Roomalainen riitus

Mistä Suomen kirkko on saanut alkunsa? Mistä se oikeastaan periytyy? Harva tuntee tänäpäivänä ns. kirkkoisiä, saati sitten Martti Lutheria. Kirkon työntekijöitäkin on verrattain harvassa, heitä on yhteensä n. 20 000 Suomessa. Jos otetaan huomioon kirkon Facebook-tykkääjät, päästään n. 60 000 henkeen, joka on hieman yli prosentti Suomen väestöstä.

Mutta mistä tämä kaikki oikein periytyy? On mentävä aivan alkuun, aivan Raamatun alkulehdille saakka. Siellä Jeesus sanoo Pietarille, että “tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni, ja tuonelan portit eivät sitä voita”. Sanonta on hämmästyttävän totta vielä tänäpäivänä. Kirkko on kestänyt läpi vuosisatojen, jopa vuosituhansien. Jotain tekemistä asian kanssa tuntuu olevan sillä, että kirkot yleensä rakennetaan vankasta kivestä, jolloinka niihin ei mikään ihmistekoinen tepsi. Dynamiitti on asia erikseen, sitäkin on käytetty, enemmällä tai vähemmällä menestyksellä.

Mutta mistä tämä kaikki oikein periytyy? Kysymys on vielä vastausta vailla. Pietari sai Jeesukselta ns. apostolinvallan, ja hänen tehtävänään oli perustaa nykyisenkaltainen kirkko, siten kun me sen näemme. Tätä tukee myös tunnettu historia: Apostoli Pietarin hauta löydettiin Roomasta, Pietarin kirkon (yllätys, yllätys!) katakombeista 1900-luvun alussa – asia, joka tänäpäivänä on lähes tyystin unohdettu. Samoin Raamatun Pietarin kirjeen lopussa mainitaan, että “Teille lähettää tervehdyksen Babylonissa oleva seurakunta, valittu niin kuin tekin.” Babylon oli kiertonimitys sen ajan Roomalle. Aiemminhan Pietarin asuinpaikka oli ollut Jerusalem, mutta nyt se oli ns. pakanoiden alueella, Israelin ulkopuolella. Tästä tämä nimitys.

Kirkko kasvoi räjähdysmäisesti 😉 aivan ensimmäiset vuosisadat sitten Jeesuksen kuoleman jälkeen. Päästiin 200-400 -luvuille, joka oli ns. kirkkoisien aikaa. Näinä vuosina kirkkoa ravittiin myös marttyyrien verellä, Jeesuksen todistuksen vuoksi kuolleiden uskovien verellä. Tämä, tai nimenomaan tämäkään ei pysäyttänyt sitä kehitystä, joka oli saanut alkunsa Jeesuksen ristinkuoleman seurauksena. Elettiin Rooman valtakunnan aikaa. Rooma oli silloin vielä kaikesta huolimatta varsin barbaarinen valtio. Siellä elettiin erilaisissa irstailuissa ja juomingeissa. Kunnes. Eräs Rooman keisareista koki ns. herätyksen. Hän oli Konstantinus, joka sotaretkellään jokea ylittäessään näki ristin kuvan, ja hänelle lausuttiin sanat “Ad hoc sino vinces”, “tässä merkissä sinä voitat”. Niin kävikin. Keisari löi vastustajansa, ja kristinuskosta tehtiin Rooman valtakunnan valtionuskonto 300-luvulla.

Moni miettii vielä tänäkin päivänä, oliko tämä ns. fiksu veto. Yhtäältä sen ajan Roomaa oli sävyttänyt ns. auringonjumalan, Sol Invictuksen kultti. Nyt, kun kirkko sai virallisen aseman Roomassa, sen riveihin siirtyi lukuisia auringonjumalan pappeja, jotka EIVÄT OLLEET saaneet valtuuksiaan Jeesukselta, eivät olleet hänen verellään pestyt ja pyhitetyt. Tämäkään ei oikeastaan vielä estänyt kirkon toimintaa mitenkään tai millään lailla. Ajan myötä ns. Sol Invictus kultti sulautui kristinuskoon. Päästiin aina 400-luvulle saakka, jolloinka Roomasta tuli kristitty valtio. Alkoivat ns. lapsikasteet, jossa kristittyjen vanhempien lapsia kastettiin uskoon jo pienenä. Roomaa ympäröineet uhrikukkulat lakkautettiin ja epäjumalankuvat tuhottiin. Moni historioitsija on tänäpäivänä sitä mieltä, että tämä saattoi pelastaa Rooman valtakunnan sen ennenaikaiselta tuholta.

Nyt hypätään kuitenkin 400-luvulta suoraan keskiajalle. Kirkko oli kasvanut, ja siitä oli tullut koko Euroopan laajuinen. Se oli saanut kannatusta myös entisen Rooman valtakunnan rajojen ulkopuolella, kuten Saksassa, jossa oli “Pyhä, saksalais-roomalainen keisarikunta”. Kirkon perusta oli kuitenkin jollain lailla päässyt rapautumaan sitten Jeesuksen ja apostoli Pietarin aikojen. Kirkkoa hallitsi “paavi”, ja sitä johdettiin Rooman sijaan Ranskan kuninkaan alaisuudessa Avignonista käsin. Suomeksi voisi sanoa, että kirkko oli mennyt täysin “perseelleen” siitä alkuperäisestä, ns. roomalaisesta riituksesta.

Alkoi Lutherin aika. Martti Luther näki kaiken tämän ja sai kipinän ns. korjata tilanne. Alkoi ns. “uskonpuhdistus”. Kirkkoa ja uskoa pyrittiin palauttamaan sen alkuperäiseen malliin. Sen ajan “uskonpuhdistus” sai huomattavaa kannatusta, koska ihmiset kautta sen aikaisen Saksan ja Euroopan huomasivat, että nyt ei ole kaikki kohdallaan. Tarvittiin uudistuksia. Koska paavi torjui Lutherin, oli tämän perustettava “oma” kirkkonsa. Ns. luterilainen kirkko on suoraa jatkumoa roomalaiselle riitukselle. Luther käytti nimitystä, että se on “luonteeltaan roomalainen, siis katolinen”. Lutherin tarkoituksena ei ollut perustaa erillistä kirkkoa, vain uudistaa sitä. Koska tämä ei ollut mahdollista, päätyi Luther siihen ratkaisuun, jonka me kaikki tänäpäivänä näemme Saksassa ja Pohjoismaissa.

Ympäri käydään, yhteen tullaan. Sitten Lutherin aikojen kirkko on yhä olemassa. Pienenä yllätyksenä tosin tulee se, että se on sulautumassa takaisin ns. roomalaiseen riitukseen. Vuonna 2017 tapasivat Ruotsin Lundissa roomalais-katolisen kirkon paavi ja luterilaisen maailmanliiton edustajat. Tapahtuma oli ajoitettu nimenomaan uskonpuhdistuksen alkamisen muistovuoteen. Ns. nykyinen kehitys on vielä hämärän peitossa. Nyt eletään vuotta 2022, joka on 5 vuotta vuoden 2017 jälkeen. Paljon ehtii vettä virrata Kokemäenjoessa, ennen kuin kirkon lopullinen muoto vakiintuu. Sanontahan on käytännössä “oksymoroni”, koska kirkko elää jatkuvassa uudistuksessa.

Mutta miten on? Ollaanko tultu Jeesuksen päivistä tähän aikaan, ja millä lailla? Onko kirkko samassa kuosissaan kun se oli Rooman päivinään?

+1

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu