”Kamala werityö Waasan poliisilaitoksella”

Pian puolen yön jälkeen keskiviikkona, helmikuun 16. päivä, vuonna 1921.

Vanhempi konstaapeli Oskar Lindgren huomasi Vaasan Kirkkopuiston pohjoispäässä selvästi päissään olevan miehen huitelevan miekallaan. Hän tunnisti miehen upseeriksi ja päätti viedä tämän poliisiasemalle. Mies seurasi konstaapeli Lindgrenin mukana ajurin kuljettamassa reessä rauhallisesti. Asemalla mies oli ajurin mukaan istunut päivystäjän huoneen sohvalle ja alkanut itkemään ja valittamaan, että ”ne lyövät minua”, mihin ylikonstaapeli Juho Järvi oli vastannut, että ”ei täällä lyödä”.

Poliisilaitoksella kuulustelussa selvisi, että kyseessä oli Kainuun rajavartioston komppanianpäällikkö, jääkäriluutnantti Otto Joki, joka oli saapunut Vaasaan komennukselle edellisen päivän aamuna. Koska kyseessä oli sotilas, ei Joelle tehty sen erityisempää tarkastusta eikä häneltä poistettu hänellä mukanaan olevaa aseistusta. Kuulustelun jälkeen ylikonstaapeli Juho Järvi soitti sotaväenkasarmille ilmoittaen luutnantti Joen olevan poliisilaitoksella jotta hänet voisi sieltä noutaa.

Huoneesta poistunut kolmas poliisimies oli myöhemmin todistanut, että Joki jäi rauhassa istumaan sohvalle eikä mitään riitaa ollut tässä tilanteessa. Tämän jälkeen luutnantti Joki oli yllättäen ottanut esiin pistoolinsa ja ampunut huoneessa olleita ylikonstaapeli Järveä ja konstaapeli Lindgreniä osuen molempiin kahdesti. Järvi sai luodin kaulaan ja rintaan sydämen kohdalle, Lindgreniä osui solisluuhun ja päähän vasemman korvan eteen. Molemmat poliisimiehet kuolivat välittömästi.

Murhapaikan piirustus

Tekonsa jälkeen Joki pakeni paikalta hyppäämällä ulos rikkomastaan ikkunasta ja edelleen poliisiaseman pihan aidan yli Raastuvankadulle. Pakomatkallaan hän tunkeutui lopulta erääseen Rauhankatu 23:ssa sijainneeseen rakennukseen päätyen yläkerran vintin eteiseen. Sieltä hänet löysivät ja pidättivät häiriöstä ilmoituksen saaneet poliisit pian kello yhden jälkeen.

Kuva kirjasta ”Vaasan poliisilaitoksen sata vuotta 1903-2003”. Luutnantti Joki karkasi kuvassa näkyvän alimman kerroksen vasemmanpuoleisimmasta ikkunasta.

Seuraavana aamuna kuulusteltaessa, ja kun hänelle oli kerrottu mitä hän oli tehnyt, oli luutnantti Joki ollut järkyttynyt ja kauhistunut vakuuttaen, ettei hän kyennyt muistamaan mitään näistä tapahtumista. Tultuaan tiistaina Vaasaan hän oli ostanut hotellin vahtimestarilta konjakkia ja whiskyä ja ryypiskellyt pitkin iltaa. Hän kertoi, että häntä oli vaivannut koko yön kauhea painajaistunne, kuin hän olisi jostain pudonnut tai hypännyt. Hän selitti valvoneensa useita öitä, käyttäneensä yleensä hyvin vähän väkijuomia, mikä sekin oli varmasti vaikuttanut hänen muistamiseensa.

Kuulusteluaamuna hänen luonaan kävivät myös maaherra Sarlin ja majuri Schauman, jolle luutnantti Joki oli lehtitietojen mukaan lausunut: ”Ette voi tietää, mitä minä tunsin, kun tänä aamuna sain tiedon teostani. Olen murhamies.

Koska syytettynä oli jääkäriluutnantti, sai tämä väkivallanteko, kahden poliisin murha, nopeasti poliittisia piirteitä sisällissodan jälkeisessä Suomessa.

Helsingin Sanomat selitti tapahtunutta vain kaksi päivää myöhemmin, ennen minkäänlaisen tutkinnan valmistumista, mm. näin: ”Kaamea werityö, jossa konstaapelit Järwi ja Lindgren menettivät henkensä, on pantawa nähtäwästi kokonaan wäkijuomien syyksi. Tähän saakka toimitetuissa rutiinitutkimuksissa on selwinnyt muutamia seikkoja, jotka wiittaawat siihen, että murhatyöntekijä, luutn. Joki on ollut niin ylen juopunut, että hän teon tehdessään on ollut syyntakeeton. Lisäksi on selwinnyt todistajain kuulustelussa sellaisia luutn. Joen lausumia lauseita, joista woidaan päättää, että hän on humalaisena saanut äkkiä päähänsä ajatuksen, että hän on joutunut bolshewikien wangiksi ja päästäkseen karkuun tehnyt tuon kamalan weriteon. Mainittakoon lisäksi, että luutn. Joki oli tunnettu siiwoksi ja tunnolliseksi nuorukaiseksi, hän oli joku aika sitten mennyt kihloihin ja tarkoitus oli aiwan pian wiettää häät. – Kun kamala werityö on hänelle ilmoitettu, on hän aiwan murtunut, itkien ja walittaen kamalaa tapahtumaa.”

Tapauksen oikeuskäsittelyn yhteydessä otsikolla ”Murhaaja Joen ´patologinen humala´ ” Maakansa-lehti kirjoitti: ”Kuten tunnettua on jääkäriluutnantti Jokea, joka äskettäin Waasassa ampui humalapäissään kaksi poliisia, koetettu puolustella porvarilehdissä sillä, että hän oli tekonsa tehdessään n.s. patologisessa humalassa. Olemme kuitenkin saaneet tietää, että Kuhmoniemellä ja Kajaanissakin tiedetään asia wähän toisin. Luutnantti Joki kuuluu nimittäin juopotelleen usein ja joka kerralla tawallisesti olleen samanlaisessa willissä tilassa kuin nyt Waasassakin ne murhat tehdessään. Humalassa ollessaan oli hän aina heilunut revolweri kädessä ja uhkaillut juomatowereitaan ja muita lähellään, joten saiwat aina olla hengestään peloissaan. Tämä todistaa sitä, että Joki oli luonteensa pohjalta raaka ja willin wäkiwaltainen, eikä hänen tekonsa suinkaan ollut mikään paljaan tilapäisen ja ensikertaisen häiriön aikaansaama. Raaka ja willi luonne purkaantui siinä murhatyössä oikeuksiinsa.”

Juttu oli ensimmäisen kerran esillä Vaasan raastuvanoikeudessa jo seuraavana maanantaina 21.2.1921. Oikeuden puheenjohtajana toimi pormestari J. V. Hasselblatt, yleisenä syyttäjänä kaupunginviskaali Hj. Planting ja syytetyn puolutusasianajajana varatuomari L. Halme. Asian käsittelyä lykättiin maaliskuun 14. päiväksi todistusten hankkimiseksi. Syytetty luutnantti Joki julistettiin vangituksi ja passitettiin lääninvankilaan.

Murhattujen poliisimiesten hautajaiset järjestettiin keskiviikkona 23.2.1921. Hautajaissaattue lähti liikkeelle ylikonstaapeli Järven kotitalon luota, Tiilitehtaankatu 28:sta, missä molemmat vainajat olivat. Omaisten, ystävien ja Vaasan poliisilaitoksen henkilökunnan kesken vietetyn hetken jälkeen kantoivat vainajien virkatoverit vainajien arkut ruumisvaunuihin. Kulkue lähti hiljalleen etenemään pitkin Korsholmanpuistikkoa Kauppapuistikolle ja edelleen torilta Pitkällekadulle kohti kalmistoa. Vaunujen perässä seurasivat ensin vainajien omaiset, sitten poliisilaitoksen henkilökunta, läänin maaherra ja tuhatlukuinen joukko muuta yleisöä. Tilaisuudessa rovasti lausui sanansa ja mieskuoro lauloi. Kun vainajat oli laskettu yhteishautaan ja lähimmät omaiset viimeiseksi tervehdykseksi laskeneet seppeleensä, puhui maaherra Sarlin läsnä oleville. Seppeleitä laskivat myös Vaasan poliisilaitoksen henkilökunta ja yksityiset virkatoverit, ent. 3. Waasan tarkk´ampujapataljoonan sotilastoverit sekä lukuisat sukulaiset ja tuttavat. Haudalla puhui vielä mm. virkatoverien puolesta suomeksi konstaapeli Harju ja ruotsiksi konstaapeli Smeds, jonka jälkeen harvinaisen suuri saattojoukko poistui haudalta viimeisen palveluksen vainajille suoritettuaan.

Surmatut arkuissaan.

Vaasa 1920-luvulla

 

Kaksi päivää hautajaisten jälkeen vietettiin Vaasassa jääkärien päivää juhlistamaan jääkärien kolme vuotta aiemmin tapahtunutta saapumista Vaasaan. Tapahtumaa juhlittiin illanvieton merkeissä Konserttikahvilassa.

Ilmoitus Vaasa-lehdessä 25.2.1921.

Jutun toinen käsittely maanantaina 14.3.1921 tapahtui lääninvankilassa, koska syytetty oli sairastunut kurkkumätään ja oli lääkärin määräyksestä pidettävä eristettynä. Vainajien omaisia edusti varatuomari J. Malmberg. Sotilasedustajana syytetyn puolesta oli paikalla Kainuun rajavartioston päällikkö majuri Tauno Iloniemi.

Syyttäjä vaati vastaajalle rangaistusta kahdesta äkkipikaisuudessa tehdystä taposta sanoen, että mitään lieventäviä asianhaaroja ei ole, koska todisteet osoittivat vastaajan olleen täydessä tajussaan.

Syytetyn puolustuksen mukaan tämän on täytynyt olla tekoa tehdessään n.s. täydellisessä patologisessa humalassa, esittäen lisäksi useita lääkärinlausuntoja mm. Lapinlahden mielisairaalan lääkäriltä. Oikeusmielitautilääkärin, tri Akseli Nikulan mukaan vastaajan läheiset omaiset potevat jotain erikoista hermotautia, joka voi aiheuttaa tilapäisiä mielenhäiriöitäkin, joka tauti on luonteeltaan periytynyt vastaajallekin. Samalla puolustus esitti, että vastaaja päästettäisiin joksikin aikaa lääkärintarkastuksen alaiseksi, jotta voitaisiin päästä selville hänen mielentilastaan. Syyttäjä vastusti vapaaksi päästämistä. Oikeus päätti siirtää asian käsittelyn tuonnemmaksi ja määräsi syytetyn lääkärintarkastuksen alaiseksi, sen selvittämiseksi, onko ”abnorminen mielentila” ollut aiheuttajana murhatekoon.

Juttu oli kolmannen kerran esillä Vaasan raastuvanoikeudessa kymmenen kuukautta murhien jälkeen, maanantaina 19.12.1921. Nyt esitettiin tri Nikulan laaja lausunto vastaajan mielentilasta. Tästä kävi ilmi, että luutnantti Joki ei ole hullu, mutta teon tehdessään hän ei siitä huolimatta ollut syyntakeellinen. Lisäksi jätettiin oikeudelle vastaajan asiamiehen hankkima Kainuun Rajavartiokomppaniaan kuuluvien sotilaiden lausunto, jossa kiitettiin syytettyä. Samalla puolustus vaati, että Joki laskettaisiin vapaalle, koska teko oli tehty ”komplisoidussa” humalassa. Asianomistajien asiamies huomautti, että Joki saattaa olla yhteiskunnalle vaarallinen henkilö vapaaksi päästessään. Oikeus lykkäsi syyttäjän pyynnöstä jutun käsittelyn tammikuun 9 päivään ja vastaaja Joki passitettiin takaisin vankilaan.

Vaasan raastuvanoikeus käsitteli juttua neljännen kerran maanantaina 9.1.1922 ja antoi päätöksensä. Asiassa käsiteltiin nyt edellisellä kerralla pyydetty lääkintöhallituksen lausunto siitä, onko luutnantti Joki katsottava mielentilansa puolesta yhteiskunnalle vaaralliseksi. Lausunnon oli laatinut Helsingin yliopiston psykiatrian professori, Lapinlahden keskuslaitoksen ylilääkäri Chr. Sibelius. Hän oli tullut siihen lopputulokseen, että luutnantti Joki ei ollut katsottava yhteiskunnalle vaaralliseksi henkilöksi, mutta kuitenkin vaati lääketieteellinen kokemus, että häntä oli pidettävä sattuneen tilapäisen mielenhäiriön takia yhteiskunnan turvallisuudelle siksi arveluttavana, että hänen olisi oltava lääkärintarkastuksen alaisena vuosi tai kaksi teon tapahtumisesta lukien. Näin oikeus totesi päätöksessään, että luutnantti Joki oli surmannut ylikonstaapeli Järven ja konstaapeli Lindgrenin, mutta koska hän oli ollut teon tapahtuessa syyntakeeton, oikeus vapautti hänet edesvastuusta. Koska lääkärin lausunnon mukaan syytettyä ei vielä voinut pitää yhteiskunnalle täysin vaarattomana, määräsi oikeus hänet passitettavaksi takaisin lääninvankilaan lääkärin valvonnan alaiseksi. Lisäksi vastaaja tuomittiin korvauksiin uhrien omaisille. Päätöksensä oikeus alisti hovioikeudelle.

Maaliskuussa 1922 Vaasan hovioikeus vahvisti raastuvanoikeuden tuomion muuttaen kuitenkin asianomistajien korvauksia. Otto Joki tuomittiin maksamaan elatusapua ylikonstaapelin leski Josefiina Järvelle ja tämän tyttärelle Saima Järvelle kummallekin 150 mk sekä vanhemman poliisikonstaapeli Oskar Lindgrenin leskelle Josefiina Lindgrenille ja tämän alaikäisille lapsille Elna Margit ja Aune Sylvia Lindgrenille 200 mk kuussa kullekin. Avustusta tuli maksaa leskille niin kauan kuin he olivat naimattomia ja lapsille, kunnes täyttävät 15 vuotta. Jääkäriluutnantti Otto Jokea ei vielä katsottu yleiselle turvallisuudelle vaarattomaksi. Vaasan Poliisilaitoksen historiateoksen mukaan Joki ei koskaan maksanut näitä hänelle määrättyjä elatusmaksuja.

Keväällä 1921 Oskar Lindgrenin leski huutokauppasi miehensä jäämistöä.

Ilmoitus Vapaa sana 20.4.1921

Vuosi ja kahdeksan kuukautta ”Vaasan kamalan verityön” jälkeen luutnantti Joki vapautui. Näin Sosialisti-lehti 12.10.1922 otsikolla ”Murhaajaluutnantti Joki wapaana” – ”Waasassa humalassa toista wuotta sitten kaksi poliisia ampunut luutnantti Otto Joki on nyt laskettu wapaaksi lääkintähallituksen luwalla. Kuten muistetaan, tuomittiin Joki professori Sibeliuksen lausunnon perusteella olemaan Pitkäniemessä tarkastuksen alaisena 1-2:een wuoteen, jonka jälkeen hänestä saisi lääkintähallitus lähemmin päättää. Siitä on nyt kulunut puolentoista wuoden paikkeille. Onko laillinen tarkastus tullut nyt siihen käsitykseen, että luutnantti Joki on yhteiskunnalle waaraton?

 

Suomen poliisilehden muistokirjoitus, 25.2.1921, nro 4.

   

Juho Järvi (1869-1921)                      Oskar Lindgren (1876-1921)

”Ylikonstaapeli Juho Järvi oli syntynyt maaliskuun 26 päivänä 1869 Vähänkyrön pitäjän Savilahden kylässä. Vuonna 1891 joutui hän asevelvollisena Vaasan pataljoonaan jääden asevelvollisuutensa suoritettuaankin vielä sotaväkeen, jossa toimi plutoona-aliupseerina marraskuuhun 1901 saaden tästä toimestaan eron nimellisesti vasta maaliskuun 1 päivänä 1902. Poliisipalveluksensa aloitti Järvi jo marraskuun 11 päivänä 1901, josta alkaen hän on yhtäjaksoisesti palvellut Vaasan poliisilaitoksessa; marraskuun 1 päivästä 1917 alkaen ylikonstaapelina. Tunnollisena ja suoraluontoisena poliisimiehenä oli hän saavuttanut esimiestensä ja toveriensa luottamuksen.”

”Vanhempi konstaapeli Matti Oskari Lindgren oli myöskin eteläpohjalaisia, Isonkyrön pitäjän Lehmäjoenkylästä, missä hän oli syntynyt elokuun 6 päivänä 1876. Suoritettuaan asevelvollisuutensa Vaasassa, matkusti hän vuonna 1901 Amerikaan, mistä palasi vuonna 1906 ja otettiin samana vuonna maaliskuun 1 päivänä Vaasan poliisilaitoksen palvelukseen. Neljän vuoden perästä erosi hän poliisilaitoksesta, ja matkusti uudelleen Amerikaan. Sieltä palattuaan oli hänen aikomuksensa jäädä kotimaahan, jonkatakia jälleen pyrki ja pääsi Vaasan poliisilaitoksen palvelukseen kesäkuun 1 päivänä 1916. Luonteeltaan oli Lindgren tasainen ja maltillinen, hoitaen toimensa esimerkiksi kelpaavalla tavalla.”

Ylikonstaapeli Järven leski Josefiina Järvi teetti pienet, hopeiset muistoristit, yhden kullekin heidän viidestä tyttärestään.

 

Ylikonstaapeli Juho Järven perhekuva vuodelta 1917.

 

Vanhempi konstaapeli Oskar Lindgren ensimmäisen vaimonsa kanssa.

 

100 vuotta myöhemmin…

Sain perinnöksi Saima-mummiltani hänen vanhan muistivihkonsa. En tiedä kuka sen on täyttänyt lehtileikkeillä, kenties hänen äitinsä Josefiina, kenties Saima itse. Hän oli 13-vuotias kun hänen isänsä murhattiin Vaasan poliisilaitoksella.

 

 

Poliisien päivän seppeleenlasku surmattujen haudalla v. 1971. 

Tänä vuonna koronapandemiasta johtuen surmattujen poliisien muistoa kunnioitettiin hiljaisella hetkellä nykyisen Pohjanmaan poliisilaitoksen Vaasan pääpoliisiasemalla poliisilaitoksen vuosipäivänä.

 

Minua jäi tässä tarinassa mietityttämään kolme asiaa.

  1. Miksi maaherra Sarlin kävi heti surma-aamuna tapaamassa murhamiestä? Lehdistö ei kerro kävikö hän lohduttamassa leskiä ja heidän lapsiaan.
  2. Mikä oli alkuvuodesta 1921 jääkäreiden status tässä maassa? Kohdeltiinko kaidalta tieltä horjahtaneita kansallissankareita eri tavalla kuin tavallisia kansalaisia?
  3. Kuinka paljon murhamiehiä ylipäätään jätettiin ryyppäämisen aiheuttaman humalatilan vuoksi syyntakeettomina tuomitsematta 1920-luvun Suomessa?

Kenties joku tutkija näistä kiinnostuu.

 

…ja lopuksi.

Runsaat puoli vuosisataa Vaasan verityön jälkeen ylikonstaapeli Järven tyttärentyttären poika, minä, ja vanhempi konstaapeli Lindgrenin tyttärentyttären tytär, vaimoni, tutustuivat toisiinsa silloin vielä tietämättöminä tästä molempia yhdistävästä taustasta, menivät naimisiin ja saivat neljä lasta. Juhon ja Oskarin lastenlasten lastenlapset.

Saima o.s. Järvi ja Aune o.s. Lindgren tapasivat toisensa ensi kertaa sitten 1920-luvun kihlajaisissamme v. 1978.

Sen pituinen se.

 

Jorma Kajaste, Espoo

 

Lähteitä:

Helsinki Sanomat 17.2.1921, 19.2.1921

Ilkka 24.2.1921, 26.2.1921

Kajaanin Uutiset 24.2.1921

Maakansa 15.3.1921

Sosialisti 12.10.1922

Suomen poliisilehti 25.2.1921

Työn Voima 21.12.1921

Uusi Suomi 16.3.1921, 11.1.1922

Vaasa 16.2.1921, 17.2.1921, 23.3.1922

Vapaa Sana 15.3.1921, 20.4.1921

Kangas, Jussi: ”Vaasan poliisilaitoksen sata vuotta 1903-2003”, Vaasan Poliisilaitos, 2003.

JormaKajaste
Espoo

Kirjoittaja pyörittää perheensä kanssa antikvaarista kirjakauppaa Tapiolassa ja julkaisee blogia kun jotain tulee mieleen ja teksti on valmis.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu