Auta, Eu auta!

Blogi arkistoistani, muutaman vuoden takaa:

On syksyinen, pilvetön päivä Tallinnassa. Ihmisiä kävelee kohti keskustoria. Jotkut tulevat raitiovaunuilla numero 2 tai 4. Tallinnalaiset perheenäidit ovat ruoka- ostoksilla

Syön torikahvilassa zeburekkiä, juon venäläistä teetä.
Ikkunan takana käy kauppa. Näkymä on jokapäiväinen.

Myydään saappaita, silmälaseja, karamelleja, kelloja, karpaloita, hapankurkkuja , mehuja, saippuaa, antiikkia, pähkinöitä, partakoneita.

Torin laidalla on avoin piha, taaempana roskalaatikko. Sitä kohti kävelee likaisissa vaatteissa parroittunut, keski- ikäinen mies. Ohitan hänet aivan läheltä. Mies nostaa kannen ja alkaa tonkia sisältöä. Päällään hän pitää kantta ylhäällä. Kädet siirtelevät papereita, perunankuoria, lumppuja, jätettä, risoja kenkiä.
Tulee paha olla. Pienellä suomalaisella eläkkeellä täällä elää hyvin.

YK on kehitellyt mm. ”inhimillisen kehityksen indeksin”.
Indeksit eivät auta, jos on nälkä.
Niiden tarkoitus olisi auttaa köyhiä. Täällä torilla siitä ei puhuta.

Hyväntekeväisyyden rahojen väitetään usein menevän vääriin taskuihin.

Miehellä on likaiset, kylmän sinertämät kädet. Missä vietit yösi? En uskalla kysyä. Entä, jos antaa hyväntekeväisyyteen rahaa ilman välikäsiä? Vatsassa sulaa zeburek ja sen päälle syöty kermaleivos.
Otan lompakosta setelin, taitan sen pieneksi ja ojennan kohmettuneeseen käteen. Tuntuu kuin häpeäisin. Suomalaisittain se ei ole paljoa, täällä sillä saa enemmän. Näen vain hänen hämmentyneen ilmeensä, käännän pääni ja jatkan matkaa. Mies työntää rahan taskuunsa. En jää puhumaan enkä kuuntelemaan, enkä miettimään mitä hän rahalla tekee. Meneekö se juomiseen vai syömiseen, vaatteisiin vai yön petipaikkaan. Minun vastuuni oli siinä, annanko vai en. Hänen vastuunsa on syökö vai juoko.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu