eli staffer, joka asuisi kohdemaassa vaikkapa muutamia vuosia ja kirjoittaisi sieltä juttuja.
HelsinginSanomat tekee yhden poikkeuksen, sillä on varaa siihen. Muutamalla isommalla lehdellä on yhteiskäytössä toimittajia esimerkiksi Tukholmassa ja NewYorkissa. Brysselissä heitä on myös.
Osan jutuista tekevät ulkomailla pysyvästi asuvat freelancet. He ovat lehdille ongelmallisia tapauksia, koska lehti joutuu itsekin tekemään edelleen tarkistuksia juttujen  suhteen, niitä ei voi käyttää sellaisenaan ilman useita faktantarkistusta. Tårta på tårta.

Osa jutuista on ns. run and gun tyyppisiä reportaasimatkoja, lehden oma kuvaaja ja toimittaja tai nykyisin toimittaja – joka kuvaa tekee matkan kriisiin/tilanteeseen. Niiden onnistuminen on haastavaa, koska vaatii pitkään tutustua tilanteeseen vaikkkapa kriisialueella. Niinsanotun fikserin hankkiminen on hyvin hankalaa, koska heistä osa on epäluotettavia ja vain rahan perässä. Hyvä, luotettava ja kielitaitoinen fikseri on kullan arvoinen.

Suurin osa ulkomaanjutuista tulee uutistoimistoilta. Ne jutut ovat hyvin luotettavia, uutistoimiston on tehtävä valtavasti työtä faktantsekkauksen suhteen, jotta sen luotettavuus ei kärsisi.
Tällaisia uutistoimistoja ovat AP, DPA, AFP, Reuters ja monta muuta. Lehdet ostavat joko kertaluonteisia juttuja kuvineen tai lehdillä on pitempiä sopimuksia. Suomalaisten lehtien omistama STT välittää juttuja ja tekee jonkinverran itse, sillä on myös toimittajia ulkomailla.

Kuvavirtaa pienemmille satunnaisasiakkaille tarjoaa enää yksi toimija STT – Lehtikuva. Se valitsee kuvavirrasta parasta mahdollista materiaalia ja releyttää sen maaseutuasiakkailleen. Olin itse Lehtikuvan kuvaaja 7 vuotta, Lehtikuva oli silloin UPI:n asiakas ja sitten vaihdoin AP:n eli Pressfoton kuvaajaksi. Aamulehti havitteli AP:n kuvavirtaa itselleen 1989 ja siinä sotkussa onnistui tuhoamaan Pressfoton, joten Suomessa ei ole enää visuaalista kilpailua kahden kuvatoimiston välillä. Asiantila on rapauttanut tai lähes tuhonnut suomalaisen lehtikuvauksen.

Toimitukset saavat editoida lyhentäen ulkomaisten uutistoimistojen juttuja. Yleensä ulkomaantoimittajat kääntävät jutut suomeksi. Lehtien heikko talous on lopettanut suuren määrän ammatteja, vaikkapa kääntäjän duunin. Joskus käytetään harvinaisten kielien suhteen automaattisia kääntöohjelmia, koska lehtien supistunut toimittajakunta on valtavassa paineessa. Nuokin jutut tarkistetaan tulkkaustoimistojen kautta.

Nuo automaattikäännöset editoidaan luettavaksi suomeksi. Toimittajat saattavat tehdä puhelinhaastatteluja ulkomaanjuttujen tueksi, mutta aikaviive hankaloittaa sitä nopeiden tapahtumien suhteen. Myös kielitaito-ongelma rajoittaa, englantia puhuvia toimittajia on valtaosa, mutta jo ruotsin suhteen tulee ongelmia puhumattakaan ranskasta, venäjästä tai saksasta. Koululaitoksen englanninkeskeisyys syynä tähän.

Ulkomaan kuvat ovat tarina sikseen. Samat toimistot, jotka tarjoavat jutut — pitävät staffereinaan maailman parhaita uutiskuvaajia, jotka työskentelevät itsenäisesti. Sama mainio piirre oli 15 kuvatoimistokuvaajavuodessani. Kaikki sota ja kriisikuvaukset tehtiin yksin, jolloin joutui tekemään työtä syvemmin ja toisaalta ilman rajoitteita. Minulla oli useissa maissa omia fiksereitä, joita hain yliopistojen campuksilta. Islamkriisimaissa naistoimittajan mukana olo olisi ollut rajoite ja turvallisuusriski.

Ikävä kyllä freetoimittajat kuvaavat jo suurimman osan ulkomaan materiaalista juttumatkoillaan ja uutiskuvien taso on romahtanut, sen näkee kun avaa lehdet, kuvissa on vain ns laajennettua passikuvaa eli torsoja katsomassa kameraan. Siksi esim AP:n kuvatarjonta on kuin yö ja päivä verrattuna toimittajien omaan kuvamateriaaliin.

