Sisällissotamme = causa sui = itsensä syy?

Sota nielaisi tappajat ja tapetut, alkaen elää omaa elämäänsä ja ollen lopulta itsensä syy.
1918 keväällä näihin aikoihin – sisällissotamme  oli  vauhdissa.
2018 kirjoitin aiheesta SOME:n paljon, johtui siitä, että olen niin vanha ukko, että tunsin ihmisiä, jotka siellä olivat mukana. Kuuntelin näiden -itseni nyt ikäisten noin 70v- tarinoita -50 ja -60 lukujen vaihteessa Lahdessa, Turussa, Loimaalla ja Utissa. Muodostui ristiriita siitä, mitä luin silloin historiassa ja siitä mitä kuulin. Punainen ja valkoinen terrori kirjat ilmestyivät 1967-8. Niihin saakka valkoinen osapuoli oli sotkenut historiaa omalla narratiivillään.

Minulle tämä yllä on ollut aina tärkein sisällisotakuva. Olen kuvannut vastaavia tulen ja luotien repimiä pikku nyyttejä sisällisodissa maailmalla. Suomessa tappaminen enimmäkseen loppui 1918 aikana, mutta Lähi-idässä jatkuu edelleen. Tamperelainen kerjäläispoika pyysi ohimarssivilta valkoisilta leipää. Hänet ammutiin kadulle ja jätettiin siihen varoitukseksi.

Sata vuotta sitten isoisäni August Puusa piileskeli kotitilansa riihen alla siimeksessä pakko-ottajia, joita riitti kummallakin taistelevalla puolella. Sukuni oli silloin turpeeseen sidottuja maanviljelijöitä, eräänlaisia varhaismaalaisliittolaisia, joita ei sotiminen kiinnostanut. August kyhjötti riihen alla jään päällä kauan, vieressä maannut veli sairastui pahasti. Veli kuoli ja pappani jäi olemaan maailmalle. Sisällissodan mitätön sivunäytös ratkaisi oman ja lasteni elämän nykyisessä muodossaan tällä pallolla.
Tuo oli sukuni 1918 eräs tarina.. Aikojen epästabiilius kuulsi läpi suvun kertomuksissa. Kun August ajoi maitoa ja elintarvikkeita myyntiin Viipurin torille, hän piti pientä FN browningia taskussaan ja lienee sillä pelotukseksi ilmaankin ampunut. Raha oli tiukassa ja rosvoja riitti rajavyöhykkeellä.

August Puusa ja FN pistooli vuonna 1973 Utissa, lähellä Kouvolaa. Pappani kertoi silloin omaa sisällissotatarinaansa – joka tapahtui menetetyssä Karjalassa. August kuoli -90 luvun alussa ja kuoleman myötä hävisi menneisyys  ja pistooli mihin lie kaatopaikalle. Eutanasia ei mene läpi eduskunnassa – joten tuollainen elämänlangan katkaisija olisi ollut mukava säilyttää itseään varten.

Sota on minulle sisällissota, eräälle tutulleni vapaussota. Aiheesta ei voi keskustella. Hän on kokoomuslainen, äärioikeistolainenkin. Minä taas entinen vasemmistoliberaali ja nyt kaikista suuntauksista vapaa, omalla tielläni kohti hautaa hoippuva, kadonneen oikeudenmukaisuuden metsästäjä. Tämä bloggaus on sitä hoippumista surullisimmillaan.

Latinankielinen fraasi kuvaa sodan syyn.
”Causa materialis – aineellinen syy.”
Minun suppean ja erittäin heikon historiantuntemukseni pohjalta katsottuna, sodan syy oli kurjistuneiden elinolosuhteiden ja epäoikeudenmukaisuuden aikaansaama hallitsematon kollektiivinen raivonpurkaus. Suomalaisten valtava enemmistö eli surkeissa oloissa satoja vuosia. Kurjuus ja raju vastakkainasettelu vain lisääntyi, kun nouseva industrialismi sai aikaan superrikkaita ja superköyhiä 1900 luvun alussa.
”Ex avaritia erumpat audacia = Ahneudesta pulppuaa röyhkeys”

Sisällissota johti voittaneiden kostoon, kuten aina maailmanhistoriassa. Samanlainen viha, jota Huhtasaari ja Halla-aho tarjoilevat nyt – vallitsi silloinkin. 100 vuotta sitten veljesviha eskaloitui taisteluksi ja tappamiseksi. Se voi edelleen tapahtua, kun omaa asiaansa ajavat äärioikeistolaiset pyrkivät valtaan käyttämällä pettyneitä ja petettyjä joukkoja hyväkseen. Massoille osoitetaan yhteinen vihollinen, jonka tappamisen punaisen usvan seassa manipulaattorit ratsastavat valtaan.

Olen jokseenkin varma, että 10 vuoden sisällä maassamme fasisti- ja rasistijoukkiot alkavat tappaa älymystöämme, taloudellista eliittiä, kulttuurin edustajia, maahanmuuttajia ja liberaaleja ajattelijoita. Kirjaroviot palavat, kun Huhtasaaren tapaiset kreationistiuskovaiset pääsevät valtaan. Itsekin saatan ehtiä vielä kokemaan murhaamisaallon kuopan reunalla.
Consensus tacitus flammam alere = äänetön suostumus ruokkii tulta... tuo suostumus kytee yhteiskuntamme sisällä, vaikka vain harva uskoo sen olemassaoloon.
Ainiin…miksi latina. Koska luin sitä lukiossa vuoden. Olin kielilinjalla, koska en tajunnut mitään integraaleista ja abskissoista, vai mitä lienivät.

Mietin pitkään, minkä tuotantoni osasen esitän kertomaan sisällissodastamme. Päädyin paljastavaan kuvapariin Kemijärven hautuumaalta. Punaisten muistomerkki on notkahtanut, geneerinen, unohdettu, vainajat nimettömiä kuoppaan arkutta kumottuja, joska heitä tuossa onkaan?.
Kirkko ei 90 vuoteen siunannut punaisia, joten tässäkään ei tiedetä varmuudella keiden ruumiita haudassa on. Tuossa on sentään muistomerkki ja merkityksellisesti kirkkomaalla, suuri osa murhatuista punaisista makaa hätäisesti kaivetuissa merkitsemättömissä kuopissa kaikkialla Suomessa.
Noista paikoista kertoo erinomaisesti Pekka Elomaan kuvakirja: ”Paha maisema” Elomaan kuvat ja kirja kannattaa katsoa ja lukea huolella, se on erinomainen visuaalinen kertomus suomalaisesta mielenlaadusta. Edessäpäin tasa-arvoa julistava ja takanapäin veitsen selkään lyövä.
Valkoisten hauta Kemijärvellä on huolella hoidettu, roskaton ja herooinen klassistyyppinen muistomerkki raamatunlauseineen. Antaa selkeän kuvan arvopohjasta ja kirkon suhteesta sisällissotaan laajemminkin.

Pieni ote Kemijärven historiikistä. Kuvaa ajanjakson toimintamallia. Jos esimerkiksi olit renkimiehenä ennen sotaa liehitellyt ison talon suostuvaista tytärtä, eikä isäntä siitä pitänyt, saatoit saada kuulan kalloosi jälkiselvittelyissä. Niin vältettiin myös kotitilojen jakaminen ”roskaväelle”.


Miten paljon punaisia ja valkoisia kuoli tai pakeni.

Historia magistra vitae / an non = / historia on elämän opettaja vai onko?

Tässä eräs monista arvioista – jota kannattaa verrata 1920 luvun valkoiseen historiankirjoitukseen.
Punaiset teloittivat 1400 valkoista.
6 valkoista kuoli vankileirillä.

Valkoiset teloittivat 7500 punaista
12000 punaista kuoli vankileirillä.

Kaikkiaan sisällissota vaati noin 38 000 uhria.
Heistä noin 75 prosenttia oli punaisia, ehkä jopa 30000 – 33000, joita menehtyi eniten teloituksissa sodan aikana ja sodan päätyttyä vankileireillä nälkään ja tauteihin. Varsinaisissa taisteluissa kuoli jokseenkin yhtä paljon punaisia ja valkoisia.

Neuvostoliittoon pakeni sisällisodan seurauksena noin 15 000 punaista noin 15 vuoden aikana, joten köyhän kansanosan työkykyisten määrä väheni 1918 – 1935 noin 53 000 ihmisellä. Tuota lukua voi pitää eräänlaisena etnisenä puhdistuksena.

Jos olet oikeistolainen lukijani, pidät näitä lukuja liioitteluna ja jos olet vasemmistolainen, tulet hyvin murheelliseksi. Koskaan en ole käsittänyt seuraavaa: Jos oikeistolaiset vihaavat vasemmistolaisia, miksi he vähättelevät suurta kansalaistemme poistumaa noina vuosina, logiikan mukaanhan oikeistolaisten pitäisi olla iloisia epäihmisiksi kutsumiensa tappamisesta ja pakenemisesta.

Sama ihmetys koskee holokaustidenialisteja. Ehkä joku osaa selittää, minä en..
Cineri gloria sera venit = ”Tuhkalle tulee kunnia liian myöhään

Lue enemmän, luulet vähemmän:

Jaakko Paavolainen: ” Punainen terrori” ja ”Valkoinen terrori” julkaisut 1966 – 1967
Väinö Linna: ”Täällä Pohjantähden alla”.
Heikki Ylikangas: ”Tie Tampereelle”
Tuulikki Pekkalainen: ”Susinartut ja pikku immet”
Juha Siltala: ”Sisällissodan psykohistoria”
Pertti Haapala ja Tuomas Hoppu: ”Sisällissodan pikkujättiläinen”
Jarmo Nieminen: ”Helsinki ensimmäisessä maailmansodassa / sotasurmat 1917 – 1918”
( Kirjojen lukuohje. Jos sinusta tuntuu, että historia on väärässä, koska lukemasi ei vastaa arvomaailmaasi, voi silti olla, että lukemasi on totta ja joudut miettimään pitääkö sinun ajatella asiaa tarkemmin.)

 

Lue tämä:
Uuden Suomen blogien suhteen on voimassa kommentointiohje. Jos et noudata sitä ja hyökkäät jonkun kirjoittajan kimppuun esim kirosanoin tai väittäen häntä mielisairaaksi – kuten minulle on jo muutama kerta tehty- poistan kommenttisi – koska US edellyttää blogistin toimivan YP:nä itse.  Että muualla US blogeissa sallitaan yleisten käyttäytymissääntöjen loukkaaminen, ei tarkoita sitä – että minä sallisin tässä. Amen

Jore Puusa
Sitoutumaton Kerava

Eläkkeellä oleva lehtikuvaaja ja kuvajournalismin opettaja. TurunSanomat, Lehtikuva Oy, Pressfoto Oy, AP, UPI, DPA, AFP, TACC, BlackStar, Stern, Time, Newsweek, EPA, IOPP, NY Times, Reuters. Teatteri AD, digitaalisen alueen vapaaehtoistyöntekijä (vanhukset). Valokuvaaja LTTO, 1976, Uusmediakouluttaja Tampere UNI 2001

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu