Rasistinen äärioikeistoryhmä Otanmäessä 2016

Alla kuvassa,  mitä sain 2015 -2018 jokainen päivä ja erityisesti öisin.

Otanmäki
15.9.2016 seison mylly per olkapää kolean kauniissa syyskelissä Otanmäessä muutaman kymmenen kilometrin päässä Kajaanista, vastaanottamassa omituisen ryhmän bussikuljetusta Tampereelta. Mukana on tiettävästi kaksi maahanmuuttajaa eli marokkolainen Junes Lokka ja hollantilainen Marco de Wit

Seuraavassa kirjoitan kuvien perusteella siitä, mitä koin. Joka sanan punnitsen, että se olisi samalla totta, siis siteeraukset ym. Samalla haluan kertoa, miten paljon inhoan heikompien kiusaamista.

Ryhmä saapuu omalla bussillaan. Ryhmän jäsen kertoi, että bussi on käytetty, mutta hän ei tiennyt – kuka sen omistaa. Bussia oli kuulemma käytetty vastaavissa tilanteissa ennenkin. Bussin tavaratilassa oli äänentoistolaitteet, jotka pystytettiin poliisin osoittamaan rajattuun tilaan. Liikennöitsijän nimeä ei näkynyt ja bussin kyljessä oli tyylitelty Suomen lippu.

Marco De Wit lähtee poliisin kanssa tutkimaan paikkaa, joka joukolleoli osoitettu mielenosoitusta varten. Se oli aivan VOK:in edessä, rasistinen huutelu kuului sisään. Ikkunat oli suljettu, eikä asukkaita päästetty pihalle tai ylipäätään ulos.

Tämä ilmiö on aina kiinnostanut minua, naiset jotka liittyvät väkivaltaryhmiin kiinteäksi osaksi. Heitä olen kuvannut myös Saksassa äärioikeiston esiintuloissa ja monessa muussakin kriisissä. Puolan Solidaarisuudessa mukana oli kuvankauniita naisia mielenosoitusten eturivissä.
Jotta tämä juttu olisi niin asiallinen kuin mahdollista, en kuvaile henkilöä ja toimiaan ryhmässä. Uskon, että näillä  hengareilla on jokin tärkeä merkitys ryhmädynamiikan suhteen. Kuvasta on vasemmalta poistettu viranomainen, jolla oli poistoon työnsä takia hyvä syy. Huomaat poiston kuvan pinnan epämääräisyytenä ja artefaktien toistuvuutena.

Ennenkuin joukko ryhmittyi aukiolla ja kadulle, aurinkolasipäisiä poikia kiipesi vastapäisen talon parvekkeille ja laski alas kaksi aivan  parvekkeen kokoista banderollia. Hieman kauempana rouva meni kysymään poliisilta, saavatko nuo vieraat mennä heidän rappuunsa ja laittaa julisteen esiin. En kuullut vastausta.
Banner sanoo: ”Hallitus samaan selliin” …..

Poliisit olivat vaitonaisia. He puhuivat ryhmänkin kanssa minimaalisesti. VOK:in ikkunat olivat tiukasti kiinni. Keskustelin ruumiin löytäneen miehen kanssa, jonka kaveri olisi vienyt sianlihasoppaa vokkiin. Löytäjän mielestä mielensoituksen paikka oli väärä. Hänestä se olisi pitänyt olla poliisivankilan edessä Kajaanissa, jossa syytetyt olivat. Vokissa sisällä oli pelokkaita perheitä.

Olen pikselöinyt lasten kasvot. Ikävää on, että he olivat osa mielenosoittajaryhmää. En usko, että he kykenevät vielä arvioimaan omia tekojaan. Lapsia pitäisi säästää vihalta.

Marokkolainen Junes Lokka kuvasi kaiken ympärillään. Tarkoitus on varmaan käyttää aineistoa johonkin, joka ei minulle selvinnyt. Välillä tuntui että osallistujat kuvasivat enemmän median edustajia kuin muita paikallaolijoita. Väitetään, että näillä ryhmillä olisi henkilörekistereitä – ns. tappolistoja suvakeista, mene tiedä?

Kuten lähes aina, joukossa oli pari suurta ja vihaista koiraa mukanaan. Enimmäkseen ihmiset olivat vakavan ja eksyneen oloisia.  Vaatetus oli mustaa, tummaa ja samanlaista lenkkareita tai buutseja ja halpafarkkuja. Lippis oli miltei jokaisella. Miehiä oli 150:stä noin 95%.

Alla tamperelaisten ryhmä. Marco DeWit on korokkeella ja Junes Lokka oikealla. Kun Lokka nousi puhumaan, hän kuvaili SPR rikollisjärjestöksi, joka pitää kieltää. Äänitin Lokan puheen kokonaan ja palaan sen väitteisiin myöhemmin. Kun Lokka puhui SPR:stä, viereltäni lähti vanhempi nainen kalvenneena ja itkien pois, menin ja kysyin tuliko hänen huono olo. ” Tyttäreni on SPR:n veripalvelussa”: kuului vastaus.

Osassa julisteita haluttiin Suomi irti EU:sta. Typografialtaan liikuttava on tikkalakkimiehen ”rajat kiinni”, jonka taakse hän koetti mennä kameran nähtyään..
Ihmiset ovat niin tavallisen suomalaisen näköisiä, kuin mahdollista. Miltei perussuomalaisen näköisiä ja tämä ei viitannut puolueeseen. Voisin kuvitella vaihtavani sanasen kapakassa vaikka delfiinien kohtalossa..sitten tulisi trigger ja keskustelu loppui. Koettu on, monen monta kertaa.

Nyt meillä on kaksi ruumista lyhyen ajanjakson sisällä. Kummankin haudalla tanssitaan. Kuolleista otetaan kaikki irti omaneduntavoittelun takia. Koetetaan saada etua omaisista välittämättä. (viittaan tässä asema-aukion potkusurmaan)

HUOM! Myös meissä empaateissa on aivan sama piirre. Kukaan meistäkään ei uhreja tuntenut — mutta näyttää, kuin he olisivat olleet kaikille tuttuja iätajat. Empaattien ongelmat ovat myös johdon keskittyminen henkilöille, joita ihaillaan. Ei käsitetä, että siten toimimme ajoittain samoin kuin rasistit.
Väsynyttä toimintaa, jonka seuraukset on nähty moneen kertaan. Kansa, joka ei tunne historiaansa on tuomittu elämään sen uudestaan. Siltä tuntuu.

Lopuksi pelosta
Minua on uhattu kuolemalla monia kertoja kahden viimeisen vuoden aikana. Postilaatikossa on ollut ulostetta. Koirieni kielet on uhattu repiä irti. Paljon muutakin. Yöllisiä soittoja, naurua, hengitystä.  Uhkausten takana on toive herättää niin paljon pelkoa, että lopettaisin rasisti- ja fasistisivujen copyrightrikosten keräämisen ja raportoinnin. Rikos siis pitäisi saada tehdä, mutta sitä ei saisi huomioida.
–
Miltä pelko tuntuu?
Kun pelkää paljon, lamaantuu ja menee paniikkiin. Itselleni ei ole käynyt pelosta huolimatta niin. Olen enimmäkseen toimintakykyinen. Uhkan tunnen — mutta vaikka se on ikävä ja jarruttava tekijä, koetan voittaa pelon. Sillä jokainen ihminen pelkää, psykopaatteja lukuunottamatta.
–
Teheranissa ensimmäisellä vaarallisella keikalla aivan edessäni meni luoti pienen tytön päähän ja osa aivoista lensi päälleni. Kykenin kuvaamaan. Mutta olen traumatisoitunut, tietysti.
–
Pelkoa ei saa päästää esiin. Sen kanssa pitää voida keskustella. Pelolle voi sanoa, että katsotaan vielä seuraavan kadunkulman taakse. Osa meistä vanhemmista lehtikuvaajista meni sinne, mistä muut tulivat pois vauhdilla. Pelko on se mörkö metsässä, jota pitää mennä tapaamaan sensijaan, että sulkisi siltä silmänsä. Ilman pelkoa ei voi olla rohkeutta. Rohkeakin pelkää, mutta tulee pelon kanssa toimeen.
Olen jo vanha ja minulla on helpompaa, elämä voi päättyä jo nopeastikin, mutta ymmärrän nuoren toimittajan pelon.
Kun isot miehet uhkaavat pientä (toimittaja)naista raiskaamisella ja hakkaamisella juttujen takia, pitää olla poikkeuksellisen sinut itsensä kanssa voidakseen tehdä työnsä. Pari naistoimittajaa koki itseensä kohdistuvan seksuaalissävytteisen huutelun ja uhkaisun niin pahaksi – että ilmoitti työnantajalleen lähtevänsä pois ja tilalle tuli miehiä.