Videon tila on sama kuin stillkuvien, toki sillä erolla että 4K materiaalista voidaan nostaa 8 megapikselin kokoisia stillejä – joita voi käyttää jopa printissä. Näin stillkuvan tarjonta hitaasti vähenee ja häviää lopulta. Videolle taas kuvataan kalustostakin johtuen hyvin eri tavalla, kuin stillkuvaajat tekevät.

Kuvaajat lähettävät materiaalinsa joko suoraan lehdille mailin attachmentteinä, jos ovat internetin tukiasemien lähellä tai paikallisten internetkahviloiden kautta. Hotelleissa on usein sellainen wifi verkko, johon pääsee suoraan ammattikameroista ilman datan välisiirtoa omalla läppärille ym.. Puhelimesta voi muodostaa tukipisteen ja saada kuvat läppäriinsä mailattaviksi tai muilla softilla kryptattuina lähetettäviksi. Kuvat editoidaan tiukkojen säännösten mukaan ja lähetään esimerkiksi AP:n keskuksiin, joista ne lähtevät kuvavirran mukana asiakkaille.. Kuvatoimistokuvaaja kirjoittaa kuvan mukaan, sen EXIF tiedostoihin – lyhyen captionin, jossa kuvan tapahtuma ja kaikki tiedot.

Editoinnissa kuvan sävyt saa säätää, kuvaajat kuvaavat RAW muotoa, joka on se data joka tulee suoraan kameran kennolta. Varjoja saa avata ja yli menneitä huippuvaloja sulkea. Kuvan saa terävöittää ennen lähetystä, USM tehdään aina ennen kuvan lähetystä. Kuvien manipulointi paljastuu heti. Ammattilainen näkee sen kuvan pinnan repeilystä ja on hyviä softia jotka kertovat heti jos pikselijärjestys on muuttunut CTRL + X ja CTRL + V takia.

Kuvassa kylän karjakatoksen, siellä olleiden lehmien ja paimenten jätteet Afganistanissa Khyber passin lähellä kaksi päivää Neuvostoliiton gunship hyökkäyksen jälkeen.
Kuvan © copyright Jore Puusa 1980 – 2021.

1980 luvulla koko kuvanvälityksen prosessi oli toinen. Tässä esimerkki HS tripistä Afganistaniin. Toimittaja Timo Vuorela pääsi kirjoittamaan juttuja vasta viikon kuluttua siitä, kun jätimme Afganistanin ja kävelimme Khyber Passista takaisin Pakistaniin ja hotelliin, jossa oli Telex. Telexiin syötettiin juttu ja ulos tuli reikänauha, joka ajettiin lehteen.
Värin lähetys reaaliajassa oli miltei mahdotonta, joten minulla oli kolme tapaa.
1. Mennä lentokentälle ja koettaa saada diapositiivirullat – jonkun matkustajan kanssa Eurooppaan tai USA:han.
2. MV materiaalia saatoin yrittää kehittää hotellissa lähettäen printit telefotoina asiakkaille. Se oli monesti olosuhteiden johdosta mahdotonta.
3. Usein  kävi niin, että vasta matkustettuamme Suomeen, aineisto saatiin ulos. Euroopasta kuvat ja jutut sai Suomeen miltei reaaliajassa jo 1960 luvulla.

Kunnioitan suuresti rohkeitten kuvaajien ja toimittajien työtä. Heitä kuolee noin 30 joka vuosi kriisialueilla. He kirjoittavat täyttä totta ja sen valheeksi väittäminen ja halveksiminen on absurdia. En olisi tehnyt päivääkään työtäni lehtikuvaajana, jos olisin jutuista havainnut toimittajien ja medioiden valehtelevan. Se luulo on paranoidia ja vain medianvihaajien omassa päässä.
Jatkossa toimin US:ssa seuraavasti. Lopetan kommenttien kirjoittamisen kokonaan, teen sen myös omassa blogissani. Ilmapiiri on niin vihamielinen.  Jätän toki auki kommentoinnin niissä bloggauksissa, joita vielä kirjoitan ennen kesäkuun alkua.

Nelososassa kotimaan jutut ja kuvat.
Viitososassa — miten lehti tehdään, sen eri osat.

 

+6
Jore Puusa
Sitoutumaton Kerava

Eläkkeellä oleva lehtikuvaaja ja kuvajournalismin opettaja.
TurunSanomat, Lehtikuva Oy, Pressfoto Oy, AP, UPI, DPA, AFP, TACC, BlackStar, Stern, Time, Newsweek, EPA, IOPP, NY Times, Reuters.
Teatteri AD, digitaalisen alueen vapaaehtoistyöntekijä (vanhukset).
Valokuvaaja LTTO, 1976, Uusmediakouluttaja Tampere UNI 2001

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu